7.9. (ke) heprealaista musiikkia ja muutoksia

Kyltistä sain napattua kuvan
kun odottelin sisään pääsyä

Sunnuntaina kävin pitämässä ensimmäisen heprealaisen musiikin kurssin paikallisen Bethel-kirkon nuorisokeskuksessa. Paikalle tuli kymmenkunta asiasta innostunutta aikuista nuorta. Käytännössä kaikki he ovat jollain tavalla tekemisissä eri seurakuntien musiikkityössä - joko kuorossa tai bändeissä. Yksi oli tullut paikallisesta Raamattukoulusta - nuori opettaja, joka oli erityisesti kiinnostunut Vanhasta Testamentista, hepreasta ja siksi myös heprealaistesta musiikista. Mukavan bändi oli paikalla. Kävimme läpi pari simppeliä yhden soinnun ihmettä (Shalom Chaverim ja David, Melech Yisrael) ja muutaman afterglow-tanssibiisin (Heveinu shalom, Hava Nagila ja Hinema Tov). Meidän piti olla siellä neljän tunnin setti, mutta olin kolmen tunnin jälkeen jo niin poikki, että jatkamme siitä sitten ensi kerralla. Vähän pientä säätöä jouduttiin kokemaan kun nuorisotalon johtaja Birendra ei saanut kaikkien luokkien ovia auki ja jouduimme kaikki ahtautumaan pieneen toimistoon. Mutta hyvin se toimi niinkin. Hyvä maku jäi itselle - olen muuten ollut aikamoisen ulkona seurakunnallisesta touhuista, kun kielimuuri on välissä. Tällä tavalla tutustun kuitenkin joihinkin paikallisiin kristittyihin kohtuullisen luontevasti. Harmitti jälkikäteen, että olin sen verran innoissani asiassa, että unohdin ottaa joukosta valokuvan.

talon rakentamista vanhalla
ja uudella tavalla

Pari yleisempää huomiota kuvien kera. On melkoisen ilmeistä, että Nepal on valtiona jonkinlaisen uuden ja vanhan rajapinnassa. Toisaalta on vanhoja traditioita, vanhoja tapoja tehdä työtä, elää ja pukeutua - toisaalta on nousemassa uusi, kansainvälisempi tapa toimia, uudet traditiot ja tavat elää. Yksi esimerkki on tämä oheisen kuvan rakennusteline-systeemi: puolet telineistä on bambua - vanhaa traditionaalista rakennustekniikkaa, joka sopi traditionaalisille pikkutaloille - ja puolet metallia, joka sopii modernimpaan rakentamiseen.  Itse rakennus edustaa tätä uudempaa traditiota, tulevaisuutta. Samanlaisia esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea: selvästi vanha pukeutumismalli (Daura Surawa-puku) hattuineen on poistumassa - karkean arvioni mukaan noin 1/5 miehistä käyttää enää paikallista kipa-hattua eli kapia ja nuorista ei käytännössä kukaan. Naiset kyllä käyttävät yli 90 %:sesti klassista saria ja huivia, vaikka nuorista naisista selvästi useampi on alkanut pukeutua länsimaisesti. Samoin tämä pullojen syytäminen jokeen edustaa samanlaista rajapintakäyttäytymistä: aiemmin kaiken VOI heittää jokeen, kun ihmisiä oli niin vähän - sinne ne häipyivät silmistä. Nyt kun ihmismäärä pääkaupungissa on kymmenkertaistunut pienessä ajassa, se ei enää vetele. Ennustan, että 10 vuoden kuluessa tulee suuri paine lähteä uudistamaan myös kaupunkikuvaa modernimmaksi - myös jätehuoltosysteemejä. Mutta ongelmina ovat raha ja mentaliteetti; nykyinen taso näyttää yhtäältä tyydyttävän paikallisia ja toisaalta valtion budjetissa ei liikoja rahoja ole kaiken uudistamiseen. Joku suomalaisista sanoikin, että Kathmandun ainoa toive on iso maanjäristys, joka laittaa koko kaupungin hajalle - länsimaisen valuuttahanat aukeavat ja saadaan rakentaa koko kaupunkin uudelleen nollasta.

hämärää mainontaa
Kathmandun kujilla...

Toinen huomio: koulutus on täällä iso bisnes, kuten ehkä aiemmin on tullut huomioitua. Heräsin tähän kun näin tämän ilmoituksen kadunkulmassa sähkötolpassa: "ilmaista koulutusta Suomessa" ja alla firma, joka sitä tarjoaa. Paikalliset ovat sitä mieltä, että yksityiskoulu se jotain on. Siitä saa pulittaa 200 - 500 euroa kuussa + menoja päälle. Luokkakoot näyttävät olevan pienempiä kuin normikouluissa (45 oppilasta luokassa oli siinä koulussa, jossa vierailimme esitestauksen tiimoilta kun kunnan/valtion koulussa oli 55).  Laskin, että jos 5-sarjaisessa koulussa oppilaita on luokka-asteella 45x5 eli 225 ja jokainen maksaa kuussa 500 euroa, siitä kertyy koululle noin 112.000 euroa kuussa. Kun opettajan palkka on koulussa noin 300 euroa kuussa (eli 3 kertaa enemmän kuin valtion virallinen palkka), voittoa jää sitten kuitenkin aika mukavasti tehdä koululle hankintoja ja maksaa ylläpidosta. On silti hyvä huomata, että paikallisilla perusihmisillä ei ole ollenkaan varaa tällaiseen ylellisyyteen, kun valtion palkat ovat mitä ovat (100 euroa kuussa). Tällaiset koulut on tarkoitettukin yläluokalle, bisnesveijareille, joilla tulotaso on samaa kuin Suomessa.

Tiilet saavat kyytiä kun
mummu laittaa hihat heilumaan

Yksi kiusallinen huomio vielä: Kävin taannoin Thamelissa, ja jo toisen kerran kaverit tulevat tarjoamaan avoimesti (joskin hiljaisella äänellä) "hyvää ruohoa". Näytänkö puutarhurilta, kun nämä viherkaverit niin luulevat? Laitan tähän vielä yhden kuvan siitä, miten "vanhat käytetähän loppuun" täälläkin päin maailmaa - en ole tohtinut näistä vanhemmista rouvista ottaa kuvia, mutta nyt sain nopeasti napattua. Tiiliä menee selässä useampia kiloja kerrallaan, kun vanhat rouvat laittavat raksalla menemään. Voi kuvata sitä, miten tasa-arvoista täällä päin on, tai sitä, miten heikko on eläke, kun pitää loppuun asti raataa.

3.9. (la) varoitus: Ei heikkohermoisille...

Pienellä sitä saa täällä
liikenteen sekaisin

Tämä viikko oli nyt vähän rikkonainen töiden puolesta. Saimme kyllä Social Studies tehtävät valittua, mutta muuten keskiviikkona oli naisten päivä ja koko kylä oli kiinni. Perjantaina yritín mennä töihin, mutta sielläpä olikin maolaisten tiesulku tuossa lähellä olevassa isossa risteyksessä- En nähnyt siellä kuin kolme lippukaveria heilumassa, mutta armeijaa ja poliisena oli rauhallisesti notkuilemassa myös paikalla. Mikään ei liikkunut paitsi jalankulkijat, pratkäkaveritkin  taluttivat yli risteyksen - jotka uskalsivat. Kuulin sittemmin, että se oli vain tunnin lakko, mutta kun ei töihin päässyt, piti olla etänä kotona. Tänään lauantaina oli embassyn mukaan oikein vaarallinenkin yleislakko - maoistien tiukempi siipi vastustaa jotain ja on kutsunut kaikki kaduille. Testaavat sillä tavalla asiansa oikeutusta. Jos kaduille menee paljon väkeä riotoimaan, saavat siitä voimaa ja vaativat jotain, mikä on itselleni epäselvää. Onneksi eilen oli sauna Embassyssa. Oli mukavaa turista suomea suomalaisille (vaikka oli meitä joku paikallinenkin mukana). Ja mukavaa oli saada kerrankin kunnolla vettä suihkusta.

Korvaa ronkittiin pihdeillä...

... ja tällaisia sieltä tuli ulos

Eilen katselin vartikoiraamme, kun entinen ärhäkkä vartiokaveri vapisi ja nuokutti päätään. Sillä on ollut korva kipea ja vähän nuutuneen oloinen on ollut. Annoin illalla saunasta tullessa makkaran ja sen se söi - samoin aamulla kävin pari antamassa.  Tänään kuulin sen huutavan tuskasta ja kävin katsomassa, mikä oli vikana. Siellä oli kaksi eläinlääkäriä paikalla. Toinen piti koiraa putkella ja lenkillä maassa ja toinen kaivoi sen korvasta MATOJA. Ne olivat tyypillisiä mädänsyöjämatoja, joita jokaisen meidän kroppaan tulee kun kuolemme. Nyt oli kyse elävästä koirasta, jonka PÄÄ on alkanut mätäntyä sisältä. Korvaa ei ole saanut hoidettua ja nyt sieltä näitä 1-1,5 cm pituisia toukkia saatiin ulos ehkä 20. Ja päälle laitettiin antibioottia ja katsotaan miten raukan käy. Ei näytä hyvältä - silmät ovat kuopalla ja koko kroppa on sillä selvästi niin kipea, ettei se pysty kunnolla laskeutumaan istualleen tai makuulleen. Sieltä se sitten katselee puolipökkyrässä. Niin oli naapurin vanhaisäntä minulle kuppilasssa sanonutkin, että meidän puolella kuulemma koira valittaa. En ollut kuullut, mutta varmasti on valittanut kun on korvaan sattunut. Olisiko joku käynyt sitä lyömässä vai olisiko jäänyt johonkin kiinni. Katsotaan elääkö kauaa. Jos elää kaksi päivää, alkavat antibiootit varmaan vaikuttaa.

Tällainen komistus on Khan

Tänään kävin muutakin isktriimiä harrastamassa. Kävin nimittäin katsomassa paljon hypetetyn Salman Khan -hindi-toiminta-komedia-leffan. Ei tekstejä. Oli aika kokemus, ja yllättävästi pysyi juonessa mukana - oikeastaan ymmärsi kyllä kaiken oleellisen. Aika huttua oli, mutta kieliposkessa tehty Bodyguard-juttu se oli. Tämä Salman Khan on järjettömän suosittu ollut Intiassa päin - tämä ei ole se vielä suositumpi Khan - vaan toinen. Kolme edellistä leffaa ovat olleet jymymenestyksiä, mutta tämä on saanut vähän heikompia arvioita. Oikeastaan lytättiin kunnolla paikallislehdessä - ehkä odotukset olivat korkealla. Siksipä halusinkin mennä katsomaan.  Muttei se nyt NIIN huono ollut. Kuka näitä muutenkaan haluaa kuin yhden kerran katsoa. Mutta teatterissa ei juuri muuta mennytkään - sen ensi-ilta oli keskiviikkona ja koko ajan pyörii täysille saleille kuudessa salissa yhtäaikaa kolmen tunnin välein. Jos kovin kiinnostaa, trailerin voi käydä katsomassa täältä linkin takaa.

Huomenna taas heprealaista musiikki yrittämään. Pitäisi kaiketi olla 15 tyyppiä tulossa. Pitäisi sinne kai kävellä - ehkä 3 kilometrin matka...

31.8.(ke) Taas esitestaus ja Teej



Tässä salainen resepti kuinka
loppukokeet tehdään.

Maanantaina olimme taas esitestaamassa tehtäviä kouluilla. Kyseessä oli siis jo 3. esitestaus; varsinainen iso esitestaus oli kesäkuussa ennen Suomi-lomaa, toinen oli reilu viikko sitten matematiikan TIMSS-tehtäville yhdessä isossa koulussa, ja nyt kolmas oli Social studies -oppiaineen Geography (tai Our Earth) -osa-alueen TIMSS tehtäville toisessa isossa koulussa. Näitä tehtäviä tullaan käyttämään Nepalin oppimistulosten vertaamiseen kansainväliseen tasoon - IRT-mallitan tulokset niin, että nähdään karkeasti, millä tasolla Nepalin 8. luokkalaiset ovat maailman lapsiin nähden matematiikassa ja maantiedossa. Vielä teemme neljännen esitestauksen PISA:n lukutaitotehtävien osalta - sellainen pieni osuus lisätään nepalin kielen kokeeseen.

"Tiedon jumala"
nepalilaiseen tapaan

Terhakkaa notkuilua
suomalaiseen tapaan

Testaus suoritettiin tällä kertaa - pienellä, kahden tunnin varoitusajalla - yhdessä isommassa, viisisarjaisessa yksityiskoulussa. Pyysimme käyttöömme kolmen luokkaa viidesta - parhaan, keskihyvän ja heikoimman (luokat näittivät olleen tasoryhmitettyjä). Itse olin siinä heikoimmassa ryhmässä. Ja tosiaan: kun luokkaan astui, tuli heti samanlainen tunnelma kuin suomalaisessa lähiöperuskoulussa. Lapset nuokkuivat pulpeteissa ja kaivoivat nenää - tuskin huomasivat vieraita - tervehtivät löysästi ja olivat vähän apaattisen näköisiä verrattuna kaikkiin muihin luokkiin, joissa olen käynyt. Mutta jollain tavalla positiivisen oloista se oli - kuten Suomessakin, yksilöllistä ehkä. Kiinnitin huomiota siihen, että luokkatila ei ollut lainkaan yhtä hadas kuin edellisessä koulussa. Siellähän jokaisella neliöllä istui 2,7 oppilasta. Täällä 8x5 tilassa (40 m2) istui 45 oppilasta eli jokaisella neliöllä oli vain 1,1 oppilasta eli suomalaisen väljää tuntui olevan (ehkä se mielikuva suomalaismaisuudesta syntyikin tästä?) Kaiken kaikkiaan koulun tiloja pidettiin aivan erilaisessa kunnossa kuin valtion kouluissa; nämä olivat siistit ja hoidetut - ei olisi hävennyt minkään modernin suomalaisen peruskoulun rinnalla. Pihassa tosin nökötti "tiedon jumalan" patsas, jota lapset käyvät rukoilemassa. Kiinnitin asiaan huomiota (ja kuvasin sen) ja rehtorilla tuntui olevan tärkeää selostaa, kuinka tästä uskonnollisesta symbolista ei ole haitta lapsille eikä ketään pakoteta patsasta palvomaan. Hyvä maku jäi koulusta ja mietin, miksi koulu näytti selvästi paremmalta kuin valtion koulut - keskellä esikaupunkia ei mitään, normi-rähjäisten talojen keskellä. Raha? Halu pitää hyvässä kunnossa?

Naisia punaisissaan matkalla
kohti juhlapaikkaa

Poliisirinki vartioi tiukasti
naisten oikeuksia

Tänään keskiviikkona oli sitten Nepalin naisilla ilon päivä. Kerran vuodessa naiset saavat purkaa auki tuntojaan ja iloita naiseudestaan naisporukassa. Teej-päivään kuuluu, että matkustetaan äidin kotiin ja siellä järjestetään naisbileet, jossa saa kertoa, kuinka on väärin kohdeltu tai laiminlyöty. Kathmandussa järjestettiin oikein isoja partyja. Kollega vihjaisi, että jos olen onnekas, saatan vanhalla Pasupatinatin temppelialueella nähdä tanssivia ja laulavia naisia. Koska ofiisi oli virallisestikin kiinni (vaikka periaatteessa vapaapäivä koski vain naisia, myös miehillä oli vapaata, koska samaan aikaan oli Ramadanin loppumisjuhla 2 %:lla kansasta...), päätin lähteä tarkistamaan tilanteen Pasupatinatiin. Kaupunkin tosiaan oli täynnä koreasti meikattuja, punaisiin pukeutuneita naisia matkalla kohti temppelialuetta. Mutta, mutta... miehiä sinne ei päästetty - poliiseilla oli tiukka vartiointi alueen portilla. Jäin siis raportointi vähälle. Näin joukossa myö selvästi länsinaisia karvevalisoimassa juhlaa - tai kaiketi omasta mielestään vakavasti mukana olemassa. Tuli itse asiassa vähän vihainen olo: tuskin edes käsittävät, miten tärkeä juhla päivä on nepalinaisille, joiden elämä on todella rajattua keittiön ja kaupan välille ja joiden keskustelu kulkee käytännössä päivittäisissä ruokatouhuissa ja pyykin pesussa. Juuri eräs suomikollegoista sanoi, että keskustelua ei käytännössä synny lainkaan perusnepalinaisen ja länsinaisen välillä, sillä keskustelun aiheet ovat niin rajalliset nepalinaisen elämänpiirin kapeuden vuoksi. Ja nyt tämän yhden päivän ajan saavat elää vapaan naisen elämää - samanlaista kuin länsinainen elää joka päivä. Varmaan se puhdistaa ilmaa.

Lyhyesti heprealaisen musiikin kurssista: kävin paikalla sunnuntaina, mutta koska oli banda-päivä, kukaan muu ei tullut paikalle. Jatkamme ensi sunnuntaina paremmalla onnella.

27.8. (la) Pienyrittäjyyttä ja Vieraita Suomesta

Pienyrittäjyyttä tuetaan
aitaa vasten

Kiinnitin huomiota tässä eräänä päivänä töistä tullessa 17:30 maissa, että mies nukkui kävelytiellä tällaisen fillarin perätuhdolla. Nämä eivät ole ollenkaan harvinaisia täällä nämä "kuljetuspalveluammattilaiset". Tämä on sellaista täkäläistä pienyrittäjyyttä: ainoa mitä sinulla on, on fillari ja siihen perään laitetaan leveämpi akseli ja 1,5 metriä lautoja, avot, siinäpä on kätevä kuljetuslaitteisto, jolla voi kuljettaa sänkyjä tai mitä hyvänsä huonekaluja, ylipitkiä putkia, metallitavaraa, tietokoneita - siis ihan mitä vain. Siinä voi siis jopa nukkua, jos ei pisnes oikein kulje. Täällä muuten kaikki puolueet - niin maolaiset kuin kokoomuslaisetkin - kannattavat pienbisnestä. Ei täällä oikein ole isoa bisnestä kai ollenkaan, mutta keskisuurta löytyy kyllä. Ja sitten näitä itsensä työllistäjiä - omenan myyjiä, kengänblankkaajia tai kuljetusalan specialisteja. Mutta sellaisellakin siis voi elantonsa hankkia. Isommassa bisneksessä - esimerkiksi Kashmir-huivien myyjänä voi tienata jo ihan kohtuullisesti - tänään juttelin huivimyyjäkaverin kanssa, joka tekee kuussa 5000 euron tulosta neljällä pikkukaupallaan Thamelin turistikaupungin osassa. Kun vertaa siihen, että valtion virkamies saa 100 euroa kuussa, niin onhan se iso raha tuo 5000 kuussa. Mutta sen se sanoi, ettei veroja makseta lainkaan tuollaisesta pikkubisneksestä. Tai maksetaan jos jaksetaan.

OPH:n tehonyrkki kouluttamassa
huivien myyjiä

Oli mukava yllätys, kun Embassystä Satu soitti perjantaina ja kysyi olisinko halunnut tulla mies-saunottajaksi kun Bhola oli kipeänä. No se kutsukin jo oli mukavaa, mutta vielä mukavampaa oli, että saunotettavat olivat OPH:n eliittinyrkki: Irmeli Halinen ja Leo Pahkin (siis Leoa saunotin isäntänä...) kollegoineen. Olivat tehneet pitkää päivää viikon verran Dhulikelissa opettaen lapsikeskeisen ja kompetenssiperustaisen  opetussuunnitelman tekemistä. Olivat kuulemma olleet paikalliset ihan pähkinöinä. Varmaan oppivat uutta. Irmeli ja Leo ovat kyllä varmaan oivallinen pari tällaisiin hommiin - molemmat ovat niin innostuneita ja innostavia, kun suomalaista koulutusjärjestelmää vievät maailmalle. Saunotus siis ole eilen perjantaina. Tänään aamusta innostuin viemään Irmelille kirjetta Suomeen vietäväksi ja kävelin tunnin sinne hotellille ja juuri tavoitin heidän aamupalalta. Siltä istumalta lähdimme vielä Thameliin ostoksille - minä vähän isännöin ja näytin paikkoja. Siitähän me Keshar Mahalin ja minun normi-soppapaikkani vierestä menimme. Ostivat kaupat sitten tyhjiksi huiveista ja naamareista ja kaikki olivat tyytyväisiä. Oikein oli mukava nähdä - varmaan puolin ja toisin.

paikallinen Roviotalo

paikallinen Raivontila

Pikkuhuomio paikallisesta englanninkielen taitamisesta. Sieltä kun keskustasta kävelin kotiin, hoksasin vierekkäin kaksi ravitsemusliikettä, joiden nimikyltit herättivät hilpeyttä ja muistumia Sri Lankasta, jossa näytti olevan samaa ongelmaa. Ei sillä että oma englanninkieleni oli täydellistä, mutta kuitenkin. Toinen liikeistä mainosti isosti olevansa "Resaturant" ja toinen väitti olevansa "Restaurent". Ihan jees, mutta mietitytti, että ehkä mainos oli ollut niin kallis, ettei ollut varaa sitä vaihtaakaan - tai ehkä sillä on toisenlaista mainosarvoa, että siinä on pieni kauneuspilkku. Olisihan se aika erikoista Suomessakin, jos ravintolan kyltissa lukisi "Ravintolan" sijaan "Raivontila" tai "Rivontola" tai "Roviotalo" - voisi vetää ihmisiä sisään eri tavalla kuin hygieeninen virheetön versio. Ainakin ehkä eri henkilöitä.

Huomenna alkaa se heprealaisen musiikin kurssi. Saas nähdä paljonko tulee heppuja - joitain varmaan tulee. Huomenna ja parina muunakin päivänä on luvassa tosin kolmen päivän Banda-putki eli yleislakkoja on tiedossa. Yritän kuitenkin mennä duuniin. Raportoin erikseen tuosta kurssista ensi viikolla.

24.8. (ke) voihan sen näinkin tehdä...

Torvikukat ovat nyt IN

Sunnuntaina kävin paikallisittain isossa ostoskeskuksessa ostamassa hiirtä kun edellinen laukesi kesken työn. Siellä kun käyn, usein nappaan jonkin kana-shwarman (Israelissa olleet tietävät mistä on kyse) tai käyn jonkin leffan katsomassa, jos sattuu jokin ei-hindileffa pyörimään isolla kankaalla. No nyt ei ollut mitään muuta kuin tämä hiiri. Siellä näinkin sellainen Nepalin ihmeen, että oksat pois. Harmi etten tajunnut siitä ottaa valokuvaa. Kyseessä nimittäin oli KÄSIN TEHTY AKKU, josta otettiin virtaa pieneen putiikkiin. Katsoin ensin, että mikä ihmeen häkkyrä siinä kaiken länsimaisen oloisen ostoskeskuksen keskellä on ja johdot perässä. Mutta kun tarkemmin katsoin, se tosiaan oli itse "remonttireiska" meiningillä tehty virtalähde. Puusta tai köydestä oli tehty kaksi sammiota, joista ulos näkyi akun navat - alla ja päällä oli puulevy. Se OLI villin näköinen, mutta herätti itsessä ajatuksia. Oikeastaan kaksi.

voihan ne sähköjohdot
noinkin laittaa...

Keshar Mahalin uusi puomi -
huomaa renkaat toisessa päässä

Ensiksi "voihan sen noinkin tehdä". Täällä eletään aikamoisen arkaistisesti ja lähellä käsintekemisen perinnettä - jotain siihen suuntaan olen vihjaillut aiemmissa kirjoituksissa. Täällä ihmiset osaavat - vähän niinkuin meillä maalla - tehdä itse vähistä tarvikkeista jotain. Tänään juuri kävin kengät plankkauttamassa kadunkulmassa kaverilla, jolla on kaksi hommaa: kenkien laitto ja sateenvarjojen korjaus. Meillä kun sateenvarjo menee rikki, sitähän ei saa korjattua millään vaan menee suoraan roskiin. Mutta tällä kaverilla oli toistakymmentä käytettyä metalliosaa, joita hän saattoi vaihtaa rikkimenneeseen suojaan. Samoin niin pieniä konepajoja ei Suomesta löydy kuin täältä: simppeleillä työkaluilla puretaan pikkumoottorit ja jotain niistä kai saadaan korjaamalla. Yksikin päivä katselin kun kaveri purki ja laittoi uudelleen puolan käämejä. Eli meillä vastaavaa hommaa ei tee enää kukaan - tehtaalla tehdään ja jos rikki menee, romunkeräykseen. Mutta ei täällä. Keshar Mahaliin hankittiin uusi portti, jota poliisit sitten avaavat ja sulkevat. Painoiksi olivat laittaneet -kätevästi - autonrenkaita sopivan määrän. Ja niinhän se näyttää kuin olisi tehtaalta suoraan... Ja nämä johtosysteemit. Voi pojat. Voihan sen näinkin tehdä. Toinen juttu mikä tuli siitä omatekemästä akusta mieleen oli, että miten kauaksi me lännessä oikeastaan olemmekaan menneet tällaisesta jokapäiväisestä kädentaidosta. Kuka meillä nuoremmasta polvesta enää osaa edes fillarin renkaita vaihtaa. Tai öljyjä vaihtaa autoon tai oikeastaan muutakaan tehdä autolle. Kuka on viimeksi vaihtanut ikkunalasin itse? Tai korjannut kodin piensähkölaitteita? Harva. Puhumattakaan, että osattaisiin tehdä AKKU. Meillä lännessä olemme aika hyvin ulkoistaneet asioita. Olemme ulkoistaneet erikoistyöt erikoiskavereille: erikoismies autoille, erikoismies fillareille, erikoismies remonttiin, erikoismies hoitamiseen, erikoismies kuolemiseen ja erikoismies hengellisille asioille. Viimeksi mainittu tietenkin koskee noin yleisesti suomalaista hengellistä kenttää. Vapaa-suuntalaiset ja herätysliikeaktivistit edustavat hengellisiä "erikoismiehiä".

Mitäpä sitä mies muuta tarvitsee
illalliseksi. Naisen kättä kaivataan...

Nyt on vähänlaisesti uutta ihmetystä tapahtunut - elämä pyörii melko hyvin työpaikan ja tämän man-caven välillä. Kotona olen ollut vähän niinkuin kanamunakuurilla - vadissa keittelen kun ei kattilaa ole. Pelkkää proteiinia eikä ylimääräistä energiaa. Työmaalla taas rakennamme osiopankkeja, joista sitten valitsemme tehtäviä lopulliseen testaukseen. Matematiiklan tehtävät on jo valittu ja nyt olemme tekemässä Social studies-pankkia. Iltaisin yritän saada näitä tekstejä valmiiksi ennenkuin Saila ja Oskari tulevat. Olen kyllä huomannut, että kirjoitusvirheitä tulee entistä enemmän. Yleensä sen on merkki väsyneisyydestä. Yritin kaksi yötä nukkua hyvin ja kai onnistuinkin. Nyt herään vasta kuuden maissa aamuvuoroon. Sitten menen toimistoon klo 10 - 17 ja taas jatkan työtä kotona siitä 18 - niin kauan kuin sormi liikkuu. Aika paljon menee aikaa sähköposteiluun. Isot kirjat juuri julkaistiin e-kirjaversioina ja niiden tiimoilta käymme viestintää. Sitten tämä asunnon remonttijuttu työllistää postia. Helposti päivässä pari tuntia menee sähköposteilussa.

Lieneekö laventeli vai Salvia -
ministeriön pihassa kuitenkin

Jaa, sellainen ennakkotieto, että ensi viikolla on TEEJ-juhla. Se on naisten juhla, jolloin vuoden aikana kertyneet paineet saa kertoa ulos. Juhla täällä merkittävä kulttuurinen juttu - kukaan nainen ei tule töihin tuona päivänä. Ovat jo hieman ottaneet förskottia ja hippaavat jotenkin naisporukoissa  niin, ettei työmatkabussi ole ollut kuin puolillaan parina viimepäivänä. Jos googlaat hakusanalla "teej", löydät ns. teej-lauluja. Naiset purkavat paineitaan usein laulamalla. Oheisessa linkissä on yksi puskakomediaversio sellaisesta. Huomaa, että naiset ovat pukeutuneita punaisiin ja kaunistautuneet vähän yli. Ensi viikolla on sellainen päivä.  Palaan tähän tuonnempana.

20.8. (la) julkisuutta ja univelkaa

Tämä kuva oli lehdessä

Sain Suomesta opettajien ammattijärjestöstä OAJ:sta viestin, että minua koskeva artikkeli oli julkaistu järjestön Opettaja-lehdessä. Juttu löytyy oheisen linkin takaa. Lehdessä oli kaiken kaikkiaan aika montakin sivua Nepalin koululaitoksesta, opettajista ja tilanteesta. Käykää ihmeessä lukemassa, niin saatte laajemman kuvan järjestelmästä kuin mitä minä pystyn antamaan. Juttu sai alkunsa niin, että Suomen Ulkoasiain Ministeriö (UM) lähetti tänne delegaation eri medioiden edustajia. Tätä delegaatiota oli sitten kierrätetty eri puolilla Nepalia. Muistan, että niiden kanssa iltaa istuimme Embassyssa ja tämä Ängäslevä minua haastatteli. Juttelin toki muidenkin medioiden edustajien kanssa, mutten ole niistä muista mitään kuullut. Näin siis Nepal sai julkisuutta ja tuntemattomammatkin kaverit saivat nyt sitten tietää, että olen täällä maailman huipulla maailmaa parantamassa.

Tätä saatiin tällä viikolla aikaan
kehitysyhteistyörahoilla - ei hääviä...

Kaiken kaikkiaan kehitysyhteistyö ei aina ole ollut kovassa huudossa Suomessakaan (ks. esimerkiksi  tämä Suomen Kuvalehden linkki), vaikka valtio siihen on sitoutunutkin laittamaan jonkin verran omasta budjetistaan.  Tänne Nepaliin laitetaan kaiketi noin 16 miljoonaa euroa koulutuksen kehittämiseen. Ongelma kaiketi on, että todelliset tulokset ovat olleet yleensä aikamoisen laihoja ja pysyviä muutoksia on vaikea saada aikaan. Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut toimia yleesä korkeantason asemissa ministeriöissä, joissa todelliset päätäökset tehdään. Niinpä on mahdollista, että jotain todellista muutosta tapahtuu. Luin jostain UM:lta tullesta viestistä, että kapasiteetin kasvattamista ei tapahdu yksilötasolla vaan instituutioiden tasolla - ts. ei voida kasvattaa yksilöiden kapasiteettia vaan järjestelmän. Sitä olen täällä juuri tekemässä. Sen sijaan heikompi tilanne on kansalaisjärjestöjen avustushommissa - kuten esimerkiksi FIDA:n tekemässä työssä, jossa yleensä liikutaan hyvin yksilötasolla: koulutetaan pääasiassa yksilöitä. Kun sitten yksilö päättää lähteä toiseen organisaatioon tai muihin hommiin, mitään ei jäänytkään jäljelle. No, mieleen tulee kertomus, jonka luin vastikää:

Tunnettu kirjailija ja runoilija työskenteli ja oli lomailemassa Espanjan etelärannikolla. Eräänä aamuna, hyvin aikaisin, hän oli kävelemässä rannalla.

Aurinko oli juuri noussut, sade lakannut, sateenkaaret olivat mahtavia, meri tyyni. Ihailessaan tätä ympärillään olevaa kauneutta, hän silmäili alas rannalle ja näki yksinäisen hahmon tanssivan rannalla.

Lumoutuneena tämän toisen henkilön nousevan päivän juhlimisesta hän meni lähemmäs. Kun hän tuli lähemmäs hän tajusi että nuori mies ei tanssinutkaan, vaan poimi rannalta jotain ja heitti mereen. Tultuaan nuoren miehen luokse, hän huomasi näiden olevan meritähtiä.

"Miksi ihmeessä heittelet meritähtiä mereen?" mies kysyi.

"Jos meritähdet ovat vielä rannalla, kun tulee laskuvesi ja aurinko nousee korkealle taivalle, ne kuolevat" vastasi nuorimies ja jatkoi niiden heittämistä mereen. 

"Tämähän on naurettavaa! Täällä on tuhansia kilometrejä rantaa ja miljoonia meritähtiä. Et voi tosissasi uskoa, että voisit mitenkään muuttaa asiaa."

Nuori mies otti maasta taas yhden meritähden, mietti hetken ja huomautti heittäessään sen mereen: "Se tekee muutoksen tälle yhdelle."

Ehkä tämän kehitysyhteistyön haaste onkin juuri tämä: ei olla kovin tyytyväisiä siihen, että yksilötasolla tapahtuu muutosta. Toki on historiassa tehty paljon virheitäkin hyvää tarkoittaen, mutta itse en ole vielä tullut kyyniseksi kuten jotkut täällä tapaamani vanhemmat kollegat näyttävät tulleen.

ei se ihme, että sekaisin menee,
kun öisin tekee hommia...

Yöunet ovat jääneet vähän vähiin viimeaikoina kun olen kirjoitellut tai oikeastaan editoinut tästä isosta metodikäsikirjasta (1600 s) englanninkielistä oppimateriaalia opetuslapsilleni. Aiemmin jo totesin, että saan Suomesta raakakäännöksiä ja niitä sitten tarkistelen ja toimitan kirjamuotoon - asemoin ja teen  hakemistoja ja kirjoittelen lisää tekstiä sen mukaan kuin on tarvista. Tarkoittaa kuitenkin, että illalla mennään nukkumaan noin 24 maissa tai jälkeen ja aivot herättävät noin 03 jatkamaan töitä. Välillä sitten nukun vielä aamulla ennen töihin lähtöä tunnin verran, mutta muutoin menee vähillä unilla. Eikä uni meinaa tulla kun menee sänkyyn - aivot ovat ihan virkeinä ja tuottavat psykedeelisiä kuvia samaan tapaan kuin aiemminkin kirjoja kirjoitellessa yöaikaan. Varmaan vähän ylikierroksilla. Ensialkuun kun niitä oli, se oli vähän pelottavaakin; pelkäsin, että tulen mielisairaaksi, mutta sitten se rupesi enemmänkin naurattamaan kun aivojen tuottamat kuvat olivat niin psykedeelisiä, että sanoinkin illalla nukkumaan mennessä Rouvalle, että jotkut animaattorit voisivat olla kiinnostuneita siitä, mitä näen kun laitan silmät kiinni.  Ja aina ne pois menevät yhden yön unilla.  No nyt lauantai meni sitten nukkuessa. Kävin ensin päivällä kävelemässä muutaman tunnin keskustaan ja takaisin hiirtä ostamassa (meni rikki tämä logitechin nanohiiri) - no eihän se uusi bluetooth-hiiri sitten toiminut kuitenkaan - ja olin reissun jälkeen sen verran väsynyt, että nukuin muutaman tunnin päivällä.

Ensi viikolla alkaa se musiikkikurssi. Saila ja Oskari tulevat näillä näkymin siitä viikon päästä, kun saavat Oskarin ensin 15-vuotiaaksi.

17.8. (ke) TIMSS esitestaus ja Party

Välillä pulina luokassa
oli aika kovan sorttinen

Tältä etäisyydeltä kuulee jo
toisen ajatuksetkin

Maanantaina järjestimme toisen esitestauskokonaisuuden TIMSS (Trends in Mathematics and Science Study) tehtävien tiimoilta. Olemme nimittäin tekemässä sellaisen hienouden jouluna pidettävän arvioinnin yhteydessä, että otamme mukaan joitain kansainvälisen testin (TIMSS) tehtäviä ns. linkkiosioiksi. Noiden linkkitehtävien avulla pystymme sanomaan kokeemme jälkeen, millainen on Nepalin nuorten (8-luokkalaisten) matemaattinen osaaminen verrattuna kansainväliseen tasoon. Esitestauksen perusteella näyttää siltä, että ihan hyvin pärjäisivät ainakin mekaanisissa tehtävissä. Olimme yhdessä isossa koulussa testailemassa tehtäviä ja opin pari asiaa: 1) On se jännä, miten pieneen tilaan saa mahtumaan 50 oppilasta. Laskin, että noin 20 m2 huoneeseen meni hyvin 54 oppilasta. Eli siis yhden neliömetrin alueella istui 2-3 kolme oppilasta. Ja se on aika paljon se. 2) Nepalilaiset oppilaat olivat hyvin avuliaita: jos joku naapuri ei tiennyt vastausta koekysymykseen, toinen auttoi auliisti. Eli siis "No Child Left Behind" - auta siis toista kokeessa, jos heikompi ei tiedä. Tietenkin oppilaiden olisi pitänyt tehdä itsenäistä työtä, mutta kun oppilaat ovat niin hartiat kiinni toisistaan, ettei työtä voinut tehdä itsenäisesti. Mitenhän ne organisoisivat meikäläisen ylioppilaskokeen, jossa tilaa pitää varata ainakin 2 metriä suuntaan? 

Bhoj pohtii olisiko pitänyt
jäädä kotiin tänään...

Pidimme myös tiukan palaverin ns. ulkoistamis-asiasta. Donorit edellyttävät, että jokin osuus mittauksesta ulkoistetaan, mikä on järkevä ajatus. Ainakaan ei ole järkevää palkata ministeriöön 20 konekirjoittajaa lyömään lopullista 48000 oppilaan dataa koneelle - on siis järkevää ulkoistaa se puoli. Samalla ulkoistetaan aineiston keräys ja pisteitys. Tätä tarkoitusta varten oli tehty tarjouskilpailu, johon vastanneet firmoille järjestettiin mahdollisuus kysyä ja kommentoida asiaa. Koko asia on ihan uusi Nepalissa: yleensä asiaan on kuulunut koko homman tutkimuksellinen puoli, nyt vain mekaaninen puoli. Osaamista tai ainakaan kokemusta asiasta ei siis ole millään firmalla. Kaikki yliopistojen edustajat loistivat poissaolollaan.  Ymmärrettävää, sillä heillä olisi ollut juuri se tutkimuksellinen osaaminen. Katsotaan miten homma edistyy. Aika tiukkaa tuntui palaverointi olevan ja Dr. Bhoj oli  välillä vähän liemessä niiden kysymysten kanssa.

Shyam haaveilee saunasta

Tänään keskiviikkona pidimme Embassyssä pienet EDUpartyt. Bhola ja minä alunperin järjestimme asiaa ja nyt kun Satukin tuli takaisin maahan, hän oli emäntänä. Olihan meitä hyvä lauma. Syötiin chicken wingsejä ja makkaraa ja saunottiin. Aika paljon oli Bhola saanut kavereita kasaan ja onneksi kaikki eivät jääneet saunaan. Pidot parani heti kun puolet lähti kotiin. Dr. Bhoj oli ensimmäisen kerran saunassa; sanoi seuraavansa minua, guruansa, kaikessa. Mutta, mutta. Minulta loppui veto ennen Bhojia ja sinne se jäi kavereiden kanssa vielä saunoilemaan kun minä jo lähdin huilaamaan. Shyam kiitteli kovasti kutsusta ja oli sitä mieltä, että hänen omistamaansa hoitolaitokseen (kyllä, oppipojallani on sivubisneksiä - sanoi ettei millään 10.000 euroa kuussa riitä elämiseen) rakennettaisiin joskus sauna. Voi olla että pääsen siihen konsultoimaan.


Yöt ovat jääneet nyt lyhyiksi - olen ollut niin kirjaprojektissa kiinni. Menen kyllä ajoissa nukkumaan, mutta sitten herään kahden jälkeen tekemään hommia. Nytkin vähän kyllä nukuttaa, mutta uni pakanee faraon silmistä kun alkaa tehdä hommia. Katsotaan, miten pitkään tänään jaksan tehdä hommia.

13.8. (la) rikoksen poluille ja kirkkoon

Gyanmar johdattelee pois rikoksen
poluilta  

Perjantaina teimme epäonnisen matkan sihteerimme, Mr. Gyanmar Nepalin, kanssa paikalliseen ulkoministeriöön. Minulta alkaa nimittäin viisumi mennä umpeen ja uutta viisumia on nyt järjestetty noin kahden viikon ajan. Yleensä prosessi vie noin kuukauden minimissään, mutta laittoivat vuokseni prosessiin vähän vauhtia. Prosessi on sellainen, että ensin minun piti laittaa virallinen hakemuskirje opetusministeriön kakkosmiehelle, secretarylle, että "hän alkaisi vaadittaviin toimenpiteisiin työviisumin saamiseksi". Kaikki viralliset kutsut ja kirjeet, joita suomen UM:n ja paikallisen OPM:n välillä käytiin, piti laittaa liitteeksi. Tämän jälkeen, kun Secretary on laittanut anomuksen liikkeelle, paperit menevät kahden eri hallintoviranomaisen kautta ulos työministeriöön ja Finance ministeriöön (mikä lienee). Kun heiltä tulee puoltavat lausunnot - ja nyt kun erityisesti tämän Finance ministeriön päällikkö on asialle erityisen suopea - lopulta paikallinen ulkoministeriö laittaa leiman papereihin ja passiin. Tuolla viimeisellä etapilla olimme perjantaina Gyanmarin kanssa. Epäonnistuimme surkeasti. Meiltä nimittäin puuttui yksi kuva ja homma hyytyi siihen. Maanantaina uudelleen. Rikoksen poluille joudun siksi, että viisumi menee umpeen sunnuntaina eli huomenna. Maanantaina töihin mennessä olen laittomasti maassa eli rikollishenkilö. Tosin siltä ne kuvatkin näyttävät. Toivotaan, ettei tule työmatkalla mitään onnettomuutta tai ratsiaa. Minulla on kyllä taskussa tärkeä kirje, jossa kerrotaan, että prosessi on pitkällä, joten ei huolta. Mutta hieman jännittävää olla lainsuojaton...

jotain on pomolla
hampaankolossa

Täällä johtajat tulevat ja menevät. Kuten aiemmin olen kertonut, ministeriöt ovat täynnä sihteereitä (kuten meilläkin valtiosihteeri, alivaltiosihteeri, poliittinen sihteeri jne): Secretary Mr. Panday on Ministerin jälkeen kakkonen, sitten siinä alla on useampi korkeamman tason Joint Secretary jonka alla alemman tason Joint Secretaryja ja näiden alla yksikkökohtaisia Under Secretaryja (ja vielä siitä alas Personal Secretaryja eli yksikön sihteereitä - kuten tämä meidän Mr. Nepal). Nyt on niin, että kaikki Joint- ja Under Secretary-tason virkamiehet ovat kierrossa niin, että heidät voidaan nimittää minne hyvänsä ministeriön sisällä töihin koska hyvänsä. Tämä oppipoikani Hari on Undersecretary ja hänet siirrettiin tähän toimistoon jostain kaukaa District Officesta (Gurghasta) - ja hänet voidaan koska hyvänsä siirtää pois. Paikallisen fiskaalivuoden vaihtuessa heinäkuun alussa tapahtui taas iso kierto: Iso Joint Secretary Nepal siirtyi liikuntapuolelle samoihin hommiin ja ERO:n pomo (eli myös tämän NASA-tiimin pomo) Joint Secretary Kamal Pokhrel sai siirtyä muualle ja tilalle nimitettiin uusi kaveri nimeltään Chitra Prasad Depkota (ei näitä voi muistaa ulkoa...), joka tulee olemaan virassa vain 3 kuukautta, sillä hän on jäämässä eläkkeelle - chillauspaikka siis. Kamal oli vähän näreissään, mutta minkä teet. Hyvä mies tämä uusi mies on kyllä - on käytännössä ollut jollain tavalla vastuussa kaikista kansallista matematiikan examinaatioista toisaalla ministeriössä. Harmi vain, että hän ei tule näkemään todellista testausta eikä varmaan juuri mitään päätöksiäkään tee. On käynyt minua pari kertaa moikkaamassa ja olen näistä testiteoriajutuista vähän käpäsitibildingiä antanut. Tosin hänellä on siis pitkä kokemus sekä opettajan kouluttajana että muutenkin. Hän on muuten Shyamin guru eli opettaja - Shyam arvostaa korkealle. On kuulemma perustanut kokonaisen yliopiston jonnekin päin Nepalia ja siirtyy sinne professoriksi. Katsotaan kuka tulee seuraavaksi hänen tilalleen.

Taustalla nuorten kutupusikko
ja meidän ofiisi

Välähdyksenä laitan kuvan ministeriön linnan eli Keshar Mahalin viereisestä hyvin hoidetusta puutarhasta, joka on virallisesti ministeriön omaisuutta. En ollut siellä koskaan ennen käynyt, mutta sihteeri Nepal halusi näyttää paikan. Toimistorakennuksemme on puutarhan toisella laidalla ja kellarin ikkunasta sitten näemme kuinka nuoret parit puistossa käyttäytyvät - meidän alakerran tasolla on tihea pusikko, jossa aika ajoin näkyy nuoria pareja pitämässä toisiaan kädestä. Olen hesiteerannut käydä puutarhassa, sillä tuleva Joint Secretary Dr. Lava (entinen paikallisen Opetushallituksen päällikkö) kerran sanoi, että sinne pitää mennä rakkaan kanssa. No kun Saila on Suomessa en ole voinut mennä. Mutta oli käymisen arvoinen - siitä saa käsityksen millainen Nepal voisi olla, jos pidettäsiin hyvässä kunnossa. Samoin onmuuten Keshar Mahalin yhteydessä oleva Kaiser Library (lausutaan "keshar"), jota on ylläpidetty vanhassa 1800-luvun alkuperäisasussa - on hieno ja tutustumisen arvoinen paikka sekin. Tosin voi olla, että poliisit pysäyttävät portilla. Hankkivat siihen muuten torstaina oikein puominkin. Kämänen on ja kauhea, mutta jollain sitä pienen pitää valtaa näyttää. Tai sitten käsky tuli ministeriltä itseltään - hänhän pitää majaa myös täällä Keshar Mahalissa.

En salli, että naiset ovat päät
peittämättöminä kokoontumisissanne...

Tänään oli pitkästä aikaa käymässä taas jumalanpalveluksessa. Muuten tämä lauantai on tärkeä päivä hinduille - erityisesti Brahmaneille ja Chetreille, jotka ovat vanhaa (hengellistä) yläluokkaa. Tänään nimittäin on se päivä, jolloin rispaantuneet ja muutoin rähjääntyneet "turvavyöt" eli hartian yli kiedotut langat vaihdetaan uuteen. En tiedä tarkemmin asiasta, mutta pantaa eivät saa käyttää muut kuin mainitut kaksi kastia. Joka tapauksessa kirkossa kiinnitin huomiota siihen, että noin puolet naisista näyttää toteuttavan vanhaa paavalilaista ohjetta naisten peitetyistä hiuksista jumalanpalveluksessa. Ohessa siis huomaa, miten mukava tässä mielessä on paikallinen huivi: rouvat siirsivät huivin päähän rukouksen ja ylistysosuuden aikana ja paljastivat taas päänsä kun oli puheiden ja ilmoitusten aika. Kiinnitti myös huomiota, että ehtoollista tarjottiin vain kastetuille - kuten ehkä kuuluukin - mutta kun kastamattomia pyydettiin poistumaan kirkkosalista ehtoollisen ajaksi, noin puolet väestä lähti pois. Se on aika paljon se. Se voi kertoa siitä, että kristinuskosta kiinnostuneita on melko paljon tai siitä, että monet ovat laiskoja ottamaan kasteen.

Laadullisen tutkimuksen metodit ovat vähän sekaisin
- kuka auttaisi...

Kirjoja kirjoittelen. Nyt olen taas uudella tavalla innostunut asiasta kun löysin pari hauskaa ohjelmaa, joilla tehdä tekstejä paremmiksi. Toinen on ohjelmisto, joka tekee tekstissä esiintyvien sanojen perusteella kartan niistä. Näette yhden version sellaisesta ohessa - Laadullisen tutkimuksen kirjaan laitan tuon tapaisen etusivulle antamaan kuvan siitä, millaisia asioita tullaan käsittelemään. Toinen ohjelmisto löytyi yliopiston kirjastosta - olenhan siis opiskelija - joka oikolukee eri kielisiä tekstejä ja jopa tekee käännöksiä. Tuntuu oikein hyvältä ohjelmalta enkä malta olla heti kohta aloittamasta taas työtä.

10.8.(ke) kävelyllä ja uusi ohjelmisto

veljekset kuin koirakset

Sunnuntaina olin pitkällä kävelylenkillä. Ajatus oli käydä sitissä tsekkaamassa musiikkikauppoja. Tiedän pari ja kävin molemmissa. Ajatus oli ostaa tähän kitaraan uudet kielet  hyvissä ajoin ennen hepreamusiikin kurssin alkamista (alkavat vähän oikeilla katkeamisen merkkejä) ja virityskone. Molemmat löytyivät aika hetimiten ystävällisen nuoren miehen kaupasta. Häneltä samalla kyselin Oskarille bassoa Jazz-konservatoriota varten. 120 eurolla saa kohtuuhyvän käytetyn ja 80 eurolla vähän kämäisemmän. Kalliimpi on - muistutan vielä - enemmän kuin Nepalin valtion perusvirkamies saa kuussa palkkaa. Kävelyretkellä sattui silmään tällainen erikoisuus, joka on niin harvinainen täällä että ihmiset kääntyvät katsomaan. Heikompiosainen kaveri oli tuossa nukkumassa  koirien kanssa kadulla. Vähän nolotti ottaa kuvaa toisen kurjuudesta, mutta näyttivät niin velipojilta (niitä on siinä kolme) kun samassa asennossa olivat, etten malttanut olla ottamatta.

täällä satoa korjataan
tiiliseinistäkin...

Nyt on siis sadekausi täällä - monsuuni. Tänä vuonna vetta on tullutkin ihan mukavasti. Lähes joka päivä tulee vettä niin, että lehtien mukaan joillain alueilla on ihan kunnon tulvia. Oli täällä Kathmandussakin ollut lehtien mukaan reiteen asti vettä tiellä jossain joen virtauspaikassa alavalla, mutten ole itse törmännyt. Jossain lehtikuvassa oli nainen kotinsa edustalle polvia myöden vedessä ja tänään oli lehdessä että mutavellin vuoksi oli isompi taksi-jeeppi lähtenyt takaluisuun ja mennyt 700 metriä makeä alas. Se on jo ollut aika menoa. 3 kuoli ja 5 loukkaantui vakavasti ja henkiin jäi useita. Siitä voi laskea, miten täynnä on ollut normaali 7-paikkainen auto. Jokin aika sitten luin lehdestä, että bussi meni jyrkänteeltä alas - kuolleet olivat niitä, jotka istuivat auton katolla. Sateesta on ollut se ilo, ettei pölise, kuten on tullut mainittua aiemmin - ilma on puhdas ja raikas. Mutta aina vähän kostea ilma. Niin kostea, että näyttävät muuritkin alkaa kasvaa vihreää kasvustoa varjommissa paikoissa. Täällä kaiken kaikkiaan sammalta alkaa kasvaa joka paikassa nopsasti. Tuossa kuvassa ollaan ihan keskellä kaupunkia vähän varjossa.

nytpä sait uudelleen kokea
kauhistuttavan vihani hehkun...

Meinasi hermot mennä sen Bill Gates kanssa kun teki huonon Word-ohjelmiston niin, että hyvä, ettei valmiit työt tuhoutuneet. Laitan siksi häväistyn Gatesin uudelleen esille. Huomasimme töissä kuitenkin, että kollegoiden Office 2010 avasi ne tiedostot joita 2007 ei suostunut avaamaan. Niinpä tein sitten pikahankinnan ja latasin 4 tuntia netistä (näillä yhteyksillä) Officen Student-version. On siitä jotain hyötyä, että olen virallisesti opiskelemassa teologiaa. Siitä muuten tuli sitten vihdoin päätös, että siirryin maisteriopintoihin. Säästän noin vuoden verran hömppäopintojen poisjäämisen vuoksi. Yliopisto-opinnothan tietenkin alkavat sillä tavalla, että pitää tehdä ensi kahden sivun kirjoitus ja essee ja sitten 5 sivun ja sitten 15 ja lopulta ihan 30 sivuinen kirjoitus. No siinähän sitä kandityötä onkin. Nyt nämä vaiheet jäävät pois ja pääsen suoraan gradua vääntämään. Tosin meillä oli jo dekaani Dunderbergin kanssa puhetta, että ehkä alan jo väitöskirjapuuhasteluihin suoraan. Istuin graduseminaarissa viime vuonna ja sanottiin, että työtäni pitäisi rajusti downgreidata eli tehdä sitä vaatimattomaksi - liian hyvä graduksi. Katsotaan, miten juttu etenee. Täällä kuitenkin oli tarkoitus jotain saada silläkin saralla aikaan. Teen kuitenkin ensin tuon englanninkielisen metodioppaan valmiiksi. Se on nyt mielessä.  

Töissä olemme hyvässä vaiheessa. Matematiikan osalta teemme kohta ensimmäisen ehdotuksen lopullisiksi versioiksi. Social Studies tulee olemaan seuraava ja lopuksi Nepalin kieli. Kaksi viikkoa aikaa. Sitten ne lähtevät arvioitaviksi. Minulla muuten ei ole viisumia enää voimassa viikonlopun jälkeen. Toivottavasti kukaan ei kysele passia. Siinä nimittäin kävi niin, että koska olen ollut jo kolme kuukautta turistiviisumilla, sain kentällä enää yhden kuukauden jatkoaikaa. Töissä järjestelevät visaa. Se varmaan järjestyy, sillä olen täällä valtion erikoisvieraana.

6.8. (la) pikkuystäviä ja kanaa

Virallinen alivuokralainen I

Virallinen alivuokralainen II

Minulle on pesiytynyt tänne asketistiluolaan kaksi pikkuystävää - pienen pieni kameleontti (vai liekö gekko - pikku-Rango) ja melkein yhtä iso hämähäkki. (sen verran ne ovat pieniä, ettei tarkkaa kuvaa meinaa saada). Olen antanut niiden olla rauhassa koska antavat minun olla vastaavasti rauhassa ja (oletettavasti) ne molemmat syövät vieläkin pienempiä ystäviä pois maleksimasta. Se kameleontti on raukka niin pieni, ettei  se pääse täältä varmaan enää ulos - en tiedä miten se sisään tuli. Hämppy taas on asustellut kylppärissä ja rauhassa on ollut siellä. Tuvan puolelta olen ne sukupuuttoon tappanutkin. Vaikkei niitä nyt ollut paria enempää. On täällä näitä urheita muurahaisia jotka aina käyvät taistelussa kaatuneet, murskaantuneet ystävänsä hakemassa. Muttei niitäkään paljoa ole, kun aika ajoin myrkyttelen oven alaosia. Äsken kävin (poikkeuksellisesti) alakerrassa kanamunia keittämässä ja siellä niitä muurahaisia vasta olikin - paikalliset eivät ehkä pidä niitä häiritsevinä, mutta niitä näytti siellä olevan ainakin kolmea eri sorttia ja isoimmat olivat pienen kämmenen kokoisia. Vähän meni överiksi.

Nyt sait, Bill, tuta vihani leimun...

Nyt on tapahtunut kummia tietokoneelle:  pari valmista kirjatiedostoa tuhoutunut mysteerisesti niin, ettei niitä saa auki. Eilen illalla viimeksi meni yksi lähes valmis tiedosto. Kyllä olin Bill Gatesille vihainen. Mutta toivotaan, että siihen saadaan apua joltain nörtiltä ettei tarvits aloittaa alusta. Ei meinaa uskaltaa tehdä hommia Wordillä kun ei tiedä, milloin taas hukkaa tiedostonsa taivaan tuuliin, Tai eihän siis mihinkään mennyt, muttei enää aukeakaan - tuntematon virhe kuulemma. Muuten taas tässä istuskelin koneen äärellä koko vapaapäivän tekemässä materiaali opetusta varten. Salon Erkki minulle käänsi yhden pikkukirjan englanniksi ja sitä tässä asemoin. Ja samalla valmistaudun sinne heprealaisen musiikin kurssille menemään. Katsotaan tuleeko tarpeeksi ihmisiä.

ilosanoman aihe tämäkin

Mutta on tässä jotain mukavaakin kurimuksen keskellä. Ja se mukava on tämä chicken wings singaporilaisella barbequella puilla sytytetyillä tulilla tuossa lähipaikassa. Eipä ole tarvinnut muuta iltaisin tilailla. Olen elämäni aikana syönyt valehtelematta satoja ellei tuhansissa luettavan määrän wingsejä, mutta näille ei ole vertoa. Saakohan näitä sitten taivaassa? En tiedä olisiko se teologisesti mahdollista uudessa ruumiissa, mutta aika lähellä täydellistä makuelämystä ollaan kun sellaisia laittaa suuhunsa. Nämä wingsit ovat sitä aiempaa villisian filettä parempia kahdessa mielessä: ensiksi näitä ei tarvitse marinoida kuin kolme tuntia, niin jo on awot (ja minulle he tekevätkin tuollaisen erillisen erikoismarinaadauksen). Toiseksi näissä laatu on aina sama - ei tule mitään läski- tai kamaraylläreitä niinkuin saattoi tulla sian kanssa. Ja onhan se vähän enemmän kosheriakin, jos sellaista pitää hyvänä. Ja päälle Fire breaker -mocktaili (guava+puolukka+lime vähän sokeroidusta lasista). Suosittelen. Tästä ruokailustakin tuli ihan hengellinen kokemus kun tajusin, että halusin kertoa tästä uudesta löydöstäni kaikille tutuille: menkää ihmeessä katsomaan ja maistamaan, miten on hyvää. Pohdin mielessäni, että on me paljon kristillisyydessä kadotettu kun ei samanlaista paloa ole kertoa paremmasta asiasta kuin wingsit...

No, nyt alkaa niskat olemaan taas jumissa. Menen vähän pötkölleni ja vinguttelen jotain videota. Se katsominen on kuin jostain ö-luokan komediasta tai julmahuvista: kuva pyörii noin 3 sekuntia ja sitten sekä ääni, että kuva hidastuu ja pysähtyy ja sitten jatkaa taas matkaa kunnes uudelleen pysähtyy. Jos ei videossa ole tekstejä tai jos filmi ei muuten ole läpituttu, jää kyllä ihan mukavasti ymmärtämättä. Siis tällaista:
"varrrrrrrrrrro! sielllllllllllä liikkkkkkkkkuu jjjjjjjjjjjoku!" tai "raäaäaääakkkkkkkastaäaäaäan ssssssssssinuaaaaaaaa. - niinnnnnnnnnnmmmmmminäkkkkkkkkkinnnnnnnssssssssinuaaaaa!" Ehkä vähän taas meni överiksi.

3.8. (ke) tatskoja ja kellaribändi

kollegan käsissä on jotain
outoa...

Tämä kuukausi on Nepalissa (ja muissa hindulaisissa maissa) tärkeä kuukausi - nyt on Shravan-kuukausi, jota pidetään vuoden pyhimpänä kuukautena hindulaisuudessa. Linkin takaa voi oppia, että tämän kuun jokaisena maanantaina on erityispäivä Shivalle pyhitetyissä temppeleissa; kansanomaisesti siis nyt on Shiva-jumalan kuukausi ja erityisesti tämän kuun maanantait ovat erityisesti Shivan päivä. Temppeleissä on tämän kuukauden ajan käynnissä mittavia palvontamenoja, joihin erityisesti naiset osallistuvat. Pieni erikoisuus on, että uskotaan, että jos tämän kuun aikana tarjoaa Shivalle maitoa, ansaitsee paljon punyaa tai punyamia, eli hyviä tekoja, joilla voi vaikuttaa karmaansa. Yksi erikoistuus kuukaudessa on hennatatuointi, jonka hartaat hindurouvat (eikä tarvitse olla niin harraskaan eikä niin nainenkaan) ottavat käteensä yleensä temppeleissä ja niiden läheisyydessä. Oheiset kädet ovat ministeriön kotimatkabussissa ottamani. Niinkuin monesta muustakin tällaisesta alunperin uskonnollisesta jutusta, myös näistä tatskoista on tullut trendi - ainakin näin joku sivusto väitti. Paljon niitä kuitenkin näkee. Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin punaista pistettä silmien välissä, joka nyt on must, ja punaista onnenväriä otsassa, jonka jokainen haluaa.

Mekkalapoliisien kotiinlähdön
aika

Viimepäivinä on ministeriön edessä ollut pieniä mielenilmaisuja vakinaistamattomien opettajien vakinaistamisen puolesta. Hyvän asian puolesta kannattaa taistella. Paikalla ei nähtävästi ole juurikaan ollut näitä vakinaistamattomia opettajia vaan heidän vakinaistettuja ystäviään ja sukulaisiaan. Syväkurkkuni Hari ja Shyam sanoivat, että varsinainen ongelma on se, että nämä, joille valtio ei ole antanut vakinaistamispäätöstä, ovat niin surkeita opettajia, että heitä ei haluta palkita ilmaisella, koko elämän mittaisella kuukausipalkalla. Heille on valtio kuulemma tarjonnut mahdollisuutta pätevöityä opettajaksi, mutta he eivät ole läpäisseet pätevyysvaatimuus testiä - eivät ole saaneet edes vaadittavaa 30 %:a oikein osaamistestistä. Jotkut ovat yrittäneet 3 tai 4:kin kertaa, mutta aina epäonnistuneet. Heillä ei siis ole pienentäkään käsitystä siitä, miten pitäisi opettaa. Eivätkä he kuulemma käytännössä opetakaan - heidät on alun perin otettu kouluun sukulaissuhteiden tai puoluepolitiikan avittamina. Muut tekevät opetushommat heidän puolestaan. Näitä opettajia on kuulemma 75 000 eli ihan mukava lauma. Opettajiahan saa koulu palkata sen mukaan kuin hyväksi nähdään, mutta vain ne, joilla on valtion antama opettajakoulutus (= 1 kuukauden mittainen koulutus) saavat vakinaistamispäätöksen. Nyt nämä onnettomat ovat siis reputtaneet sen ainoankin kokeen. Mutta... Missä mekkala - siellä mellakkapoliisi. Tässä lauma poliiseja on lähdössä pois Keshar Mahalin ulkopuolelta. Sisäpuolelle niitä päästettykään.

mitä yhteistä on lemulla ja löyhkällä?

Olen parina iltana kuunnellut, että meidän nuoren yövartijan kämpässä tuossa alakerrassa harjoittelee nuorisojoukkio rokkenrollia. Ihan mukavastikin soittavat. On rumpuja (siis vain virveli) ja kitaraa ja laulajaa. Bassoa en ole kuullut, mutta kuulemma sellainenkin on (ehkä eivät roudaile kamoja). Kun seinät tuossa varastossa ovat aika honteloita, kävin poikia tänään moikkaamassa ja sanoin, että voisi olla viisasta yrittää hieman eristää seiniä tai pitää ovia kiinni etteivät naapurit häiriinny. Mukavan tuntuisi nuoria olivat. Josko siitä bändi Oskarille? On niitä siinä tosin nytkin ihan mukava lauma, että voi olla, ettei lisää tarvita. Mutta Oskari on niin rokkimiehen näköinen, että voivat ottaa sen nojailemaan mikkiständiin niin Johnny Rotten otettiin aikoinaan Sex Pistolsiin.

Elsan kitara hyvässä käytössä

Tänään tuli viesti, että yritetään saada jo tälle kuulle sovitettua vierailuni tuonne nuorisokeskukselle. Pidän siellä heprealaisen musiikin erikoiskurssin. Sain Sepolta Sipoon perukoilta nuotteja hommaa varten ja niistä kokoilen pikkuvihon. Katsotaan miten lähtee homma liikkeelle. Sain Satu Pehu-Voimalta (lähetystössä pomoni) hänen tyttärensä kitaran lainaan. Sillä tässä aina iltojeniratoksi soittelen, kun leffat eivät enää koneen uudistamisen jälkeen pyöri koneella. Sitten ovat kyselleet minua luennoimaan tuonne Katmandu Universityyn näistä testijutuista. Yhden reissun (sarjan) voi tehdä, mutta muuten yritän välttää, sillä tuollon Saila ja Oskari ovat jo täällä. Sitten on todennäköisesti tulossa vielä se Raamattuluentosarja Jeesuksen historiallisesta hahmosta. Katsotaan minne se sijoittuu.

Mahatauti on nyt toista viikkoa - vähän heikompi olo on kuin normisti, muttei paha. Toivotaan, että sillä on vaikutusta painoon, niin että saisi kesällä koottua vararavintokertymää pienemmäksi. Ehkä vähän onkin ollut. Onneksi WC on vieressä - ja onneksi päiväsaikaan toimistossa ei ole ollut hätätilanteita.

30.7. (la) juhlavieraana Maolaiskokouksessa

Tällainen oli rinnuksissa

Tältä näytti lavalta katsottu
tilaisuus

Tälle loppuviikolle ei olemassaolevan mahataudin lisäksi kovin jännittävää ole mahtunut. Paitsi sellainen erikoisuus, että Ministeriön linnan sisäpihalla järjestettiin torstaina yleinen palkintojenjako- ja huomionosoitus tilaisuus. Jouduin sinne juhlavieraaksi tahtomattani. Tilaisuuden oli (ainakin osittain) organisoinut paikallinen virkamiesten poliittinen osasto. Paikalla nähtiinkin sitten ministerin lisäksi paikallisia ay-pamppuja. Kuulemma kommunismista puhuivat - en tietenkään ymmärtänyt - ja oli siellä muitakin puhujia (tylsempiä). En alunperin tiennyt koko jutusta mitään, mutta menin käymään ulkona, kun Hari kehotti tulemaan heidän kanssaan kanttiiniin. Lähdin siitä sinne kanttiiniin, mutta ulkona olikin tämä iso härdelli vauhdissa - telttasuojia sateen varalle, puhujapönttöjä, kunniavieraita, lauluesityksiä jne. Sijoutuin sinne takaosaan - oli ihan mielenkiintoista katsella ja kuunnella, mitä siellä puhuttiin ja laulettiin. Se lauluesitys tuli muuten virkamiesten toimesta pienellä lauluryhmällä, puvut päällä ja rummun (!) säestyksellä. Ja voimalla. Seisoskelin siinä ihmettelemässä, kun joku mies tuli sanomaan, että "pitää mennä". Olin vähän, että eikö tässä saa seistä? ja mies - jota en tunnistanut, mutta kävi ilmi, että se oli ministerin itsensä sihteeri - sanoi, että ministeri odottaa minua menemään lavalle. Jaa. Sinne sitten menin, sain paperikukan rintaani (jossa luki jotain Nepaliksi (varmaan VIP tai Vieras tms.) ja istuskelin nalkissa siellä lavalla puheiden, kukitusten ja palkintojen jaon aikana - enkä päässyt kanttiiniin muiden kanssa. Harmi. Onneksi se unionin puheenjohtaja - kuulemma tiukan linjan kommunisti jos ei ihan maoisti - puhui niin pitkään, että tulivat jo tuoleja ottamaan pois alta. Niinpä sain tilaisuuden livahtaa takavasemmalle.

Tämä oli ainoa jonka tunsin
- ei ollut se ay-pomo vaan
korkea virkamies

Täkäläisillä näyttää olevan tärkeää saada palkita ihmisiä ja antaa kunniakirjoja. Ehkä se tulee siitä, että rahallisia palkintoja ei paljon ole jaella. Niinpä annetaan kunniakirjoja ja - jos oikein hyvä lykky käy - kunniakirja ihan taulussa. Ja allekirjoituksia pitää olla. Itsekin kirjoittelin satamäärin siellä yhdessä esitestauskoulussa. Näissä oli nähtävästi ministerin ja neljän muun nimet. Siellä palkittiin mm. virkamies,joka oli käynyt vastikää Mount Everestillä. Siitä olikin jo aiemmin puhetta kollegoiden kanssa. Sitten palkinnon saivat virkamiesten parhaat lapset. Eli jos olivat menestyneet hyvin täkäläisessä päättökokeessa JA vanhemmista jompikumpi oli ministeriössä töissä, annettiin kunniakirja. Saatoipa sen saada ilmankin, jos oli ihan paras ollut, mutta melkein aina mukaan meni myös tutun näköisessä uniformussa olevan mies tai nainen.

Perjantaina kävin sovittamassa uutta pukua. Ihan hieno siitä tuli. Housuja vielä pidensivat ja nappeja joutuvat etsimään paitaan. Katsotaan löytyykö sopivia. Tosin siellä oli aluksi siististi pukeutunut apupoika ("veli") taas paikalla. Se näyttää siltä kuin osaisi englantia, mutta tosiallisesti se ei ymmärrä mitään, mitä sille sanoo - tai ymmärtää siis jotain, muttei mitään keskustelua pysty synnyttämään. Se harmittaa aika tiukasti. Nyt kun sen tajusi, ei enää häiritse. Mutta kyllä hermot oli mennä - ja menikin - kun keskustelu on tällaista (suora käännös englannista":

Tämä puhuu kyllä...

"Housut ovat hieman liian lyhyet - pitäisi vähän pidentää"
"Puoli tuumaa?"
"En osaa sanoa, paljon pitäisi pidentää, olisi ehkä varminta mitata"
"Puoli tuumaa?"
"En osaa sanoa onko se puoli tuumaa hyvä"
"OK! Puoli tuumaa!"

Jossain vaiheessa sitten sanoin hymyillen,että

"Meidän on tästä nyt turha keskustella, kun minä voin sanoa ihan mitä hyvänsä etkä sinä vain ymmärrä sanaakaan."
"Puoli tuumaa?"

Onneksi se isäntä itse tuli sitten paikalle. Sovittiin lopulta kuitenkin se puoli tuumaa ilman mittaamista hasardina. Tänään sitten kävin vielä tsekkaamassa ja ihan hyvä se puolituumaakin oli. Tiistaina pisäisi olla valmis. Tämä lauantai meni taas kirjaa valmistellessa (valmiita käännöksiaä asemoin). Myös huominen menee varmaan niissä hommissa.