29.5. (su) uutisia ja FIDA:n koulutus

maisemaa Kathmandusta etelään

Loppuviikosta perjantaina UM ilmoitti, että jatkavat sopimustamme eli tulen jatkamaan täällä siis vielä vuoden. Se oli Nepalin kannalta hyvä ja järkevä päätös. Tosin sopimus tehdään firmani kanssa ja se on palkanmaksun kannalta harmillista, sillä silloin olen täällä yrittäjänä enkä  palkansaajana. Palkansaajana olisin saanut palkan verottomana ja nyt maksan normaalin veron. En huomioinut tätä, kun tein tarjouksen UM:lle. NO. Palkka nyt kuitenkin onkin ylisuuri, joten on siitä varaa veroja maksaakin. Mutta vähän väärin se on.

ei me nyt ihan tällaisia tehdä...

Viikolla pidimme parikin tärkeää, periaatteellista palaveria NASA:ssa ja ERO:ssa. Hieman kuohuntaa näyttää olevan arviointimme tiimoilta. Vanhempi rouva-ofiiseri on vedonnut senioriteettiinsa ja vaatinut päästä NASA:n johtoon Bhojin tilalle. No eihän siitä nyt mitään tulisi, mutta vaatia sitä saa. Hän on sen toisen - Monitoring of institutions - ryhmän päällikkö, muttei ehkä pidä hommasta. Ja onhan tämä meidän homma seksikkäämpää. Toinen juttu oli se, että Bhoj tuli vakavasti esittämään, että pitäisi myöhäistää mittausta, että saisimme hyvät mittarit kasaan. No, jos siihen mennään, saamme donorit niskaamme ja väitteet siitä, että NASA yrittää vedättää asiassa ("eivät halua tehdä sovittuja asioita"). Olin vähän tiukkana - ehkä liiankin - ja sanoin, että yritän tehdä homman niin, että pysymme originaalissa suunnitelmassa. Ongelmamme nimittäin on se, että tehtävän laatijat ovat käyttäneet noin kuukauden verran liikaa aikaa tehtävien hiomiseen. Olen asiasta yrittänyt sanoa hienovaraisesti Bhojille, mutta vasta torstaina saimme Social Studies paperit katsottaviksi. Pidimme palaverin vastuuhenkilön kanssa. Matematiikan tehtävät sain myös torstaina; ehdimme käydä niitä läpi iltapäivällä ja niistä tulee hyviä. Pidämme ensi viikolla nopeutetun seminaarin tehtävälaatiryhmien kanssa ja teemme finaalit versiot heidän kanssaan. Sitten taittoon ja painoon ja kouluille (90 koulua pitäisi käydä läpi) ensikuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen koulut menevät kiinni pariksi kuukaudeksi sadekauden vuoksi; joillain alueilla kouluun ei yksinkertaisesti edes pääse tuona aikana. Toivotaan kuitenkin, että alkaa sataa, niin saadaan sähköä ja juomavettä.


kaikki tarpeellinen: white board,
tietokone ja dataprojektori

Perjantain ja lauantain valmistelin FIDAn koulutusta Assessmentistä ja Evaluaatiosta. Tästä olivat paikalliset NGO-veljet toivoneet koulutusta ja vähän rukoilleetkin, että pääsisin maahan. Tänään sunnuntaina sellainen seminaari sitten pidettiin Rescue Nepalin toimistolla ja kaiketi aika onnistuneet pidettiinkin. 14 paikallistoimijaa kolmesta eri FIDAn yhteistyökansalaisjärjestöstä (NGO:sta) oli paikalla. Ensin tunnin verran pohdittiin arviointia Raamatun valossa (raamattutunnin ja luennon risteytys) ja sitten koko päivä arviointia, evaluuatiota,
monitorointia,



NGO:n osannottajia workshopissa



 auditointia ja muista kiinnostavia (?) termejä - näille tärkeitä. Samalla pidin vielä lyhennetyn version UNICEFille pitämästäni esityksestä koulutuksen tasa-arvosta. Siellä sitten sainkin jo kutsun tulla pitämään samanlainen koulutus toiseen districtiin. Ja sovimme myös, että pidämme toisen seminaaripäivän, jossa pohditaan muita, vaikeampia kysymyksiä. Kuulijat taisivat olla tyytyväisiä, vaikka valtaosin istuivatkin koko päivän lattialla ahtaassa huoneessa kuuntelemassa ja osallistumassa. Tuolejahan täällä ei ole kuin nimeksi - ei kirkkosaleissakaan. Ruokakin syötiin pääosin lattialla istuen. Paitsi herraherra-isoherra suomalainen konsultti, joka ainoana laitettiin  ainoan pienen pöydän ääreen syömään. Kaikkiaan hyvä mieli jäi; tein tärkeän työn auttamalla paikallisia kristittyjä tekemään parempia projekteja.

Huomenna jatkuu tiukka osioiden lukeminen. Katsotaan mitä jää jäljelle.

24.5. (ke) reissussa provinssissa

Katmandusta etelään tienvarren
näkymiä

Lauantaina ja sunnuntaina 21.-22.5. pääsin oppipoikien/opetuslasten Shyamin ja Harin sekä sihteeri-kaverin kanssa provinssiretkelle. Ehkä on lyhyesti ollut puhetta, että Educational Review Office,  jossa NASA-team on, on kaksi muutakin yksikköä: koulun tason monitorig-yksikkö ja organisaatiotason monitoring-yksikkö. Nyt pojat oli laitettu hommiin organisaatiotason indikaattoriworkshoppiin pitämään seminaaria Makawanpurin districtiin, joka sijaitsee Kathmandusta etelään ns. terai-alueella. Ehkä on ollut puhetta siitäkin, että maa on jakaantunut kolmeen ekologiseen vyöhykkeeseen:  terai (alanko), hill (kukkula) ja mountain (vuoristo). Näkymät hill-alueella matkalla alas olivat kyllä häikäisevät  ja ilmastokin kukkuloilla on varsin mukava; täällä hill-alueella lämpötila on mukava – 25 – 35 astetta – ja ylhäällä kukkuloilla jopa mukavan viileä (20 – 25). Alhaalla terai-alueella, jossa koulutuksemme oli, on helposti tähän aikaan 45 astetta lämpöä, ja samaan aikaan vuoristo-alueella lähtötila voi olla 10-asteen luokkaa tai jopa alle. Pojat olivat järjestäneen niin, että sain vähän katsella näkymiä - menomatka vei 7 tuntia ja paluumatka 3 tuntia kun mentiin ja tultiin eri reittejä. Mutta oli oikeasti hämmentävän hienot näkymät kuten kuvasta näkyykin. Matka - erityisesti paluumatka - sinällään oli niskalle ja selälle murhaa. Paluussa 14 - 20 kilometria lopuksi tultiin kukkukan yli sellaista kärrypolkua, ettei rajaa. Viimeisen tunnin ajattelin, että "Isä, pääsisinkö jo kotiin". Olin vähän liian iso autoon ja polvet hiertyivät edessä olevan penkkiä vasten tehokkaasti. Ei sentään mennyt iho rikki, kunhan piti kämmenen siinä välissä.

Nepal on luonnonkaunis maa, jossa on ihan originaalia historiallista ”living museum”-meininkiä nähtävillä. Täällä voi päästä jopa aitoihin savupirtteihin – onpa täällä aivan luolissa asuvia kivikauden ihmisiäkin pieninä kansanryhminä. Elämä on vielä varsin simppeliä ja yksinkertaisista seikoista koostuvaa. Täällä ei ole kerjäämiskulttuuria juuri nimeksi – ihmiset haluavat olla omavaraisia ja tulevat maalla toimeen pitkälti keräily- ja vaihdantataloudessa. Jos ”jotain ihan muuta” haluaa nähdä, niin suosittelen Nepalin reissua. No, nyt siis olimme Makawanpurin District Educational Officessa (DEO). Talon keittäjä käytti oheista historiallista keitintä, joka toimii sahanpurulla. Sisään dumpataan hienoa sahanpurua ja keskellä jätetään reikä. Reikään sitten tiputetaan muutama kekäle, jotka laittavat purun palamaan pienellä liekillä - eli suomeksi kytemään. Siinä sahapurun kytiessa voi mukavalla lämmöllä sitten keittää puurot ja vellit sekaisin - jos haluaa. Siinä keittiörouvan puuhia katsoessa haiston mielestäni navetan hajun, mutta ajattelin että se tulee varmaan tuoreesta maidosta. Mutta taas, mitä kummaa, hei: siellä keittiön takana olikin yksi partainen Buffalo-rouva omissa ulosteissaan seisomassa. Siitä varmaankin otetaan ulos maitoa ja gurdia (lue:göödiä) eli paikallista, loistavaa luonnonjogurttia.

Kovasti olivat paikalliset innostuneita workshopista. Itse en tietenkään ymmärtänyt mitään. Mutta aistin kuitenkin, että olivat kympillä mukana kehittämässä indikaattoreita DEO:n kehittämiseksi. Sain käyttää muutamia puheenvuoroja päivän mittaan, mutta pääjuttu olivat ryhmätyöt. Itseni kannalta ehkä turha workshop, mutta sainpahan kokemuksia. Tarkoitus oli lähteä vielä siitä suoraan vuorille toiseen districtiin, mutta kun maassa on käynnissä perustuslakineuvottelut ja kaikki haluaisivat osallistua niihin osoittamalla mieltään. Niinpä sunnuntaina oli lakko ja tänäänkin ja huomenna. Olimme kuitenkin työssä, sillä lakkoilu oli varsin laimeaa. Yleensä ei ole kannattavaa olla ulkona lakon aikana erityisesti iltasella saattavat jotkut ihmiset olla humalapäissään vähän agressiivisia.  Niinpä peruimme vuorille menon. Olisi ollut kyllä kokemus sekin. Varmaan lähdemme tuonnempana. Sellainen pieni erikoisuus näissä seminaareissa on - samanlainen kuin Sri Lankassa - että kokouspalkkio annetaan aina suoraan käteen. Osallistujat saavat pienen korvauksen siitä, että olivat paikalla. Palkat kun ovat pieniä, tämä on keino saada jotain ylimääräistä pussin pohjalle. Mutta ei toki pankkitilille - kuinkahan monella edes ON tiliä? - vaan suoraan kouraan kävi sihteerimme jakamassa isosta rahatukosta.

Viikonloppuna pidän FIDAn yhteystyökomppaneille seminaarin arvioinnista. Sitä pitäisi valmistella. Sitten oli puhetta, että mahdollisesti menisin puhumaan Raamattukoululle Jeesuksen juutalaisista juurista pienen sarjan 6*3 tuntia. Ja ehkä pidän jonkin heprealaisen musiikin jutun/seminaatin/workshopin. Katsotaan miten käy.

21.5. (la) UNICEF taas ja juoruja

UNICEFin porukoiden kanssa verkossa

Viikko oli kaikkiaan vähän rikkonainen: tiistai oli vapaapäivä buddhan synntäreiden vuoksi, torstain valmistelin kotona sitä UNICEFin puhetta ja illalla olimme koko koulutusporukka Lieke van de Wielin (UNICEFin Nepalin aluejohtaja) kotona partyissa verkostoitumassa ja perjantaina sitten olin Radisson hotellissa esitystä pitämässä. Eli normityöpaikalla ei paljon oltu, mutta luulisin, että tein sitten hyvän vaikutuksen UNICEFin porukoihin. Jouduin ottamaan kantaa koulutuksen tasa-arvokysymyksiin ja vähän perehdyin myös asian filosofiseen puoleen. Paikalla oli UNICEFin johdosta paikallisiin huippukavereihin - maajohtajia ja koulutusalan specialisteja. UNICEfin Nepalin maajohtaja Eva Ålén (ruotsista), joka on myös näiden meidän donoreiden jonkinlainen puheenjohtaja, ehdotti, että voisin puhua saman puheen myös donoreille ja erikseen ministeriössä. Minulle tietenkin sopii kun kerran tuli valmisteltua.

Perjantaina taas oli saunailta - Embassyssa oli gender-koulutusta ja talo oli täynnä naisia. Valtaosin suomalaisia, nuorempia - ehkä 30-kymppisiä - younger ofiisereita näyttivät olevan erilaisista organisaatioista. YK:sta oli useampiakin. Mukaan tuli ihan uusi kaveri (mies), shortteri eli lyhytaikaiskomennuksella ollut kaveri, joka on Pöyryn hommissa rakentamassa paikallista Päijännetunnelia, 30-kilometrin mittaista vesitunnelia Kathmandun laaksoon. Pöyry vastaa vain että homma tehdään asianmukaisesti, mutta varsinainen urakoitsija on Kiinasta. Homma ei suju ollenkaan, kuulemma, suunnitelmien mukaan. Suunnitelmien mukaan työn pitäisi kestää viisi vuotta. Nyt on tehty kaivantoa kaksi vuotta ja edetty vajaa kaksi kilometria. Eli työ olisi valmis joskus viidentoistavuoden päästä. Työturvallisuus on syvältä; Firmalle ei makseta kuin metreistä eli etenemisestä, joten luolastoa ei vahvisteta lainkaan - siitähän ei makseta - niinpä jossain vaiheessa se tulee putoamaan kavereiden niskaan. Se juoru on, että vahvistamattomien (mutta kohtuullisen varmojen) tietojen mukaan itse porauskaverit ovat kiinalaisia vankeja, joille ei makseta palkkaa lainkaan, vaan on sovittu, että lusimiset on lusittu kun luola on tehty.

Tripura Sundarin luostari pyhän
Bagmati-joen rannalla

Vettä on satanut nyt reilusti tämän kuun aikana ja vesivarastot alkavat olla mukavasti täynnä. Lehdessä oli juttu, jossa juomavesitehtaan edustaja oli asiasta iloinen, sillä veden poraaminen maasta on melko paljon kalliimpaa kuin sen puhdistaminen sadevedestä. Sekin "hyvä" puoli sateessa on, että joet täyttyvät ja kaikki se kuona (pullot yms) mikä sinne on syydetty, lähtee liikkeelle. Sinne ne menee kohti Intiaa, missä ihmiset varmaan ovat iloissaan. Tai eivät pohdi sen enempää. Sielläkään. Se oikeasti hyvä puoli jokien täyttymisessä on, että oheisen Tripura Sundarin luostarin ja pyhäkön kaverit saavat nyt peseytyä vähän puhtaammassa vedessä - luostari on pyhän Bagmati-joen rannalla (jonne kaikkien hurskaiden Hindujen tuhkat ja vaatteet pistetään krematoinnin jälkeen). Mistä tuli mieleen, että täällä on jonkinlainen kiista kristittyjen ja hindujen välillä siitä, että kristityt eivät ole saaneet lupia haudata vainajiaan asianmukaisesti. Nämä kun eivät krematoi, vaan hautaavan maahan. Paikalliset eivät anna tähän lupaa, koska ihmisen sielu voi jäädä kummittelemaan, jos sitä ei polteta. Vain Babat (pyhät miehet) ja alle 2-vuotiaiden ruumiit haudataan maahan ilman polttamista - nehän eivät kummittele. Ja krititytkin haluaisivat maahautauksen, mutta lähialueen ihmiset vastustavat, kristillisten kummitusten pelossa.

Olen nyt lähdössä maakuntaan statistikkojen kanssa. sinne kuumuuteen (42 - 45 astetta). Sanovat että voi alkaa oksettamaan kun kroppa ei kestä sitä jatkuvaa ylikierroksilla olemista. Saas nähdä - kokemus se on sekin.

18.5. (ke) UNICEFin hommissa ja kultaa

Joint Meeting - ministeri puhuu ja
muut kuuntelevat

Työasioiden suhteen oli mielenkiintoinen palaveri kuluvan viikon maanantaina. Tällöin kutsuttiin ensimmäistä kertaa paikalle pari tärkeää ryhmää: Steering Committee (kaiketi sama kuin "seurantaryhmä"), jota johtaa ministeriön kakkosmies Secretary, ja Technical Committee ("tekninen ryhmä"), jota johtaa eläkkeellä oleva entinen Secretary (joka yleni sittemmin ihan valtiosihteeriksikin, State Secretaryksi). Näihin komiteoihin on kutsuttu yliopistojen väkeä ja muita tärkeiden taustaryhmien vastuuhenkilöitä - mm. opettajajärjestöjen edustajia. Sitten on vielä olemassa Subject Committee ("aineryhmä"), jossa periaatteessa pitisi olla ainekohtaisia asiantuntijoita. Nyt siis olimme ensimmäistä kertaa koolla ns. Joint Breefing Meetingissä. Ihan ministerikin oli paikalla. Minut haettiin ad hoc - taas - paikalle juhlistamaan tilaisuutta. En tosin saanut mitään sanoa, mutta kuuntelin ja yritin pysyä hereillä. Puheet olivat kiivaita. Jälkikäteen kuulin, että  erityisesti yliopistojen väki oli kovaan ääneen moittinut MoE:tä ja NASA:aa siitä, ettei näillä ole tietotaitoa tehdä asioita, mutta heillä on. Joku siellä sitten käytti puheenvuoron ja oli sanonut, että totta, he ovat tehneet arviointeja monta kertaa, mutta silti heiltä puuttuu institutionaalinen muisti - ei edes datoja löytynyt enää kuin yhteen arviointiin. Katsotaan, miten saamme homman toimimaan niiden tyyppien kanssa. Käytännössä yliopistojen dekaaneita ja professoreita.



UNICEFin Sri Lankan edustaja Brenda

 Tällä viikolla olen ollut UNICEFin kanssa tekemisissä enemmän kuin koko täälläoloaikaan yhteensä. Tällä viikolla nimittäin on se Aasian alueen konferenssi, jossa minulla on koulutusryhmässä alustus koulutuksellisesta tasa-arvosta. Olen joutunut siihen nyt sitten vähän perehtymäänkin ihan teoreettiselta ja filosofiselta kannalta. Asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen kuin päältäpäin näyttäisi. No joka tapauksessa maanantaina oli palaveri Lieke van de Weldin kanssa. Tänään oli UNICEFin combaundilla receptio, jossa verkostoiduin mm. Sri Lankan ja Intian vastuu-ihmisten kanssa. Näiden kanssa sitten pidämme sen seminaarin perjantaina. Kuvassa oleva Brenda esittelee minut sisään, joten vaihdoimme vähän ajatuksia muutenkin. Huomenna olisi illalla vielä vapaamuotoisempi sessio Lieken kotona, jonne myös ehkä menen. Raportoin sitten miten esitys meni. Eiköhän se mene rutiinilla, kun vain pääsisi irti kalvoista - he ehdottomasti EIVÄT halua kalvosulkeisia. Sain heiltä hyvän toimeksiannon: esityksessä ei tarvitse olla mitään uutta tietoa, mutta kuulijat pitää viedä ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltä ja ulos omasta boksista.  Katsotaan miten onnistuu.

K-P Murtosen ja Salon Ekin kanssa
sandwichinä FIDA:n toimistolla

Eilen tiistaina oli vapaapäivä - Buddhan syntymäpäivä. Työskentelin kuitenkin kotona sen UNICEF-homman kanssa. Fidan ofiisilla alakerrassa oli kuitenkin kuhina: täällä on käymässä FIDA:sta Kari-Pekka Murtonen ja Erkki Salo pitämässä koulutusjuttua uudesta konseptista, jossa donori päästetään teknologian avulla niin lähelle rahan loppusijoitusta kuin mahdollista. Kun siis joku antaa rahaa esimerkiksi katulapsiprojektiin, rahan liikettä voidaan seurata alusta loppuun asti ja saada ehkä pieni kuva siitä, mitä rahalla lopuksi tehdään ja aikaansaadaan. Nepali on yhtenä pilottimaana, jossa tätä uutta konseptia aletaan kokeilla, ja oppia siis annettiin paikallishankkeiden vetäjille.

No itsekin nyt sitten vähän satsasin kultaan ja teetin tänään solmioneulan isohkolla rubiinilla. Kerroin aiemmin, että satsasin ison summan Sailaan.

Voin paljastaa, että teetin aiemmin ostamistani erikoisista Mystic Topaz-kivistä (jotka alunperin oli upotettu hopeaan) kultaiset versiot. Niistä tuli aikamoisen hienot. Kultaa meni jonkin verran ja se olikin kallein osuus.

Taistelimme hinnasta jonkin aikaa. Jouduin vähän ottamaan selvää kullan hinnasta eri puolilla maailmaa. Yllättävää oli, että Suomessa kullan hinta oli tuolloin melkein halvinta maailmassa. Se ehkä johtuu siitä, että - yllätys, yllätys - Suomi on Euroopan suurin kullantuottajamaa. Pientähän se tuotanto on maailman mittakaavassa mutta Kittilän isot kaivokset tuottavat 5000 kappaletta 25 kiloista kultaharkkoa vuodessa (http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ensimm%C3%A4iset+kultaharkot+valettiin+Kittil%C3%A4n+kaivoksella/1135243252602). Yhden harkon hinta on yli 500.000 euroa. Ei mitään ihan nappikauppaa siis kuitenkaan. Kävi ilmi kun seurailin hintoja, että kullan hinta on kymmenessä vuodessa tullut aika tarkalleen 500 % kalliimmaksi kun sitä hankitaan USD:nä ja reilu 300 % kalliimmaksi euroissa ostettuna (ks. http://www.tavex.fi/index.php?main=133). Siellä Kittilässä (tai oikeastaan Kanadassa, jossa on yhtiön pääpaikka) taputtelevat nyt karvaisia käsiään, kun yhden harkon hinta on 3-5 kertaa kalliimpi kuin silloin kuin tekivät investointeja. Syynä hinnan nousuun on maailman epävakaa tilanne - ei kannata laittaa rahaa osakkeisiin kun arvot tulevat alas - kullan arvo sen kun kasvaa.

Viimeiset yöt ovat menneet valvomisessa. Kovin on kuuma suomalaiselle kropalle. Tämä kun on ylin kerros ja katto käy päivän mittaan niin kuumaksi, ettei meinaa saada nukuttua. Vasta joskus yöllä 2-3:n maissa viilenee sen verran, että saa torkahdettua. Pidänkin koko yön päällä kosteaa t-paitaa (ne pitää pestä joka ilta, kun ovat aivan likomärkiä päivän päätteeksi). Ei silti meinaa uni tulla. Viikon lopulla olen lähdössä poikien (statistikkojen Harin ja Shyamin) kanssa  terrai-alueelle alas kukkuloilta pitämään seminaaria. Sanovat, että siellä voi olla 45 astetta lämpöä. Toivottavasti en kuole. Raportoin reissusta erikseen jos selviän hengissä.

14.5.(la) Jazzia ja uusia kukkuloita valloitettuna

Säkkien kierrätystä
Nepalilaiseen tapaan

Täällä Nepalissa on yllättävän vähän kerjäläisiä. Muutamia vakionaamoja näkyy Thamelin alueella kun syömässä käyn, mutta paikalliset ovat erittäin tiukkoja siitä, että kerjäläisille ei pidä antaa rahaa. Yhdenkin ravintolan seinällä oli pitkä teksti, jossa kerrottiin, että kerjäläiselle antaminen rohkaiseee häntä vain jatkamaan tätä puuhailua. Teksti päättyi seuraavaan lauseeseen: "Giving for a beggar is extremely selfish act" - jäi jostain syystä mieleen. Yksi alle 10-ikäinen vakiotyttö yrittää aina myydä minulle sellaisia värikkäitä norsujumalan kuvia. En ole vielä hankkinut, mutta terävä tyttö se on. Seurasi pidempään perässä ja sanoin pari kertaa "ei", muttei uskonut. Pysähdyin ja sanoin vähän painokkaammin: "I said: no!". Tyttö vastasi vähän sillä tavalla ilkikurisesti: "But I say: why?" Minusta repla oli hyvä ja nauratti pitkään - tai oikeastaan nauroimme molemmat. Mutta jäin kuitenkin pohtimaan, miksi en haluaisi antaa norsujumalan kuvasta 20 rupiaa ja auttaa köyhää. Syy on se, että kaupanteossa on laki, jossa ostaja haluaa jotain ja myyjällä on jotain millä vastata tähän tarpeeseen. Tytöllä ei ollut mitään sellaista, mikä olisi minua kiinnostanut, mistä syystä kuvan myyminen on vain kiertoilmaisu kerjäämiselle. No tämä oli itse asiassa vain johdantoa ohessa olevaan kuvaan. Nimittäin köyhiä kun ollaan, mutta kerjätä ei haluta, niin hätä keksii keinoja. Kuvan vanhempi pappara purkaa vanhoja säkkejä päreiksi ja tekee niistä jotain uutta: köysiä. No itse en sellaista tarvinnut, mutta voisin  kuvitella, että joku toinen olisi kiinnostunut köyden pätkistä (enemmän kuin iloisen värisistä jumalankuvista).  

Hämärässä Jazz-konsertissa

Perjantaina olin paikallisen Kathmandu Jazz Conservatory:n opettajien järkkäämässä jazz-konsertissa. Sattui mukaan tulemaan (vihjeestäni?) myös enbassysta Satu Pehu-Voima perheineen. Isännällä oli syntymäpäivä ja tulivat Elsa-tytön (14-v.)  kanssa konserttiin juhlistamaan ikääntymistä. Itse asiassa konsertti oli kohtuullisen hyvä. Paikallinen Rumpuope ja australialainen Basso-ope olivat todella hyviä - jälkimmäistä voin lämpimästi suositella Oskarille bassomaikaksi täällä.  Myös koulun reksi, espanjalainen fonisti, oli kyllä virtuoosimainen tuuttaaja. Täytyy sanoa että nautinnollista oli kuunnella. Oli siellä sitten joukossa vähän vähemmän virtuoosimaisempia soittajia, muttemme heitä nyt mainitse tässä. Juttelimme siinä vähän herra Voiman kanssa, ja hän muisti minut 90-luvun lopulta, kun hän oli DIAK:issa työssä ja minä olin heitä konsultoinut sote-alan tulevaisuuskysymyksissä. Tuolloin nimittäin julkaistiin se "Maailma muuttuu - miten muuttuu sosiaali- ja terveysala" -kirja, josta itse asiassa koko kirjabisnekseni lähti liikkeelle. Tuota kirjaa myytiin kaikkiaan nelisen tuhatta kappaletta, ja sillä rahalla maksoin ensimmäiset metodikirjapainokulut. Herra Voimalla oli oikein signeerattu kirja. Kävelin muuten kaupungin halki sinne konserttiin - kolmisen tuntia. Olin samalla vähän asioilla Thamelissa ja investoin Sailaan ison läjän rahaa. Kerron myöhemmin miten...

Nagarjun luontopolku

Kukkulan huipulle on suunta

Rohkaistuneena eilisestä käveyretkestä, uskaltauduin tänään lauantaina taas lähtemään pidemmälle kävelyretkelle. Piti aluksi mennä taas Sivapuriin, mutta miehen mieli on oikukas. Ajattelin etsiä uusia tuulia ja suunnistin Nagarjun luonnonpuistoon, joka on länteen Kathmandun ulkopuolella. Muistin FIDA:n aluekoordinaattorin sanoneen,että siellä on hauska kävellä kukkuloiden huipuilla kukkulata toiselle. Ja niin ensin kävelin tunnin verran sinne hillin alle ja sitten ylös käytännössä kohtisuoraa seinämää (rappusia myöten). Ja tosiaan: kun 200 metria oli noussut, oltiin matalan kukkulan päällä ja siellä olikin ihan mukava leveä polku, jota astella ja joka johti seuraavalle kukkulalle ja lopulta kohti vuoren huippua, jossa oli temppeli ja "parhaat näkymät Himalajalle" - näin tiesi mainos kertoa. Olisi siellä tietenkin portaitakin jyrkissä kohdissa, mutta leppoisaa etenemistä oli. Tosin olin niin läpimärkä hiestä jo ensimmäisen 200 metrin nousun takia, että joka paikka oli ihan märkä. Pumpusta ei ottanut koko reissussa eikä muutoin tuntunut pahalta - paitsi siis se alastulon loppuosa, kun se 200 metriä piti mennä rappusia alas. Se vei taas innon, muttei ollut mahdotonta. Nyt nousua oli "vain" 700 metriä kun Sivapurissa tulee 1000 metriä.  Viisi tuntia taas meni. Toivottavasti se näkyy myös painossa.

Vähän on kyllä väsy olo - täytyy taas ne joogaliikkeet tehdä ennen kuin nukahtaa. Eilen nukahdin kesken ohjelman illalla - en tiedä kuinka kauan olin niissä asennoissa; vaikka vain 20 sekuntia pitäisi olla, heräsin johonkin erikoiseen asentoon.

11.5. (ke) kaikenlaisia vastaanottoja



Ministeriön käskytysketju ja
pari muutakin

Tämä viikon alku on ollut täynnä monenlaisia vastaanottoja - tapahtumarikasta, voisi hoonosoomilainen sanoa. Maanantai alkoi ensin tapaamisella Suomen UM:n edustajan kanssa Keshar Mahalissa. Leppoisa oli keskustelu, mutta takeita täällä jatkamisesta ei (tietenkään) ole. Illalla oli MoE:n iso vastaanotto paikallisessa Sangri-La-hotellissa. Tavan mukaan siellä verkostoidutaan pomojen ja asiantuntijoiden kanssa. Paikalla olivat tärkeät donorit WB:stä ja ADB:stä lähtien. Ja tietenkin Ministeriön ykköskaartin väkeä - olihan itse ministerikin siellä. Vaihdoin pari sanaa itsensä ministerin kanssa eikä kaveri meinannut päästää kädestä irti millään. Siinä roikuimme toisissamme eikä kumpikaan päästänyt irti - oli jo vähän huvittavaa.  Koko opetussektorin johtoketju oli hierarkkiana paikalla: Ministeri - Secretary - Under Secretary - Joint Secretary. Niinpä kävi sitten seuraavasti - juttu on tosi, olin itse vieressä: Opetusministeri Mr. Ganga Lal Tuladharin  läsnäollessa Secretary Mr. Shankar Prasad Pandey - kakkomies - sai päähänsä, että koska minulla on nepalilainen hattu, minulle pitää ostaa myös paikallinen puku. Hän pomotti Under Secretary Mr. Nepalin hankkimaan minulle puvun. Under Secretary kääntyi Joint Secretary mr. Diwakar Dhungelin puoleen ja sormella osoittaen sanoi, että sinun pitää hankkia Dr Jarille paikallinen puku Ministriön budjetista. Tänään keskiviikkona kuulin, että juttu delegoitiin sitten vielä team-leaderi Dr Bhoj Rajille, joka edelleen delegoi homman personal secretary mr. Nepalille (toiselle kuin aiemmin). Puku hankittiin. Kerron siitä tuonnempana.

lähes 70 ihmistä pohtii Nepalin koulu-
laitoksen tulevaisuutta

Hieman hermoon ottaa se, että täällä saattaa joutua ihan yllättäen tärkeisiin palavereihin. Periaatteessa kotipuolessa palaverit sovitaan ajoissa, muttei täällä. Maanantai-iltana ilmoittivat, että odottavat minun osallistuvan tiistaina donoreiden vuosittaiseen suunnittelukokoukseen ihan eri puolelle kaupunkia (Paktapurin alueelle). Ajattelin, että kyseessä on parin tunnin kokous, mutta mitä kummaa hei: kyseessä olikin koko päivän seminaari teemaryhmineen. En ollut motivoitunut kun vielä oma urakka tuntui pissivän toimistossa ja pojat odottivat IRT-mallitusta. Olin sen pari tuntia, mutta sitten siirryin tekemään opetusmateriaalia kanttiiniin. Varmaan tärkeitä miitingejä, mutta not-for-me, sanoin under secretarylle kokouksen jälkeen. Oli vähän pettynyt, mutta päästi lähtemään takaisin. 



Valmis paikallispuku päällä

Syrjäkujilla pukua etsimässä

No se puku. Komentoketju saavutti minut tänään keskiviikkona ja lähdimme iltapäivällä stadiin tekemään paikallispuku-ostoksia. Lähdimme porukalla: statistikot Shyam ja Hari sekä personal secretary Nepal ja minä. Autokuski tiesi parhaat paikat - matalista ovista mentiin ja syrjäkujilla käytiin. Ensimmäisessä ei löytynyt pohkeesta sopivia housuja. Nämä paikalliset kaverit saavat nimittäin olla vaikka miten tuhteja, mutta riisitikkujalat sopivat noihin housuihin. Omani ovat aikamoisen hyvässä lihassa kävelyretkieni johdosta - kävelinhän jo kotona vuoden verran työmatkoja vajaa 6 kilsaa päivässä. Ja se tuntuu pohkeissa. Piti siis teettää housuihin korjaukset, että mahtuivat päälle. Mutta komiaa jälkeä tuli. Nyt minulla on sitten ministeriön hankkima virallinen Daura Suruwal eli pilli-pussihousut ja nyöreillä sidottava paita sekä Kalo Topi eli musta hattu. Oma Sri Lankassa teetettu vaalea puku sopii niihin kuin nenä päähän. Tärkeää oli saada puku tänään päälle, sillä minut ja ministeriön väki oli kutsuttu UNICEFin/YK:n isännöimille kekkereille, Receptioon. Siellä taas turistiin ja verkostoiduttiin. Secretary oli niin happy että puku oli saatu hankittua, että väen vängällä halusi tsoukata kaikille läsnäolijoille, että nyt hän voi vaihtaa paikkaa minun kanssaan ja että minä tuuraan Secretarya - ainakin Reception ajan - eritoten kun hänellä, jolla aina ON paikallinen puku päällä, juuri TÄNÄÄN ei sattunut olemaan pukua päällä. Pidin sitten kaikille pienen kiitospuheen ja vakuutin, että minulta voi tulla nyt kyselemään koulutuksen kenttään liittyviä asioita Secreatryn sijaan. Ja niin meillä kaikilla oli hauskaa.

Secretary ja minä puvussa

 Selkäkään ei ollut paha. Olen nyt sunnuntaista lähtien käynyt akuhoidossa ja venytellyt kahdesti päivässä niillä Jooga-liikkeillä. Alkaisiko vaikuttaa, vai aikako parantaa haavoja? 

8.5.(su) Tärkeä palaveri ja alkavaa vanhuutta

tiukkaa palaverointia hymyttömin
kasvoin

Torstaina 5.5. oli merkittävä palaveri. Ministeriö on täällä hankalassa tilanteessa: isot donorit (WB ja ADB)ovat kovaan ääneen vaatineet, että koko koulutuksen arviointi pitää tehdä yksityisesti. Suomi taas on mukana sellaisella konseptilla, että arviointijärjestelmä rakennetaan ministeriön sisään osaksi valtionhallintoa, mikä yleensä onkin selkeä, halpa ja kestävä ratkaisu. Paikalliset veijarit ovat kuitenkin puun ja kuoren välissä: pitäisi miellyttää isoja donoreita ja toisaalta Suomea. Sanoin avoimesti, että jos Nepal lähtee yksityiseen malliin, se on hyvä valinta, mutta minä en ole siinä järjestelmässä mukana ja poistun maasta 3 kuukauden jälkeen. Jos taas mennään valtionhallinnon sisäiseen malliin, olen mukana. Sain sopivasti taustatukea Suomen edustustosta asialle. Torstaina oli palaveri siitä, millaiseen malliin mennään. Tulos oli tietenkin konsensus, mutta minusta kuitenkin vielä malli, jossa ministeriöllä on selkeästi avainrooli arvioinnissa, vaikka tiettyjä osia ulkoistetaankin. Tarkoittaa, että on mielekästä jatkaa samaan malliin kuin tähänkin asti. Vähän helpotti, kun asiaan saatiin selkeys - asiallisesti ottaen olimme asiasta hieman eri linjoilla projektipäällikkö Bhojin kanssa .

 

Dinnerillä Kuittisen (ja muiden) kanssa

Lauantaina ja sunnuntaina sain olla mukana FIDA:n kehitysyhteistyö(KYT-)puolen koulutussessioissa. Siellä oli Nepalin lisäksi Bangladeshin ja  Pakistanin työntekijät mukana - sekä suomalaiset että paikalliset. Vierailevana tähtenä ollut Maikki Kuittinen esitteli minut siellä FIDA:n uutena työntekijänä - Teltantekijänä. Osallistuin muutamaan kurssiin ja tapasin sekä paikallisia Nepalin edustajia että (taas) mm. Laukan Jarin sekä muita hieman vieraampia, mutta tutummaksi tulleita suomalaisia. Paikalliset veljet olivat kovasti rukoilleet, että pääsisin tulemaan tänne. Heillä on hieman oma lehmä ojassa: toivovat (ja Leppäsen Päivi oli heille asiasta vihjailleet), että menen heille pitämään workshoppia arvioinnista (assessment ja evaluation) ja sen teoreettisista ja praktisista näkökulmista. Sovimme, että järjestämme jotain toukokuun lopussa. Muistetaan, että minun pitäisi mennä myös sinne UNICEFin Aasian konferenssiin puhumaan toukokuun aikana.

Joogaohjaaja tekee ohjelmaa

ultraääni- ja akupunktiolaitteisto

Nyt alkaa vanhuus tulla. Vanhan sanonnan mukaan vakuutus loppuu kun on 30 vuotta täynnä. Nyt on alkanut tulla aivan erikoisia selkäoireita ihan parin päivän aikana enenevässä määrin: Vasen reisi menee ulkosivulta tunnottomaksi. Huomasin, että niin tapahtuu erityisesti jos olen pidempään samassa asennossa seisten. Niin on tapahtunut muutaman kerran aiemminkin, kun olen pojille pitänyt luentoja. Nyt lauantaina ja sunnuntaina melkein puolen tunnin välein oli jalka turta. Ei kipua, mutta tunnoton se on.  Otin sitten asiakseni käydä tässä lähilääkärissä - luontaissairaalassa, jossa muutenkin käyn hieronnassa. Lääkäri tutki ihan asianmukaisesti ja totesimme, ettei kyseessä ole iscias. Sanoi, että olisi järkevää aloittaa ASAP hoitokuuri, johon kuuluu alaselän vahvistamista ja toisaalta noiden seutujen lihasten akuhoito. Niinpä ensimmäistä kertaa elämässäni osallistuin JOOGAAN! Tämä on sellaista "hoitavaa joogaa", jossa hoitaja-joogisti opetti 5 keskeistä stretching-jooga-liikettä, joita pitää tehdä aamuin illoin. Sen jälkeen painelin fysioterapiaan, jossa sain ensin alaselän ultraäänihoitoa ja sitten sähköistä akuhoitoa. Vähän alaselkää jomottaa (olen nyt kahdesti tehnyt liikesarjan), mutta puutuneisuutta ei ole ollut. Muutaman päivän vähintään pitää käydä niissä akuhoidoissa. Täytyy sanoa, että halpaa on hoito: maksoin lääkärin konsultoinnista ja tutkimuksesta, jooga-ohjauksesta sekä kahdesta erillisestä fysioterapia-hoidosta yhteensä 1,7 euroa. Se on täkäläisittäinkin halpaa, vaikka kaverit tuntuvat osaavan hommansa. Vertailuna sanottakoon, että lauantaina kävin hieronnassa siellä FIDA:n kurssituspaikassa, ja se maksoi 16 euroa kerta. 

4.5.(ke) työtä pusketaan ja filmiä katsotaan

Maanantai - keskiviikko ovat nyt menneet tiukasti IRT-mallitusta ja OPLM-ohjelmistoa opettaessa statistikoille - Shyamille ja Harille. Samalla olen saanut katsottavakseni Matematiikan ryhmän osiot. Normaaliin tapaan niistä ei paljon jäljellä ole kun ne ovat käyneet kauttani - punakynä laulaa. Oli siellä joukossa monta oikein hyvää osiota, mutta samalla olisi siellä kyllä useampi sellainen, joka sai tukan nousemaan niskasta pystyyn; ajattelemattomuuksia, joita ei vain itse tehtävän laatija huomaa, mutta jotka ulkopuolinen ammattilaissilmä näkee. Kävimme noita tehtäviä sitten läpi ryhmän kanssa. Oli välillä kovaa vääntöä. Kiittivät kuitenkin lopuksi, että oppivat paljon uutta - minua kutsutaan täällä GURUksi - opettajaksi. Mutta olisi sitä keskustelua välillä kyllä vaikea hymyilemättä kuunnella. Täällä kokouksissa kaikki nimittäin puhuvat päällekkäin ja metakka on välillä aika kova, kun oikein yltyvät asiasta keskustelemaan. Tulee mieleen apostolien teoista kohta: "ja se kokous oli sekasortoinen" tai sinne päin.

Kovaa vääntöä olemme myös käyneet siitä, kuinka paljon arviointityöstä pitäisi yksityistää tai ulkoistaa ja kuinka paljon pitää ministeriön sisällä. Itse asiassa torstaina meillä on asiasta ISO, periaatteellinen kokous. Itse olen lähtenyt siitä, että olen täällä auttamassa hallitusta perustamaan Ministeriön siälle arviointiyksikön. Se on halpa ja kestävä tapa tehdä näitä arviointeja. En kouluta yksityisfirmoja, vaikka MoE siihen suuntaan haluaisi mennäkin. Olemme vaihdelleet parini Bhoj:in kanssa pitkiä viesteä asian tiimoilta ja olemme hieman eri linjoilla asiasta. Minusta Bhoj haluaisi ulkoistaa liikaa, mistä seuraa se, että NASA ei tekisi muuta kuin tehtäviä ja esitestaisi niitä - mittauksen, analyysit ja raportoinnit hän olisi valmis antamaan muille. Minusta siinä taas ei ole mitään mieltä. Vakavasti pohdiskelenkin siis sitä, onko mielekästä jatkaa täällä kolmen kuukauden jälkeen. Katsotaan torstain palaverin jälkeen.

Täällä on meneillään Israelilaisen filmin festivaalit - 6. sellaiset. Olin eilen katsomassa yhtä filmiä, mutta niin toivottaman tylsä allegoria se oli, että 20 minuuttia riitti. Liepeeseen tarttui nuori kaveri "Torres", fiksu opettaja, jonka kanssa juttelimme mahdollisuuksista opiskella Suomessa. Haluaisi YK:n hommiin, mutta tulee köyhistä oloista eikä ole varsinaista loppututkintoa. Omin päin on opiskellut sitten koulunsa loppuun - opettajan yksityisoppilaana, ja toimii siis opettajana progressiivipedagogisessa erikoiskoulussa. Näytti passiaan ja sanoi, että on sukunsa ainoa, jolla on sellainen. Niin - pitkään siis juttelimme ja ehdottelin googlaamista. Ongelma on se, että Suomeen pääseminen on ensinnäkin ihan toivoton haave, sillä lentolippu maksaa 1000 euroa eli 100,000 rupiaa eli 10 kertaa enemmän kuin on kuukausipalkka virkamiehellä. Suomessa ehkä voisi  tehdä työtä - ja pitäisikin - mutta kun ei pääse maahan, niin käytännössä hankala tilanne. Ehdottelin yhteyden ottamista erilaisiin säätiöihin ja järjestöihin, joilta voisi irrota hieman rahaa.

Huomenna tapaan FIDA:n kehitysyhteistyöpuolen ihmisiä; Kuittisen Maikki otti yhteyttä ja järkkäili illallisen.

1.5. (su) Turvakoulutuksessa ja omissa eväissä ravintolaan

Nyt onkin täällä taas ollut kaksi päivää vapaata - vähän mystisiä nämä lomat ovat kun niitä tuntuu olevan vähän siellä ja täällä. Onneksi työkaverit kertovat, millon ei kannata tulla töihin. Tosin UM järjestin minulle töitä molemmille päiville: piti tehdä yksi työpaperi viikonlopun

aikana UM:n tarpeisiin, että se olisi maanantaina valmiina. Lisäksi lauantaina oli Embassyssa turvakoulutusta, mikä sinällään oli ihan mielenkiintoista. Tapasin siellä taas suomalaisia ja saunottiin ja syötiin makkaraa. Kun oli puhetta paikallisista lennoista ja lentoyhtiöistä, kuulin mielenkiintoisen ja vähän pöyristyttävän jutun, joka nähtävästi on vielä tottakin, koskapa oli ollut siitä BBC:llä (http://news.bbc.co.uk/2/hi/6979292.stm) ja Metro-lehdessä juttu (http://www.metro.co.uk/weird/64839-goat-sacrifice-fixes-aeroplane) ja toisessa lehdessä kuva (http://www.allvoices.com/contributed-news/7274910/content/66344742-goat - näiden aitoudesta ei aina tiedä...) ja jossain oikein pilapiirroskin: Nepalin kansallisen lentoyhtiön kone ei lähtenyt millään lentoon - oli seissyt viikon. Mitä tehdä? Ei tietenkään ole tarpeen käyttää mekaanikkoja, vaan uhrataan kaksi vuohta koneen edessä taivaiden suojelijajumala Akash Bhairabille.

Lentoyhtiön tiedottajan mukaan vika tuli korjattua. Ja kone lähti liikkeelle. Täytyy miettiä pari kertaa millä koneella lähtee lentämään näitä paikallisia reissuja.

UNICEF:in voimakaksikko ja tehonyrkki

Aiemmin viikolla (torstaina) tapasin UNICEF:n edustajan Lieke van der Weldin, joka on järjestämässä koko UNICEF:in Aasian alueen tapaamista - paikalle olisi tulossa Nepalin ja Intian lisäksi Malesiasta ylöspäin kaikkien maiden edustajat. Ja nämä halusivat saada minut tuohon konferenssiin pitämään yhden Key Note -puheenvuoroista. Vähän tuli kyvytön olo kun puhuivat ameriikan ihmenimistä, joita myös on sinne tulossa. Mutta onneksi meni kohta ohi. Lieken mielestä minä olisin asiantuntija puhumaan koulutuksesta tasa-arvon näkökulmasta. Ja ehkä vähän olenkin. Sain hyvän diilin: minun ei tarvitse tuoda mitään informatiivista esille, vaan herättää ajatuksia. Katsotaan miten käy. Itse seminaati on toukokuun puolivälin tienoilla.

Tänään sunnuntaina tein vähän erikoisemman ravintolavierailun. Kävin nimittäin hakemassa paikallisesta Nina & Hagerin pakasteesta naudan filettä ja menin omien lihojen kanssa omaan ravintolaani tekemään omaa barbequeta. Sain raflan omistajalta pienen tilkan niiden jär-jet-tö-män hyvää bbq-kastiketta ja sesam-öljyä. Ja vähänkö oli hyvää! Taas lähti taju ja tukka päästä. Sain lihan oikein meheväksi kun en päästänyt poikia pitämään liikaa liekeissä. Jotenkin niitä poikia tuntui etovan, kun söin puoliraakaa filettä silmät kiiluen. Aika tarkalleen 400 grammaa sitä tuli sitten syötyäkin, kun ei omaa jääkaappia ole eikä jättää saa - sanoi äiti. Ja jotenkin luulen, että jos en itse ole tekemässä, niin en samanlaista saakaan. Naudanfile oli muuten tuotu Intiasta ja maksoi 5 euroa kilolta.

Nyt katkesi kamelilta selkä ja ostin oikein kunnon joustinpatjan (merkkiä "Princess"); on se niin kämästä ollut tuossa lattia-kovassa sängyssä olla. Katsotaan miten ensi yö sujuu. Patja muuten maksoi valtion alemman tason virkamiehen kuukauden palkan eli 100 euroa. Ihan hyvältä vaikuttaa ensimakuun perusteella. Palaan tähän keskiviikkona.