27.4. (ke) Raamattu - Fairs - ja Kauhea mahatauti

Viimeksi ennustelin lauantaina, että Sivapurin reissun jälkeen nukkuisin hyvin, mutta mitä vielä: jalat ja persus olivat niin kipeät, että nukkumisesta tullut mitään. Samoin jätin ilmaan asian raamatunkäännöstyön mahdollisuuksista ja erikoisuuksista ja herra Parajulista ja siitä, että pitää olla häneen yhteydessä. Liekö sattumaa vai johdatusta, mutta juuri samalla kellonlyömällä kuin julkaisin blogitekstin, sain herra Parajulilta viestin, että hän ehdottomasti haluaa olla kanssa tarkemmin yhteistyössä näiden kielijuttujen vuoksi. Sovimme, että olemme yhteyksissä. No tästä yhteensattumasta (?) intoutuneena valmistelin pienen englanninkielisen version jo aiemmin kehittämästäni konseptista "Home for Bible Translators in Asia" ja laitoin seuraavana päivänä menemään sen Laukan Jarin  esittelemälle Bangladeshissa toimivalle Strategic Partnerships Bangladesh (Wyckliffen tytär- tms.) järjestön kaverille, Megan Reederille. No hänpä taas innostui paperistani niin paljon, että laittoi paperin menemään

eteenpäin järjestön johtajalle ja tuntemalleen SIL:n (Summer Institute of Linguistics, ks. http://www.sil.org/) spesiaalikaverille Lontooseen. Näistä SIL on siinä mielessä tärkeä järjestö, että käytännössä kaikki Wyckliffen Suomen kaverit ulkomailla työskentelevät SIL:n palkkalistoilla. Katsotaan, miten he reagoivat. Megan kirjoitti muuten, että "it is true that Bible translation consultants are one of the biggest bottlenecks in the whole process" eli nimenomaan raamatunkäännöstyön konsulteista tosiaan taitaa olla pulaa maailmalla.



Sunnuntai oli vapaapäivä pääsiäisen takia ja lähdin vähän stadiin dallaamaan, vaikka jalat (polvet) olivatkin kipeät. Eksyin pariinkin kiintoisaan paikkaan: kolmenlaiseen fairs:iin. Yksi oli vähän slummin näköinen kylä - kattona oli sininen pressu, joka jatkui (melkein) silmän kantamattomiin. Uskaltauduin sinne alle (= sisään tuosta) mustasta aukosta ja siellä olikin ostosparatiisi, valtavasti erilaisia pikkumyymälöitä satoja metrejä pitkissä sarjoissa. Mitä ihmeellisempiä asioita myytiin - varmaan paikallinen kauppahalli. Sieltä kun tuli ulos 500 (?) metrin päässä, olikin paikallisen huvipuiston ovella. No ei kun sisään. Aika kämästä oli, mutta ottaen huomioon tason ylipäänsä, ei varmaan valittamista. Oli ränsistynyttä kauhutaloa ja maailmapyörää ja ongintaa ja junaa. Pienet lapset olivat siellä yhtä iloisia kuin Suomessa Lintsillä. En oikein uskaltanut mennemä mihinkään laitteeseen, kun olivat vähän ruosteessa, mutta hauskaa tuntui ihmisillä olevan. Sieltä menin ulos ja vieressä oli uusi attraktio: Nepal Pavilion. Siellä sattui olemaan viimeistä päivää paikallistuottajien fairs. Juutuin jos jonkinlaiseen matontekijään ja puutyön näyttäjään ja mehunkeittäjään (ostinkin rodorendron mehua). Ostin sieltä ("special prize for you...") myös pienen korusarjan, jonka kivi oli erikoinen burmalainen uusi kivityyppi "mystic Topaz": todella kaunis briljanssi ja todella näyttävä leikkaus. Oli pakko ostaa. Valitettavasti kuvasta ei näe sitä briljanssia. Ja valitettavasti metalli on hopeaa. 



eloonjäämis-setti

Sain ensimmäisen RAJUN mahataudin maanantaina illalla - todennäköisesti firman kanttiinista. Tuli yöllä pieni kuume ja vessassa vedin vettä pönttöön sen mitä suoleen oli päätynyt. Enpä ole pitkään aikaan yhtä vetämättömäksi itseäni kokenut kuin eilisen tiistain aikana. Kävin siinä aamusta heti lääkärillä joka arveli, että todennäköisesti kyseessä on bakteerijuttu, antoi antibiootin ja peristaltiikkaa hillitsevän lääkkeen ja suoloja korjaavaa jauhetta. Viimeksimainittua sitten lipittelin  koko päivän. Olin siis normaalisti työssä. Ongelma oli se, että nestehukka oli sen verran kova, että verenpaineet olivat matalat (lääkäri mittasi) ja minun olisi pitänyt juoda koko ajan. Mutta se Ministeriön vessa on sellainen, ettei siellä ihan huvikseen käy. Jouduin kyllä pari-kolme kertaa käymään tyhjennyksellä, ja onneksi oli oma vessapaperi mukana - eihän siellä nyt toki paperia ole. Eikä vessoja pysty myöskään vetämään, koska ei tule vettä - onneksi siellä oli pieni maaliastia, jolla saattoi ottaa hanasta vetta ja viskoa rööriin (normaaliin tapaan pönttöjä ei ole). Eikä siellä tietenkään saippuaakaan ole käsien pesemiseen. Jos olisin juonut koko ajan olisin ollut koko ajan vessassa. Joten en juonut kuin lipittelin vain sitä korvausnestettä pienissä erissä. Mutta niin oli heikko olo, että harvoin on. Onneksi tänään oli jokin yleinen mellakkapäivä, jolloin ei ollut suositeltavaa mennä ulos. Sain siis tehdä vapaasti väliraporttia kotona ja käydä vapaasti vessassa ja juoda niin paljon kuin sielu sietää. Nyt illalla on jo ihan kohtuullinen olo - kävin jo pienen sopan syömässä. Maha tosin mouruaa niin, että pelkään naapureiden häiriintyvän...

Toivotaan, että tämä tästä huomiseksi jo laantuisi. Tarkoittaa vain sitä, että bakteerikanta on sitten ymmärtääkseni vaihtunut ja saatan ehkä pystyä kohta syömään mitä vain. Mutta kun tulee Suomeen niin pitää aloittaa sama juttu alusta, että saa kannan vaihtumaan suomalaiseksi.

23.4. (la) Liikuntaa ja raamatunkäännöshaastetta





Mitäpä ei keski-ikäinen mies tekisi (vaikka henkensä kaupalla), että saisi pehvaa pienemmäksi ja kiloja pois. Tänään olin taas Sivapurin kansallispuistossa 8 tuntia putkeen trekkaamassa. Neljä tuntia meni ylös - 1000 m nousua. Nousua ja siihen käytettävää voimaa voisi ehkä havainnollistaa sillä, että normaaleissa portaissa askelmanousu on n. 20 cm. Niinpä jokaista metriä kohden pitää nousta 5 askelmaa. Jos siis nousee 1000 metria, se vastaa samaa kuin 5000 askelman ottamista normiportaissa. Itseltä siihen meni siis neljä tuntia aika tarkasti eli neljä tuntia putkeen stepperiä, jos olisi käynyt saman asian tekemässä salilla. Nousu on sellaista, että viimeistään 50 metrin välein on pulssi 150 ja pitää pysähtyä odottelemaan että tasaantuisi. Luulin optimistisesti, että vain ylös meno olisi kauheaa (pumpun takia), mutta se alastulo se vasta murhaa olikin - siksi siihenkin meni se neljä tuntia (polvien takia). Yksinkertaisesti polvet eivät kestäneet alastuloa - olen ne joskus muutossa madalluttanut niin, että niissä on kulumaa. Siinä on sellainen laki (jotenkin näin ne menee), että ylöspäin menemisessä tarvitaan polvessa voimaa n. 9 kertaa normikävelyyn nähden, mutta alaspäin tultaessa voiman tarve on n. 20-kertainen. Niinpä se kilometrin lasku oli yhtä tuskaa. Sivuttain piti tulla portaita alas ja silloinkin sattui niin, että taju oli lähteä. Jotenkin tuli sellainen olo, että käyntini Sivapurissa on käyty; ylös vielä menisi, mutta alas pitää olla helpompi tapa kuin portaat. Ehkä vielä kokeilen niin, että teippaan polvet hyvin.

Trekkeröintireissuun liittyen pieni kevennys. Siellä rakensivat portaita. Jotenkin näytti tutulta: vanhemmat - siis VANHAT - miehet huiskivat hommia ja nuoremmista osa tuntui nenää kaivelevan. Täällä muuten naisetkin paiskivat ihan kympillä raksoilla töissä. Ja vanhat naiset vetävät selässään sellaisia lasteja, että heikompaa hirvittää. Hiekkaa raijaavat paikasto toiseen sellaisissa koreissa, jotka sidotaan päänympärille ja selässä viedään. No joka tapauksessa näin siellä tällaisen hauskan (tai surumielisen näköisen, kuinka vain - klikkaa kuva isommalle niin näet tyhjät, surumieliset silmät) vanhan tonttu-ukon siellä kukkulalla ja tuli mieleen se vanha laihialaisjuttu, jossa turisti tuli laihialle ja näki pellon laidalla nuoren kaverin heinää pureskelemassa ja leppoisasti heinikossa lepäillen katselemassa, kun vanha nainen hääri pellolla hiki valuen. Turisti tuli vihaiseksi ja kyseli, miksei nuori mies mene auttamaan. Nuorukainen totesi totuuden: "Täällä käytetähän ensin vanhat loppuun". Vähän sen oloinen tuo pappara on, että loppuun pitää

käyttää, kun eläkejärjestelmää ei ole kuin valtion virkamiehillä.

Kävi kyrsimään se, että ofiisissa on jatkuvasti sähköt poissa ja niin kävin ostamassa oman liikkuvan netin - se ei tosin helpota sitä, että kesken esitysten menee myös dataprojektorit pois päältä. Tähän liittyy kaksi asiaa, joista tekee mieli mainita. Ensiksi, miksi täällä ylipäänsä juuri nyt on sähköt poissa. Sähköä tuotetaan vesipulan vuoksi sen verran vähän, että kaikilla on käytännössä oma generaattori. Niinpä aina kun virallinen vattenfall-sähkö lakkaa, kaikilla menee generaattori päälle. Mutta miksi ministeriössä EI mene generaattori päälle? Se johtuu siitä, että valtiolla ei ole bensaa. Miksei ole bensaa? Siksi, että Intia säännöstelee sen maahan tuloa, (näennäisesti siksi, että Nepalin valtiolla ei ole varaa maksaa siitä - nuo maksut ovat kuitenkin piinatseja), sillä Intian ulkoministeri  Khrishna oli tulossa Nepaliin - ja lienee täällä paraikaakin - neuvottelemaan siitä, että Intialaiset firmat saisivat olla täällä ilman, että maksaisivat veroja Nepaliin. Varsin selvää painostusta, siis. Ylikansallista pienemmän maan sortamista? Tai omien kansallisten etujen puolustamista ameriikan malliin? Joka tapauksessa, kun Nepal allekirjoittaa sopimuksen siitä, että Intialaiset yhtiöt eivät enää jätä penniäkään tuotosta Nepaliin (tietenkin palkat maksetaan, muttei veroja), alkaa generaattorikin hyrrätä. Mutta onpa minullakin oma mokkula nyt sitten. No se toinen juttu: Täällä on Telia-Soneralla (täkäläisittäin NCELL) ehkä ajatus länsimaiseen palveluun. Oikein oli vuoronumerot ja kaikki. Ja oli penkkejä odottamiseen, mutta ei... Olin vuorollani siinä deskillä niin jo oli kaveria jos jonkinlaista ihossa kiinni (siis MONTA!). Sanoinkin yhdelle, että hoitelen tässä nyt yksityisiä bisnesasioita, voisitko siirtyä istumaan tuonne penkeille odottamaan vuoroa - kutsuvat kyllä numerolla. Kaverit eivät ymmärtäneet ollenkaan. Yksikin sanoi vain, että "OK! OK!" ja jatkoi seisomista sentin päässä
minusta. Ehkä täällä tämä sosiaalisuus ja yksilöllisyys eivät oikein kulje samassa aaltopituudessa kuin meillä Suomessa.  Sellainen pikkuerikoisuus siihen nettitikkuun liittyi, että jouduin antamaan sormenjälkeni, että sain sen tikun.

Olen nyt opiskellut teologiaa sellaisella ajatuksella, että saisin valmiuksia raamatunkäännöstyön konsultointiin. Hieman sellaista ajatusta on ollut, että katselen ja koputtelen samalla vähän täällä Nepalissa ollessa siihen liittyviä juttuja. Täällähän on vähän reilut 100 eri kieltä. Syykin on selvä: vuoren yli seuraavaan kylään on vain käytännössä mahdoton mennä ja niin kielet ovat eriytyneet ehkä vähän samaan tapaan kuin Euroopassa. Tapasin tähän liittyen erittäin mielenkiintoisen herrasmiehen, mr. Bishnu Prasad Parajulin, joka oli metodi koulutuksessani ja joka toimii valtion opetussuunnitelma yksikössä englanninkielen vastuuhenkilönä. Juttelimme asiasta - siis näistä kielistä ylipäänsä, ei raamatunkäännöstyöstä - tai pikemmin hän tuli juttelem

aan asiasta minulle ja kysymään mielipidettäni yhden koulutussession väliajalla. Kysymys on nimittäin siitä, että yleensä Raamattua EI ole käännetty vain sellaiselle kielelle, jolta puuttuu koko kirjoitettu kieli. Siksi käännöstyö on haasteellisempaa kuin vain kääntää kirja; pitää samalla luoda koko foneettinen järjestelmä kirjaimineen kaikkineen. Nepalissa 100 kielestä noin 20:llä on oma kirjoitettu kieli. Näille kansanryhmille siis voisi Raamattua alkaa kääntää suoraan. Kiintoisaa raamatunkäännöstyön näkökulmasta on, että opetusministeriö on antanut Mr. Parajulin yksikölle tehtäväksi alkaa rakentaa kirjoitettua materiaalia (= oppikirjoja) myös niille kielille, jotka eivät luonnostaa ymmärrä Nepalin kieltä (jota sitäkin kaikkien on jossain vaiheessa opeteltava). Kun Parajuli kertoi tästä yhdistelin siinä mielessäni tiedon murusia: jos siis Nepalin valtiolla jo on tällainen prosessi käynnissä, voisi ehkä olla mahdollista 1) hyödyntää suoraan ko. työtä raamatunkäännöstyön pohjana ja 2) ehkä jopa käyttää noita kielen asiantuntijoita, jotka kirjakielen ovat luomassa, itse raamatunkäännöstyössä. Yritän olla Mr. Parajulin kanssa yhteyksissä sen tiimoilta mitä tapahtuu. Kaikki eivät tietenkään ole yhtä innokkaita kuin Wyckliffe siitä, että Raamattua käännetään eri kielille. Esimerkiksi täällä toimivan Luterilaisen kirkon lähetysjärjestön maapäällikkö kertoi embassyn kekkereissä mielipiteenään, että omakielisen materiaalin tuottamisen sijaan pitäisi enemmänkin pitää huolta siitä, että nämä oppivat hyvin nepalinkielen, joka on jäämässä englanninkielen jalkoihin. Itse taas muistelen opiskeluaikana kuulleeni tutkimuksista, joissa todettiin, että lapsen olisi paras oppia peruskäsitteet (eli ajattelu) ensin omalla äidinkielellään ja kun tuo kielitaito on riittävän hyvä, siirrytään seuraaviin kieliin. Mutta katsotaan, mihin tilanne ohjautuu. 

Luulisin, että nukun hyvin ensi yön. 

20.4. (ke) Lepakot, Momot ja paketit

Lepakoita ja lintuja lähipuissa

Tällaisia pieniä havaintoja voi tehdä ihan kaupungin keskustassa: Samalla tavalla kuin Sri Lankassa myös täällä on näitä jättiläislepakoita riippumassa puiden oksilla. Tosin en ole niitä nähnyt kuin tässä ministeriön lähellä - Sri Lankassahan niitä oikein kuhisi iltaisin paikallisissa hedelmätarhoissa. Ja kuolivat raukat sitten sähkölangoissa kun yrittivät vetää illalla oikoiseksi ja jalat olivat ylälangalla ja pää osui alalankaan. Siellä niitä Sri Lankassa retkotti langoissa kuolleina vähän väliä. Nämä näyttävät olevan fiksumpia, siistimpiä ja hiljaisempia.

Momoa vaihteeksi

Olen ollut nyt vähän pettynyt sen filee-jutun kanssa. Homman taso ei oikein meinaa pitää. Jos isäntä ei henkilökohtaisesti käy filettä ostamassa, eteen tulee sitten sellaista nahkapalaa, että oksat pois. Kokeilinkin tässä välissä sitten Momoa, näitä kiinalaisia nyyttejä. Ei oikein iskenyt tulta - vähän oli tiukkaa näin sulosuulle kuin olen. Ei koskaan enää. Täällä on tosin näitä ruokapaikkoja jos jonkinlaisia. Yleensä käyn päivällä supalla oikein viimeisen päällee traditionaalis-paikallisessa ravintolassa. Kehuivat isännät MoE:ssa, että ko paikka tarjoaa juuri Nepalilaista herkkua - he käyvät itse siellä syömässä kun tarjoavat vierailleen nepaliruokaa. Ja minä keksin, että niiden kana-herkkusieni-soppa on mitä oivallisin ja kevyt herkku päivällä. Ihan tässä Fidan toimiston lähellä on sitten ihan taas alamaailman paikka - paikallisia puolijuoppoja siellä tuntuu notkuvan. Ja sellainen harvahampainen rouva luotsaileen paikkaa. Pimeä se on paikkana (siellä ei ole lainkaan valoja) enkä laittaisi Sailaa sinne yksin, mutta ruuan tuoksu on välillä ihan hyvä.  Niinpä uskaltauduin sinne muiden jatkoksi eilen illalla notkuilemaan. Oli se vähän kuin olisi pölkkybaarissa faijan kanssa istuskellut - kaikki lipittivät murahdellen jostain kanisterista otettua litkua (paikallista kiljua?), tupakan savu oli kohtuullinen, katselivat välillä minua alta kulmien ja puhuivat sammaltaen ja vähän viskisellä äänellä (vai kuvittelinko?) - vähän oli alieeni olo, mutta söin kuin söinkin sopan joka eteen laitettiin. Eikä paljon maksanut nuudelisoppa; taisi olla 60 senttiä.

runneltu paketti

Sain vihdoin haettua aiemmin lähettämäni kirjapaketin postista. Laitoin OPH:sta pelastamiani kirjoja näille tulemaan (olin niitä roskiin laittamassa, mutta ajattelin, että ehkä niitä täällä voisi joku hyödyntää). Toissa päivänä sitten kävin hakemassa paketin pääpostissa. Ellei olisi ollut juniori Shyam mukana, sinne se olisi jäänytkin. Laskin, että kaikkiaan 8 ihmistä joutui allekirjoittamaan papereita, ennenkuin sain paketin ulos. Täällähän kaikki paketit avataan postissa siltä varalta, ettei siellä ole huumeita tai muuta laitonta tai jos on jotai tullattavaa, niin siitä raha otetaan. Tietenkin. Olin iloinen, etten ollut laittanut kovin särkyvää pakettiin: pahvilaatikko oli joka kulmasta hajonnut ja kirjat tursuilivat ulos. Onneksi olin teipannut paketin niin, että se pysyi kasassa. Mutta kaikkialla missä ei ollut teippia, pahvi oli repaleina.  

Shyam ja Hari hommissa

Työstä sen verran, että Osion kirjoittajat ovat nyt rakentaneet 600 + 550 + 450 tehtävää. Siinä on far too many, mutta olemme iloisia. Joudumme tosin nyt esitestaamaan valtavan määrän tehtäviä - kaikkiaan n. 35-40 mittariversiota lähtee esitestiin. Yleensä esitestaamme kaksi. Mutta nytpä saammekin valmiiksi tehtäviä myös seuraavaa kierrosta varten. Lähikollegoiden Shyamin (lausu: Sheam), Harin ja Provatin kanssa olemme käyneet läpi tietokonejuttuja: klassista osioanalyysia ja SPSS-ajoja vanhoista datoista. Hari, joka on vanhempi ofiiseri (vaikka minua nuorempi) on vähän ulkona excelistä ja SPSS:stä, koska on aina antanut muiden tehdä hommia. Tänään Hari pyyhki tosiaan hikeä, kun vahingossa hävitti KOKO datan - del-näppäintä pitäisi osata käyttää säästeliäästi...  Lohduttelin, että itselle käy välillä ihan samalla tavalla. Halu oppia on kuitenkin kova, ja kotona hän harjoitteleekin tietokoneen käyttöä pari tuntia illassa. Provat taas on niin hyvä, että opettaa innoissaan muitakin - itsekin jään välillä vähän toiseksi. Shyam taas on todella terävä ja oppii nopsasti. Pääsemme pitkälle kavereiden kanssa.

Ehkä tässä tällä erää. Alkaa pääsiäinen ja tänään ehdinkin jo kertoa pojille, miksi yritän pitää perjantain vapaana (tai vähän lyhyempänä): kristittyjen Jumala kuoli ihmisten puolesta ja siksi se on yksi tärkeimmistä vuoden päivistä.

16.4. (la) kolmas viikko - osioita, lehtimiehiä ja kirkko

Näkymä Ministeriön puistoon
kokoushuoneesta

Nyt on aika tehdä inventaario kolmannesta viikosta - nopeasti on aika mennyt ja monenlaista pientä uutta tapahtuu joka päivä. Tämä oli vähän rikkonainen viikko: oli Ramayanan-päivää ja uudenvuoden vapaata. Käytännössä siis joka toinen päivä oli vapaapäivä. Mutta sellaista se oli myös Sri Lankassa. Ja ero Suomeen on merkittävä. Kun Suomessa karsitaan juhlia "sopivuuden" nimissä, täällä otetaan kaikki irti juhlista: täällä vapaasti juhlitaan kaikki hindulaiset, buddhalaiset, islamin ja kristittyjen juhlat. Nythän on kohta tulossa pääsiäinen ja pidämme neljä päivää vapaata kristittyjen Jumalan kuolemisen vuoksi. Hiemanhan tämä haittaa työtä, mutta en valita. Palkka juoksee ja sopimuksessamme erityisesti sanotaan, että joudun pitämään kaikki paikalliset vapaapäivät. Tosin sitten pidän vähän sunnuntaita työpäivinä, mutta nekin korvataan.



Item Writerit työssä 1. sessiossa
Bhoj Raj johtaa puhetta



Työn osalta olemme ihan mukavassa vaiheessa: osioiden kirjoittajien tiimit (5 tyyppiä nepalinkielen tiimissä, 5 matematiikan tiimissä ja 5 social studies -tiimissä) ovat kokoontuneet ja jo luoneet sadoissa laskettavan määrän tehtäviä koettamme varten, vaikka olemme vasta puolivälissä sessioita. Olemme tehtaistaneet prosessia niin, että 1. päivänä he kirjoittivat (Bloomin taksonomialla mitattuna) muistamis-/tunnistamistehtäviä (Knowledge/Recall) ja tehtävän hallintaan (Comprehension/Understanding) liittyviä tehtäviä, 2. päivänä soveltamistehtäviä (Application) ja huomenna 3. päivänä korkeampaa osaamista (Higher Skills = Analysis, Syntesis, Evaluation) mittaavia tehtäviä. Näitä kognitiivisen domainin tasoja olimme käsitelleet niissä capasity building sessioissa. Siltä osin homma etenee hyvin. Samaan aikaan olemme statistikkojen (Shyamin, Harin ja Provatin) kanssa käyneet läpi testiteorian perusjuttuja kaavojen muodossa koneen kanssa. Excelillä ja SPSS-ohjelmalla laskemme testisuureita. Provat tuli uutena kaverina kehään - ja on vähän ehkä liiankin hyvä tähän joukkoon. Olen valmistellut pojille englanninkielistä materiaalia vapaapäivinä ja iltaisin - pari yötä on jäänyt vähille unille.



Bahis Dhara -vesipuisto



Uutenavuotena (täällä tuli vuosi 2068) olin kävelyllä ja eksyin paikalliseen Kaivopuistoon: Kathmandun laidalla on vesipuisto - tietenkin vähän likaista vetta altaissa, muttei sillä väliä - jonne kokoontui sankoin joukoin ihmisiä nauttimaan uudesta vuodesta ja vapaapäivästä. Oli jotenkin hellyttävää nähdä, miten samanlaisia ihmiset ovat joka puolella: lapset uittelivat jalkojaan vedessä ja roistuttivat sitä toistensa päälle yhtälailla iloiten kuin suomalaislapset - ja aikuiset söivät samaa kanaa samanlaisilta lautasilta piknikillä kuin kalpeanaamat Suomessa - ja nuoret kulkivat käsi kädessä tai tanssivat länsimusiikin rytkeessä ihan kuin suomalaiset. Oikeastaan ihonväri ja kieli taisivat olla lopulta näin ulkoisesti ainoa seikka joka meitä erotti. Sekin vähän hymyilytti, että vähän matkan päässä vesipuistosta paikallisen jätejoen rannalla pikkupojat leikkivät ihan samaa sotaa kuin Suomessa: kakkasotaa. Tytöt eivät siitä tiedä mitään, mutta hauskaa tuntui olevan heitellä kikkareita toistensa päälle - yhtä hauskaa kuin itsellä oli aikoinaan.



Päivi Leppäsen kanssa Suurlähetystön
vastaanotolla



Eilen perjantaina olin tärkeässä happeningissä - ihan oikeilla cocktailpartyilla Suomen suurlähetystöllä. Ihan virallisen kutsun sain. Vastaanotto oli järjestetty koska Suomesta oli tullut paikalle journalistien ryhmä UM:n masinoimana. Itseäkin haastateltiin joihinkin lehtiin. Katsotaan, mitä läpi tulee. Varmaan ainakin Opettaja-lehteen tulee jotain pientä.  Yritin totutella tällaisten partyjen perusideaan: siellä ei olla oikeasti tutustumassa toisiin vaan esittelemässä itseä ja omaa toimintaa. Vähän epäonnistuin, sillä yritin olla kiinnostunut siitä mitä muut siellä tekevät. Mutta sen verran olin juonessa mukana, että pitää siirtyä hepun luota toisen luo eikä viipyä liian pitkään kenenkään luona. Tapasin joitain kiinnostavia heppuja, mm. paikallisen Nepalin television uutisosaston päällikön, jonka kanssa meillä oli hyvä keskustelut siitä, miten saisimme TV:n valjastettua sotaan tietämättömýyttä, lukutaidottomuutta ja roskaamista vastaan. Samoin kiinnostavia olivat suomalaiset Telia-Soneran pomot (kovasti kasvava NCELL-yhtiö), joiden kanssa vähän alustavasti sovimme että teen heille jotain analyysihommia täällä ollessa; mysteryshopping-dataa olisi, muttei kukaan oikein osaa sitä analysoida. Kaiken kaikkiaan hyvät oli eineet (se on tärkeää) ja hyvä oli myös sauna partyjen jälkeen (se oli tärkempää). Suomalaiset tapaavat usein käydä perjantaisin Empassyssa saunassa ja niin eilenkin; odottelimme vain, että saimme paikalliset pois ja aloittelimme suomibileet: saunaa ja makkaraa. Vähän hyydyin kun olen valvonut näiden kirjaprojektien tiimoilta. Kuvassa en siis ole maistissa - vaikka ehkä näyttää siltä - vaan vain "väsynyt".

Vielä yksi uusi asia elämässäni: ensimmäisen kerran pääsin nepalinkieliseen jumalanpalvelukseen tänään lauantaina. Mitään en tietenkään ymmärtänyt, mutta onneksi oli tulkkaus. Leppäset käyvät paikallisessa isossa, 2500 hengen AOG-seurakunnassa ja olin heidän kanssaan katsomassa meininkiä. Kovin tutulta tuntui, vaikka ainoat kalpeanaamat siellä olimmekin (oli siellä yksi hollantilainen rouvakin kyllä). Iso sali oli - saliin olisi mahtunut ehkä 1000 - 1500 henkeä paikalle. Ovat kuitenkin järjestäneet niin, että siellä on kolme tilaisuutta putkeen 7:30, 9:30 ja 11:30. Me olimme siinä 9:30 tilaisuudessa. Vastakastetut (eli viikon aikana kastetut aikuiset) johdatettiin toiseen tilaan omaan opetukseensa ja me vahvempaa ruokaa kestävämmät saimme olla pääsalissa. Lattialla istuttiin (paitsi me länsi-ihmiset, jotka istuimme ihan perällä penkeillä). Paljon oli nuoria paikalla, mutta se ehkä oli odotettavissa, kun väestön keski-ikä ei ole paljon 20-ikävuotta korkeampi. Kuulin, että seurakunnan yhteydessä on myös vanhainkoti, jossa on paljon leprasairaita vanhuksia ja niinpä myös tilaisuuksissa voi olla paikalla heppuja, joilta saattaa puuttua käytännössä esimerkiksi iso osa naamaa. En nähnyt, joten ei ole evidenssiä. Tämä on kuulemma ns. emoseurakunta, jolla on Nepalissa kymmenittäin pieniä tytärseurakuntia. Yleensä seurakunnat ovat pieniä; kun on jäsenmäärä 12, se voi rekisteröityä seurakunnaksi. Sen kokoinen lauma ei vielä pysty kannattamaan omaa pastoria, joten emoseurakunnan tuki on oleellinen.

Tänään vielä jatkan kirjan kirjoittamisella - mutta luulen, että pidän tänään Jane Austen DVD-illan: Elizabet Bennetin ja Mr. Darcyn kohtalo kiinnostaa. Jännittää, tapahtuuko tällä kerralla yhtä hyvin kuin edelliselläkin kerralla eli saavatko he jälleen toisensa ...

12.4. Ramayanan päivän muita uutisia

Tutkintotodistus
osallistumisesta kurssille

Saimme sitten ensimmäisen vaiheen koulutusputken pidettyä. Viimeinen päivä (sunnuntai) pyhitettiin klassiselle testiteorialle ja IRT-mallitukselle. Vähän nopsasti kävimme jutun läpi, mutta osaaminen lisääntyi testien mukaan selvästi. Tosin kyllä aika ulkona vielä oltiin. Syy oli varmaan se, ettei ehditty asioihin paljon syventyä. Juhlallisessa lopputilaisuudessa paikalla oli myös MoE:n kakkos- tai kolmosheppu: Secretary itse, joka lopuksi antoi mukana olleille osallistumistodistuksen. Ensimmäinen vaihe Missiosta on nyt tehty. Siitä sitten jatkoimme jo heti lähikollegoiden Shyamin ja Harin kanssa ihan koneen kanssa klassista analyysia. Saamme huomenna keskiviikkona vielä kolmannen koulutettavan yliopistolta.

sähköjohdoissa ei Kathmandussa
pihistellä

Pieni huomio Kathmandusta. Katmandu on siis pääkaupunki ja jonkun paikallishenkilön arvion mukaan ihan city verrattuna muuhun Nepaliin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana väkiluku on noin 10 kertaistunut ja se näkyy katukuvassa ilmeisen hallitsemattomana kasvuna. Oheisessa kuvassa näette yhden osoituksen siitä: käytännössä joka taloon menee oma sähköpiuha. Tällainen vyyhti oli ministeriön vieressä - ja näitä on koko kaupunki täynnä. Samoin kaupungin viemäröinti on tasoa nolla: kaikki jöötta näyttää päätyvän paikallisiin jokiin ja haju on sen mukainen. Kun kävin siellä komiikka- ja messutilaisuudessa, jouduimme ylittämään paikallisen vähävetisen joen. Joen yli meni paikallisittain pitkä silta. Jo heti alkuvaiheessa taksikuskikin joutui (vaikka tottuneempana) laittamaan nenänsä eteen rätin ja kakomaan; halu oli kuin suoraan likakaivosta ilman mitään filtteröintiä. Ja oli se sen näköinenkin tuubi se joki että kirveelle olisi töitä. Muutoinkin täkäläisten päässä ei ole käytännössä näytä olevan lainkaan sellaista asiaa kuin että roskia voisi laittaa roskikseen. Katselimme yhden ukrainalaisen turistin kanssa kun 5-miehinen paikallisporukka joi vettä ja limua nunnaluostarin pihalla; siihen jäi jokainen roska ja pullo missä miehet seisoivat, vaikka roskis oli 10 metrin päässä. Tulee jotenkin Palestiinan mentaliteetti mieleen.  

Kokkipoika koulutuksessa

Olen saanut sen filejutun melkein kohdilleen villisian fileen kanssa. Se oli oikeinkin hyvää ja jopa mureaa. Sen sijaan olen turhaan yrittänyt saada vesipuhvelin filettä mureaksi: ensin sokeri-suola -mureutuksella ja viimeksi piimä-valkosipuli-suola -entsyymimureutuksella. Ei meinaa onnistua - sitkasta on. Päätin luopua toivosta. Tänään kokeilemme lampaan filettä. Katsotaan mihin ajaudutaan. Kaupungissa on kuulemma yksi erinomainen pihvipaikka, jonne Leppäsen Päivi uhkasi minut viedä jossain vaiheessa. Katsotaan. Ohessa yksi barbequen tekijäpojista. Kun vain saisi ne ymmärtämään, että mediumissa liha on raakaa sisältä. Pääkokki tajuaa asian, mutta nämä oppipojat eivät. Aina on liha ollut (ellei kokki erikseen ole käynyt lihaa kokeilemassa) läpikovaa.



Sivapurin huipulta näkymää
naapurivuorille

Bagmati-joen alkulähteillä
Sivapurin kansallispuistossa
- Lingam ja taustalla allas

Lauantaina 9.4. olin Sivapurin kansallispuistossa 8-9 tunnin trekkeröinnillä. Tällä kerralla menin ihan huipulle asti 2600 metriin eli kilometrin verran oli nousua. Vähän henkeä salpasi - sanovat, että ammattilaiset menevät vain 500 metriä päivässä, ettei tule ongelmia - luulisin kuitenkin, että ongelmana oli heikko kunto eikä korkeusero. Joka tapauksessa oli komiat näkymät. Tapasin alas tullessa (tietämättäni) myös Baban - pyhän miehen - joka asusteli siellä vuorilla pikkutilallaan. En tajunnut miten merkittävästä miehestä oli kysymys, mutta joku trekkerituristi oli ihan innoissaan alempana kun kerroin, että siellä oli joku hampputukkainen mies kotona, hän innostui: "Baba on paikalla!!" ja lähti kiiruhtamaan ja ehkä kuulemaan joitain hyviä neuvoja (josta on tapana antaa sitten vähän rahaa Baballe). Aiemmin ruumiin krematoinnin yhteydessä oli puhetta, että tuhkat levitetään pyhään jokeen Bagmatiin. Tämä pyhä joki saa alkunsa tuon miehen pihalta - tai oikeastaan vähän alempaa virallisesti. Vesi kuitenkin tulee tuohon alempaan "viralliseen" paikkaan Baban mökiltä. Baban mökillä vesi tulee kaikkein ylimpänä maaperästä (tosin putkesta ja "miehen" suusta seinästä), ja on todella kylmää ja raikasta. Vesi on kaikkein puhtainta tuolla korkealla vuorella - kahden kolmen tunnin kävelymatkan päässä lähimmästä talosta, joka heittäisi mömmöjä puroon. Kun 8-9 tuntia olin trekkeröinyt, jalat olivat niin kipeät, etten alas meinannut päästä. Erityisesti jalanpohjat ovat kipeät ja polvet. Ehkä säästelen seuraavaa retkeä vasta ensi viikonlopuksi.    

12.4. Ramayana päivän tarina

 

Ram, Sita, Lashmana ja
edessä Hanuman polvillaan

Tänään (tiistaina 12.4.) on virallinen vapaa päivä. Vapaapäivän syy on hindulaisen tradition suurin rakkaustarina: Ramin (tai Raman) ja Sitan tarina. Koska tarina on meille länsi-ihmisille outo, kerron sen pääpiirteissään noin niinkuin opetuksellisessa hengessä. Tarina alkaa noin 8 000 - 10 000 vuoden takaa, jolloin intiassa syntyi Ayodhan valtion kuninkaalle Ram-niminen poika. Hänet usein kuvataan sinisenä (siniverisenä?), ihanteellisen näköisenä  nuorena miehenä jousipyssyn ja nuolien kanssa. Hindulaisessa kulttuurissa Ram edustaa "itsekurin herraa" tai "hyveen herraa", toisin sanoen hän oli "täydellinen mies".  Rama oli naimisissa Sitan kanssa, joka puolestaan oli täydellisen naiseuden ruumiillistuma - hindulaisuudessa hän oli Jumalatar Lakshmin avatar. Ram - hyvä mies kun oli - ei halunnut ottaa kuninkaan valtaa isältään ja hän lähti maanpakoon 14 vuodeksi. Sita puolestaan - hyvä nainen kun oli - ei voinut elää ilman miestään ja päätti lähteä miehensä mukaan metsiin asumaan yhdessä Ramin veljen Lakshmanan kanssa.


Ravana ryöstää Sitan



Maanpaossa olleessa tapahtuu hirveitä: (Sri) Lankan demoninen kuningas Ravana  ryöstää Sitan. Kuvissa Ravana kuvataan usein 7 päisenä ja 14 kätisenä hirviönä (ovat ehkä löytäneet jotain arkeologisia todisteita tästä kuninkaasta http://www.internationalreporter.com/News-3939/evidence-proving-existence-of-ravan-found-in-srilanka.html. Väittävät tällä olleen lentäviä masinoitakin...). Ram on epätoivoissaan, itkee ja etsii vaimoaan - turhaan. Ram kuitenkin jatkaa etsintäänsä, joka testaa hänen voimansa ja hyveellisyytensä, ja saa etsintään avukseen apinahahmoisen Hanumanin (tästä hindulaisuudessa erittäin tärkeästi hahmosta ks. tarkemmin esimerkiksi http://en.wikipedia.org/wiki/Hanuman). Hanuman  lähtee raivoisalle etsintämatkalle.


Ram ja Ravana tasitelussa Sitasta



Apina-armeija rakentaa yhteyden Intiasta Sri Lankaan (nykyinen Adam's Peninsula). Hanuman vihdoin löytää Sitan Ravanan luota ja tarjoaa tälle mahdollisuutta pakoon. Sita ei kuitenkaan suostu lähtemään Hanumanin matkaan - hän on vakuuttunut siitä, että on hänen miehensä Ramin kohtalo tulla pelastamaan hänet; Sita ei siis halua riistää Ramilta mahdollisuutta pelastaa oma vaimonsa. Ram saapuu Lankalle, syttyy kolossaalinen taistelu Ravanan ja Ramin joukkojen välille - Ramayanan taistelu.  Ram voittaa kuin voittaakin tuon iljettävän seitsenpäisen demonin mahtavat joukot, saa Sitan vapaaksi, ja tulee juhlittuna sankarina takaisin kotiin. Myöhemmin hänet kruunataan kuninkaaksi, hänestä tulee keisari, joka hallitsee onnellisesti rauhassa, oikeudenmukaisesti ja menestyen - alkaa uusia aikakausi: Rama Rajya. 



Wikipedian mukaan (josta tarinan blokkasin, http://en.wikipedia.org/wiki/Rama) Raman tarina on ollut erittäin vaikuttava ja suosittu Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa - siksipä täälläkin vapaapäivää pidämme. Tarinalla on sikäli kiintoisia vaikutuksia myös tiede- ja oikeuspolitiikkaan, että vuonna 2007 hinduaktivistit vetivät oikeuteen tiedemiehet, jotka väittivät, että Intian ja Sri Lankan välillä oleva ohut kannas olisi luonnon muovaama eikä apina-armeijan tekemä (http://news.bbc.co.uk/2/hi/6994415.stm). 14. syyskuuta 2007 päivätyn BBC:n uutisen mukaan Intiassa järjestettiin massiivisia mielenilmauksia, koska "miljoonien uskoa" vähätellään (In the last two days, the opposition Bharatiya Janata Party (BJP) has launched a scathing attack on the government for questioning the "faith of the million".) Paras vaan alkaa uskoa... 



8.4. toinen viikko - koulutusta, neuvotteluja ja filettä

Tämä toinen viikko on siis nyt lopuillaan ja on väliaikatietojen paikka. Työssä olemme keskiviikosta lähtien pitäneet koulutusseminaaria tehtävien laatimisesta ja testiteoriasta. Paikalla on ollut ministeriön väkeä ja opettajia n. 40 - 45. On sanottava, että capacity buildingin tarvista kyllä onkin, sillä alkumittausten perusteella testiteorian tentissä saatiin keskimäärin 22 % ja osioiden hyvyyden arvioimisen tentissä 38 % maksimipistemäärästä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että 17 pisteen kokeessa saatiin keskimäärin alle 4 pistettä oikein. Mutta senhän takia tänne tultiin, että ihmisiä opetetaan - eikä kukaan olettanutkaan, että mitään osataan. Ylihuomenna sunnuntaina pidämme sitten viimeisen - oikein kunnon, 8 tunnin - session tällä erää. Saas nähdä, miten kunto kestää. Pidän sunnuntaina myös loppukokeet ja sitten nähdään, paljonko enemmän tiedetään kurssin jälkeen. Jatkan siitä sitten statistikko Shyamin kanssa - hän on terävä nuori kaveri. Tehtävän laatijat alkavat tehdä omaa työtään omissa sessioissaan.

Tällä viikolla käytiin kolme tai neljäkin neuvottelua sekä MoE:n sisällä että donoreiden kanssa. Maailmanpankin (WB) edustajat - ja osittain myös Aasian kehityspankinkin (ADB) - olivat aika tiukkoja ja WB:n kaverit aika suoraankin sanoivat, että paikalliset yrittävät huijata heitä, kun olivat tekemässä jotain sellaista, mikä ei kuulemma kuulunut sopimukseen. Tänään tapasin myös lounastapaamisessa ADB:n vanhemman neuvonantajan, joka 30 - 40 vuoden kokemuksella oli aikamoisen skeptinen suunnitelmieni ja kansallisen arvioinnin suhteen. Hieman oli tiukkaa vääntöä ja olimme monesta asiasta eri mieltä sen suhteen, mikä olisi järkevää ministeriön capasity buildingia. Hän oli hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että missään tapauksessa ministeriön kapasiteettia ei pidä viedä varsinaiseen arviointitouhuun, vaan koko homma pitäisi antaa yksityisfirmoille. Kyllä vähän ihmeenä piti sitä, jos saamme kapasiteettia kasvatettua 1,5 vuodessa. Hänestä NASA:a pitäisi tukea vähintään 5 vuotta. Olin tietenkin eri mieltä - ja toisaalta ehkä samaakin mieltä. Pääsimme kuitenkin lopuksi konsensukseen, että puolessatoista vuodessakin saadaan paljon aikaan, mutta luulen kyllä, että hän pitää minua hörhönä optimistina. Mutta sitähän olenkin - eihän näistä hommista tulisi mitään, ellei ajattelisi, että asiat ovat mahdollisia.

Vanhempaa kolleegaa kuunnellessa ja WB:n edustajien tiukkuutta ihmetellessä tuli mieleen, mikä erottaa minut näistä kollegoista. Jotenkin minusta näiden kavereiden asenne on jollain tavalla ylimielinen Nepalilaisia kohtaan. Itse olen näissä hommissa menestynyt mielestäni juuri siksi, että lähtökohtaisesti olen autettaville vanhempi kollega ja isoveli, joka nyt sattuu tietämään asioista vähän enemmän kuin nuorempi veli. Isoveljen tehtävä on opastaa nuorempaa niin, että nuorempi voimaantuu ja saa oman mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Sen sijaan, että toistellaan: "eivät nämä mitään osaa", "mikään ei näillä pakanoilla suju",  "turha näiltä on odottaa mitään", "huijaavat minkä kerkeävät" jne.  näiden pitäisi minusta kuulla joka päivä: "kyllä sinä osaat", "hyvin se menee", äkkiä tämä opitaan", "mitä hyvänsä voi oppia kun opettelee". Saas nähdä, joudunko pettyneenä palaamaan Suomeen.

Viimeksi kerroin, että olen lähiravintolan kanssa pienessä koulutusprosessissa: yritän opettaa, millaista olisi länsi-ihmisen mielestä hyvä sisäfilebarbeque. Ja tänään sain sitten sellaista. Kolmas kerta toden sanoi. Että olihan hyvää. Taju lähti. (Kuvassa olen jo pannut tajuihini - huomatkaa rusketusraita otsassa. Johtuu käyttämästäni hatusta). Omistaja halusi vielä sitten tarjota (ilmaiseksi) parasta viiniään, vaikken mikään viinin ystävä olekaan. Ja sekin maistui yllättäen mukiin menevältä. Huomenna nostamme koulutuksen tehoja ja olen antanut ohjeeksi marinoida lihat papaijan kuorissa puolipäivää. Papaijallahan on sellainen ominaisuus, että se murentaa lihaa. Katsotaan, saadaanko tasoa siis nostettua vielä. Ei se kyllä tuosta paljon nouse. Seuraavaksi kokeillaan vesipuhvelin fileellä. Ja sitten lampaalla. Kollegat jo odottelevat tuloksia. Olen sanonut tanskalaiselle kollegalle Frankille, että kerron kun olemme sillä tasolla, että voimme kutsua länsi-ihmisiä syömään. Siihen asti nautiskelen yksin. 4 euroa annos. Huomenna lähden taas vuorille persuslihaksia rasittamaan.

6.4. koulutusta, komiikkaa ja messuamista

Tänään järjestettiin ensimmäinen capasity building koulutustilaisuus. Partneri Bhoj oli jollain erikoisella tavalla saanut värvättyä viikon varoitusajalla paikalle 39 koulutettavaa ministeriön eri osastoilta ja kouluista. Oli laittanut ehdoksi, että kouluista pitää tulla riittävä määrä naisia mukaan - opettajista ehdoton valtaosa on miehiä, sillä vanhempaan aikaan tyttöjä ei vielä juuri koulutettu. Nykyisin tyttöjä jo onkin hyvin kouluissa. Tein pienen yllärin koulutussessioiden aluksi: testin psykometriikasta. Ajatus on se, että kun mittaan osaamisen tason ennen koulutusta ja sitten sen jälkeen, saan selville kuinka paljon osaaminen lisääntyy. Huomenna on sitten toinen päivä ja sielläkin laitan pienen testin liikkeelle osioiden kirjoittamisesta. Paikalliset ovat kyllä hyvin innokkaita oppimaan. Katsotaan huomenna miten ääni kestää, kun pidän opetusta klo 8 - 13 pienellä tauolla. Ketään luennolla olleista ei tuntunut haittaavaan, että saimme yhden ylimääräisenkin kuulijan kun pulu pölähti ikkunasta sisään.

Olin saanut embassyn (Karin) ja Fidan (Päivin) kautta kutsun erikoiseen tilaisuuteen: luterilaiseen komiikka- ja messutilaisuuteen.  Täällä Kathmandussa on paraikaa käymässä luterilaisen kirkon tasauspäivän keräykseen liittyvä retkue. Mukana matkassa on stand-up -koomikko Mikko Vaismaa, jolla oli ensin pieni show ennen messua. Shown jälkeen oli sitten kahvit ja lyhyt messu ehtoollisineen. Virret vedettiin kitaran säestyksellä rouheasti. Siellä oli sulassa sovussa luterilaiset ja vapaat suunnat saman viinin ja leivän äärellä. Hauska ylläri oli, että mukana messussa oli yllättäen Marian Ruandan harjoittelun ohjaaja Aimo Kakriainen (Fidan Suomen toimistolta - Marialle terveisiä: tekemäsi kuvat ovat edelleen käytössä koulutuksissa) ja Jari Laukka Bangladeshista. Molemmat osallistuivat Fidan organisoimaan katastrofikoulutukseen ja olivat vain käymässä täällä Katmandussa ihan messun ja Vaismaan takia.

Pitää vielä kertoa, että olen yrittänyt epätoivoisesti saada jostain kunnon filee-tyyppistä ruokaa. Täällä ei nimittäin oikein tunnuta tuon lihan päälle ymmärtävän. Tänään esimerkiksi olin lounaalla - poikkeuksellisesti kun ministeriö maksoi - paikallisessa (nepalilaisessa) syömässä. Tilasin lampaan ahteria - samaa mitä Suomessakin saa usein nepalilaisesta. Täällä kahdeksasta lihapalasta seitsemän oli täysin syömäkelvotonta; karvoineen päivineen pataan laitettua nahkaa, luuta ja jännettä. Lähiravintolassa voi huomenna olla mahdollisuus saada villisian filettä. Olen kolmatta kertaa menossa sinne - kaksi edelleistä kertaa ovat olleet joko rankkaa leukalihaksille (sitkeää puhvelin peffaa) tai muuten huono kokemus (piti tulla filettä, mutta tulikin 8 palaa puhdasta läskiä). Viimeksi mainitut läskin kappaleet olivat kyllä muutoin mainion makuisia (barbeque-pohjalta), mutta kun oli ollut puhetta fileestä, olin vähän pettynyt. Paikan johtaja lupasi hoitaa asian niin, että huomenna paikalla olisi filettä. Katsotaan nyt miten käy. Raportoin kyllä, kävi miten kävi.

3.4. (su) koulutusvierailu Pashupatinathiin

Pistänpä vielä viikonlopun kunniaksi pienen kuvasarjan retkestä Pashupatinathin hindutemppelialueelle - satuin eksymään paikalle päiväkävelyllä. Paikalla on ollut hindulaista toimintaa jo 500-luvulta lähtien. Ja vielä tänäänkin se on elävä hinduyhteisö ja hindulaisen elämänmuodon merkki. Tuolla alueella jokainen hindu - lukuunottamatta alle 2-vuotiaita lapsia ja Saddhuja, pyhiä miehiä, jotka vapautuvat Karman laista - poltetaan vuorokauden kuluessa kuolemasta. Siellä tuli palaa yötä päivää pienillä korokkeilla, kun vainaja poltetaan ja tuhkat kaadetaan pyhään jokeen. Joki on tietenkin täynnä tuhkaa ja saastaa (vaatteet heitetään jokeen sellaisinaan), joka sadekautena lähtee liikkeelle kohti Gangesia. Yhteys Gangesiin tekee joesta pyhän. Näin (ja kuvasinkin videolle) yhden poltto-operaation; toivottoman oloisia itkijöitä ja sukulaismiehiä oli tullut viimeistä palvelusta tekemään kuolleelle. Hyvä, että saivat pidettyä hysteerisesti itkevän miehen (olisiko ollut lapsen lapsi) edes pystyssä. Toivotontahan se tietenkin onkin, kun ei jälleennäkemisen toivoakaan ole. Harmi, että videot ovat niin isoja, ettei niitä pysty laittamaan tähän jatkoksi. Tuossa oikean puolimmaisessa kuvassa on muinaisten hallitsijoiden teettämiä muistokappeleita ja vasemman puolen kuvassa on se, mitä niiden sisällä on: kaikissa on "lingam" eli miehen ja naisen genitaalit yhdistettynä toisiinsa.

Paikalla oli tietenkin ruumiin polttajien lisäksi paljon muitakin avun pyytäjiä. Hindulaiseen kulttuuriin kuuluu vuosittain käydä suremassa sukulaista. Kuolleet poltetaan joen länsipuolella ja itäpuolella surraan. Tässä kuvassa etualalla olevan henkilöt hoitavat suremisasiaa - toinen on pappi (oikealla hattu päässä) ja toinen (punaisessa vaatteessa) on tullut kysymään neuvoa. Yläpuolella on asiaa häiritsemään tullut pyhä mies Saddhu. Näitäkin alueella on paljon. Jokaisella on jokin erikoisuus - joku juo vain pelkkää maitoa (milk baba), joku toinen puolestaan syö vain hedelmiä. Monet heistä yrittivät saada minua kuvaamaan itseään. Vähän tuli mieleen, että miksihän he haluavat itsestään klowneja tehdä. Joka tapauksessa näillä saddhuilla on hindulaisuuden mukaan mahdollisuus päästä pois elämän kiertokulusta - siksi heitä ei polteta, vaan heidät haudataan normaalisti.

Samalla alueella on myös ainoa Nepalin valtion ylläpitämä vanhusten laitos, jonne mahtuu 230 vanhusta.

Valtio kustantaa ruuan ja asumisen. Vapaaehtoisjärjestöt käyvät heitä tervehtimässä ja jakamassa ylimääräsiä ruoka- ja lahja-annoksia. Näillä mummoilla ja papoilla ei saa olla elossa yhtäkään sukulaista ja ikää pitää olla yli 65 vuotta, muutoin ei tänne hoitolaan pääse. Nepalissa keski-ikä on n. 20-ikävuoden hujakoilla. Tarkoittaa siis sitä, että maassa on valtavasti lapsia ja vain vähän vanhuksia. Yli 65-vuotiaita on todella vähän. Todennäköisenä syynä on raskas elämä ja heikot elinolot.

2.4. Ensimmäinen viikko Nepalissa – kukkuloilla ja työssä

Kukkuloita ja puolipaastoa

28.3. 2011 lähdin Suomesta kohti Nepalia. Perillä Kathmandussa olin siis jo seuraavana päivänä aamulla. Olimme sopineet Korsosta lähteneiden Leppäsen Kari (Suomen suurlähetystön 2. pomo ja luonnonvara-alan asiantuntija) ja Päivin (paikallisen Fidan toimiston pomo) kanssa, että menen heille ensimmäisiksi päiviksi, koska kumpikaan ei ole kotona ja iso asunto on tyhjillään. Kari ja Päivi Leppäsen autokuski Sunil oli hakemassa kentältä. Pyörähdimme tulevan asuntoni kautta (Fida Internationalin toimistossa), mutta muutoin olenkin ollut tämän ensimmäisen viikon täällä Päivin ja Karin luona. Ajatuksena on ollut, että muuttaisi heidän kotiinsa kesäkuuksi, kun isäntäpari on Suomessa. Samassa saan käyttööni sitten autokuskin, kokin, kodinhoitajan ja pari vartiomiestä (sekä Aino-koiran...).

Heti siinä sitten kylmiltään huoneeseen asettumisen jälkeen lähdimme kodinhoitaja Mayan kanssa Siwapurin kansallispuiston kukkuloille kiipeilemään. Ajatuksena on ollut täällä Nepalissa ollessa vähän painoa pudottaa; trekkeröinti on täällä varsinainen hupi. Itse asiassa jo maahantulokaavakkeessa on yhtenä maahan tulon vaihtoehtona ”Trecking”. Aika ylös menimme, mutta ihan loppuun asti eivät polvet kestäneet. Vielä alas pääsin hyvin, mutta sitten täällä kotona ei päässyt enää rappusia kävelemään alaspäin. Vanha polvivaiva alkoi vihoittelemaan. Ajatus on kuitenkin ollut käydä vähän kävelyillä ja vähentää syömistä. Katsotaan, miten onnistuu – viikon aikana olen kyllä onnistunut välttämään turhaa syömistä ja liikkumaan joka päivä enemmän kuin normisti. Viikon aikana kävin illoin (ja osin aamuinkin) kukkuloilla samoilemassa tunnin reissuja. Tänään lauantaina (2.4.11) teimme sitten Karin kanssa oikein kunnon lenkin – 5 tunnin keski-ikäisten miesten viihdematkan kukkuloille. Aika murhaa oli ylös mennä – varsinkin se loppuvaihe – mutta alas tulo oli onneksi helpompaa. Ihan huipulle meneminen olisi vaatinut koko päivän; nyt olen muuttamassa Fidan toimistoon keskustaan ja jouduimme vähän kiirehtimään aikataulusyistä.

Tänään muutin siis Fidan toimiston yläkertaan. Onhan tämä vähän askeettista normaaliin nähden: huoneessa ei ole edes kaappia vaatteiden säilytystä varten eikä sängyssä patjaa eikä myöskään lämmintä vettä tule suihkusta. Mutta hyvä nettiyhteys on. Patjan puuttumattomuus on nähtävästi täkäläinen erikoisuus. Kollegat ministeriöstä sanoivat, että olivat kerran Tanskassa hotellissa, mutta patja oli niin pehmeä, että he siirtyivät nukkumaan lattialle. Tuleva yö tulee olemaan aika tiukka käytännössä puulaverilla nukkuessa. Yritän huomenna käydä ostamassa varsinaisen patjan. Katsotaan, miten kauan kestää, ennen kuin päädyn menemään hotelliin tai johonkin isompaan huoneeseen.

Työ tekijäänsä opettaa?

Työn suhteen olen asettautunut taloksi Nepalin opetusministeriön (MoE) Educational Research Officen (ERO) National Assessment of School Achievement (NASA) -tiimiin. Työhuoneeni on vanhassa kuninkaan linnassa (vaikka se kuvassa näyttääkin ihan komealta, sisältä silkkoa...). Yksikkö perustettiin minua varten ja tarkoituksena on kouluttaa paikalliset tekevät jatkossa omia arviointejaan. Paikalliset odottavat kovasti jonkinlaista messiasmaista suoritusta uuden arviointijärjestelmän kehittämisessä - kukittaen ottivat minut vastaan. Yksikkö on siis kyllä perustettu, mutta henkilöstö on hieman vielä pihalla siitä, mitä pitäisi alkaa tehdä. Olenkin lähikollega, tiimin johtaja Bhoj Raj:in kanssa käynyt läpi oppimistulosarvioinnin prosessia, koulutustarpeita ja muuttuneita aikataulutuksia (muuttuneita sen vuoksi, että olen kuukauden myöhässä täällä). Ministeriön tuki tällä työllä on, mutta lievästi sanoen hukassa kaverit ovat – se täytyy myöntää. Ensi viikolla aloitamme ensimmäisen koulutusvaiheen: testiteoriaa ja osioiden laadintaa. Seuraavalla viikolla pitää jo alkaa kirjoittaa osioita/tehtäviä joulukuussa pidettävää varsinaista testausta varten. Projektivastuuhenkilöitä ei vielä ole nimetty; keskiviikkona pitäisi jo olla – saas nähdä saadaanko siiheksi. Olemme Bhoj Rajin kanssa käyneet läpi road mäppejä – eli yhtäältä siis sitä, millaisia vaiheita yksi arviointiprosessi sisältää ja toisaalta sitä, millaista aikataulutuksia prosessit sisältävät vuoteen 2016 asti. Huomenna käyvät niitä läpi ministeriössä. Itse pidän normivapaan ja jatkan varsinaisesti maanantaina opetusmateriaalin valmistamisella.