30.7. (la) juhlavieraana Maolaiskokouksessa

Tällainen oli rinnuksissa

Tältä näytti lavalta katsottu
tilaisuus

Tälle loppuviikolle ei olemassaolevan mahataudin lisäksi kovin jännittävää ole mahtunut. Paitsi sellainen erikoisuus, että Ministeriön linnan sisäpihalla järjestettiin torstaina yleinen palkintojenjako- ja huomionosoitus tilaisuus. Jouduin sinne juhlavieraaksi tahtomattani. Tilaisuuden oli (ainakin osittain) organisoinut paikallinen virkamiesten poliittinen osasto. Paikalla nähtiinkin sitten ministerin lisäksi paikallisia ay-pamppuja. Kuulemma kommunismista puhuivat - en tietenkään ymmärtänyt - ja oli siellä muitakin puhujia (tylsempiä). En alunperin tiennyt koko jutusta mitään, mutta menin käymään ulkona, kun Hari kehotti tulemaan heidän kanssaan kanttiiniin. Lähdin siitä sinne kanttiiniin, mutta ulkona olikin tämä iso härdelli vauhdissa - telttasuojia sateen varalle, puhujapönttöjä, kunniavieraita, lauluesityksiä jne. Sijoutuin sinne takaosaan - oli ihan mielenkiintoista katsella ja kuunnella, mitä siellä puhuttiin ja laulettiin. Se lauluesitys tuli muuten virkamiesten toimesta pienellä lauluryhmällä, puvut päällä ja rummun (!) säestyksellä. Ja voimalla. Seisoskelin siinä ihmettelemässä, kun joku mies tuli sanomaan, että "pitää mennä". Olin vähän, että eikö tässä saa seistä? ja mies - jota en tunnistanut, mutta kävi ilmi, että se oli ministerin itsensä sihteeri - sanoi, että ministeri odottaa minua menemään lavalle. Jaa. Sinne sitten menin, sain paperikukan rintaani (jossa luki jotain Nepaliksi (varmaan VIP tai Vieras tms.) ja istuskelin nalkissa siellä lavalla puheiden, kukitusten ja palkintojen jaon aikana - enkä päässyt kanttiiniin muiden kanssa. Harmi. Onneksi se unionin puheenjohtaja - kuulemma tiukan linjan kommunisti jos ei ihan maoisti - puhui niin pitkään, että tulivat jo tuoleja ottamaan pois alta. Niinpä sain tilaisuuden livahtaa takavasemmalle.

Tämä oli ainoa jonka tunsin
- ei ollut se ay-pomo vaan
korkea virkamies

Täkäläisillä näyttää olevan tärkeää saada palkita ihmisiä ja antaa kunniakirjoja. Ehkä se tulee siitä, että rahallisia palkintoja ei paljon ole jaella. Niinpä annetaan kunniakirjoja ja - jos oikein hyvä lykky käy - kunniakirja ihan taulussa. Ja allekirjoituksia pitää olla. Itsekin kirjoittelin satamäärin siellä yhdessä esitestauskoulussa. Näissä oli nähtävästi ministerin ja neljän muun nimet. Siellä palkittiin mm. virkamies,joka oli käynyt vastikää Mount Everestillä. Siitä olikin jo aiemmin puhetta kollegoiden kanssa. Sitten palkinnon saivat virkamiesten parhaat lapset. Eli jos olivat menestyneet hyvin täkäläisessä päättökokeessa JA vanhemmista jompikumpi oli ministeriössä töissä, annettiin kunniakirja. Saatoipa sen saada ilmankin, jos oli ihan paras ollut, mutta melkein aina mukaan meni myös tutun näköisessä uniformussa olevan mies tai nainen.

Perjantaina kävin sovittamassa uutta pukua. Ihan hieno siitä tuli. Housuja vielä pidensivat ja nappeja joutuvat etsimään paitaan. Katsotaan löytyykö sopivia. Tosin siellä oli aluksi siististi pukeutunut apupoika ("veli") taas paikalla. Se näyttää siltä kuin osaisi englantia, mutta tosiallisesti se ei ymmärrä mitään, mitä sille sanoo - tai ymmärtää siis jotain, muttei mitään keskustelua pysty synnyttämään. Se harmittaa aika tiukasti. Nyt kun sen tajusi, ei enää häiritse. Mutta kyllä hermot oli mennä - ja menikin - kun keskustelu on tällaista (suora käännös englannista":

Tämä puhuu kyllä...

"Housut ovat hieman liian lyhyet - pitäisi vähän pidentää"
"Puoli tuumaa?"
"En osaa sanoa, paljon pitäisi pidentää, olisi ehkä varminta mitata"
"Puoli tuumaa?"
"En osaa sanoa onko se puoli tuumaa hyvä"
"OK! Puoli tuumaa!"

Jossain vaiheessa sitten sanoin hymyillen,että

"Meidän on tästä nyt turha keskustella, kun minä voin sanoa ihan mitä hyvänsä etkä sinä vain ymmärrä sanaakaan."
"Puoli tuumaa?"

Onneksi se isäntä itse tuli sitten paikalle. Sovittiin lopulta kuitenkin se puoli tuumaa ilman mittaamista hasardina. Tänään sitten kävin vielä tsekkaamassa ja ihan hyvä se puolituumaakin oli. Tiistaina pisäisi olla valmis. Tämä lauantai meni taas kirjaa valmistellessa (valmiita käännöksiaä asemoin). Myös huominen menee varmaan niissä hommissa.

27.7. (ke) sydämen väpätystä ja koruja

Sunnuntaina pidin normaalin vapaapäivän ja valmistelin englanninkielistä materiaalia menetelmäkirjojeni pohjalta (kuten joka ilta muutenkin). Huomasin, että olen asian suhteen melko pitkälläkin - voi hyvin olla, että täälläolon aikana saan ison metodikäsikirjastani ensimmäisen englanninkielisen version. Kotipuolessa kolme apuria tekee minulle käännöksiä ja täällä päässä sitten kokoilen niistä kokonaisuuksia. Sen se tosin saa aikaan, ettei meinaa uni tulla öisin. Vai mikä lienee. Pyörii vain sängyssä. Keskiviikon vastaisena yönäkin meni aamuviiteen ennenkuin uni tuli, vaikka jo 24:n aikaan menin nukkumaan. Sellaista outoa pyörimistä. On täällä kyllä aika kuumakin ollut ja kosteaa. Voisiko se olla syy.

Työkalut lakossa - guru-grandfather
selvitti tilanteen

Maanantaina sain ylimääräisiä sydämen väpätyksiä, kun tietokone meni juntturaan eikä suostunut aukeamaan. Avasin koneen normisti työssä, eikä mitään tapahtunut. Teimme hommia sen kanssa tunteja, muttei auttanut. Onneksi kotona oli varmuuskopiot kaikesta - lukuunottamatta ihan viimeisimmistä kirjaviritelmistä. Niitä kopioimme sitten talteen Shyamin kanssa töissä. Illalla palautin järjestelmän ja onneksi se aukesi kuin ei mitään. Mysteeriksi jäi mitä siellä oli tapahtunut. Vähän oli honakka olo hetken aikaa - muttei missään vaiheessa ahdistanut kun ne kopiot oli tallessa. Se oli kai sellainen muistutus siistä kuinka herkkä on ihmiselämä - hetki vain ja olet ilman ulkoistettua tietomassaasi... Vähän samanlaista sydämenläpätystä tuli kuin siitä kun meidän ofiisin palvelusneito nimitti minua epiteetillä "guru-grandfather" - isoisä. Vanhuus on siis tullut. Tosin isoisällä on täällä pehmoinen ja leppoisa maine, että kaipa hän tarkoitti hyvää. Toistelen sitä nyt itselleni.

aarre mestarin kädessä

Minulla oli diili yhden nuoren, juuri isäksi tulleen korutaiteilijan kanssa siitä, että hän tekee Marialle tietynlaisen rannekorun ja sormuksen samaa sarjaa. Työ jäi vaiheeseen, kun lähdin Suomeen, ja tullessa ne vielä olivat vaiheessa. Viikon päästä eli nyt maanantaina kävin ne sitten noutamassa . On  kyllä minusta aika mäheen näköiset. Kultaa ja hopeaa ja vihreä ametisti. Katsotaan, mitä Maria tykkää kun tulee tänne joulukuussa. Voi olla, että Sailakin tykkäisi. Tehdään sitten hänelle omat täällä jos hän on kiinnostunut. Korutaiteilija kutsuu minua aina "Juri":ksi, vaikka parikin kertaa olen siitä hänelle maininnut. Ehkä näytän rikkaalta venäläiseltä guru-grandfatherilta.

Nepal tarjoaa -
siunausta odotetaan

värivaihtoehtoja mehua varten

Ei pelkästään kristikunnassa vaan myös täällä hindukulttuurissa näyttää olevan jonkinlaista menetysteologiaa tarjolla. Ainakin siitä päätellen,että sihteerimme Nepal halusi ehdottomasti tarjota koko metoditiimille jotain. Ja sellaista, mistä tulee hyvä mieli ja iloiseksi. Jo viime viikolla kävimme juomassa mehut. Ja nyt maanantaina taas. Luonnon puristemehua (kadun kulmasta) ja perunaleipää - paikallista erikoisherkkua (tekevät muuten ihan suoraan sokeriruo'ostakin mehua puristamalla). Tämä oli oikein maukasta ja terveellistä granaattiomena-ananas -mehua. Tuli hyvä mieli ja iloiseksi. Kyselin, että mistä on kyse - kollegat olivat sanoneet, että kyseessä on jonkinlainen uskonnollinen juttu. No, nyt kävi ilmi - Nepal itse kertoi (vaikka sillä on välillä vähän kieli poskessa ettei aina ehkä ole luottamista), että jos  hän näin tekee, hän odottaa saavansa 10- tai 100-kertaisesti takaisin hyvää. Jaa. No, ei paljon poikkea amerikkalaisista menestysteologeista. Mutta onhan se mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.

Subject committee palaveeraa meidän
tyähuoneessa. Grrr.

Töiden suhteen olemme vähän jääneet kaikenlaisten palavereiden ja kokousten jalkoihin. Melkein joka päivä on jokin kokous ja silloin työt eivät etene. Tosin niissä valillä kuulee ihan positiivista kommentointia. Tämäkin vanhempi herrasmies tuossa keskellä (ei siis etummainen) jäi palaverin jälkeen kokoustilaan ihan vain kiittämään minua siitä, että hän on oppinut niin paljon uuttaa ja ollut niin innostunut kotona, että vaimonkin oli ollut ihmeissään. Vanha social studies -oppiaineen eläkkeellä oleva professori, joka vastaa tässä mittauksessa ko. oppiaineen mittareista ja raportoinnista, on kuulemma ihan valaistunut ideoistani. No, se siitä. Palavereista huolimatta emme kuitenkaan ole huonossa tilanteessa - ei ollenkaan. S ja H tarkistelevat datoja ja minä olen vähän syötellyt aikadataa: keräsimme tietoa siitä, kuinka kauan aikaa menee tehtävien tekemiseen. Sitä ei tajuttu koodata sisään, joten minä sitten koodailen ja pienen otoksen perusteella arvioin ajan käyttöä. Vähän aktiivisena on pitänyt myös tuo kotimaan sektorikin, kun ostamme, kunnostamme ja myymme (omia) asuntojamme Helsingissä. Saila on helisemässä valtakirjojen kanssa. Aika paljon on sähköpostiviestintää suunnittelijoihin, rakentajiin, ostajiin, isännöitsijöihin, pankkiin ja sailaan. Mutta on tämä sähkö ihmeellinen keksintö: täältä Nepalistakin asioita on melkein yhtä helppo hoitaa kuin Helsingistä käsin. Allekirjoitukset eivät vielä toimi kunnolla, mutta muuten OK.

23.7. (la) Luento, räätälöintiä ja hyvän tekemistä

brittiläistyyppinen 3-kerroksinen
talo vapaana. Annetaan hyvään kotiin

En ole tainnut kertoakaan tästä paikasta jossa asustelen. Tämä on siis virallisesti FIDA Internationalin päämaja - pikkuruinen toimistotila, jonka yläkerrassa on pieni huone. Mutta... Tämähän on varsinaisesti osa isompaa kompleksia, jonka omistaa vanhempi pariskunta - yli 70:siä - joista rouva on kemian alan tohtori ja isäntä kasvitieteen tohtori. Poikkeuksellista muuten rouvalta, että noinkin iäkkäänä on jo ollut tohtori - se on ollut erittäin etuoikeutettua. Oikein mukavan tuntuinen kolmikerroksinen talo vähän keskustasta syrjässä, mutta muuten tulee mieleen vähän brittiiset talot. Isäntäväki on paraikaa Yhdysvalloissa lastensa luona ja lapset toivoivat, että vanhukset jäisivät heidän luokeen loppuelämäkseen. Eivät suostu vuokraamaan sitä kuin sellaisille kuulemma joita Leppäsen Päivi suosittelee... Itse asumisen puolesta elävät sellaista etuoikeutettujen eurooppalaisten tapaista elämää; tämä ei edes näytä huono-osaiselta asumiselta. Selvästi yläluokan talo - rahalla tehty. Sauna puuttuu. Ja järvi.

kiitoskirje palkkioksi

Kyllä luennoitsijaakin välillä
mietityttää

Perjantaina olin käymässä Kathmandu Universityssä pitämässä pienen parin tunnin luennon evaluaatiosta ja IRT-mallituksesta. Aktiivista porukkaa oli ja vähän luentomaisesti vetämälläkin olivat aktiivisia. Kaikki ovat joko opettajia tai rehtoreita - jatko-opiskeluvaiheessa, mikä täällä tarkoittaa maisterivaihetta. Jostain syystä täällä on traditiona antaa tällaisia virallisia kiitoskirjeitä - tässä dekaani kovasti kiittää ja sanoo, että tulee kyselemään lisää. Toivottavasti ei kovbin paljon ala vaivata... Väliajalla oli opiskelijoiden kanssa puhetta siitä, että meidän Marialla voisi olla kiinnostusta haastatella opettajia täällä ollessaan. Olivat heti juonessa mukana ja sovittiin, että otetaan yhteyttä. Kaiken kaikkiaan näitä täkäläisiä on helppo saada innostumaan melkein mihin hyvänsä (mielenkiintoiseen ja tärkeään) - ovat jollain tavalla vilpittömän innostuneita kaikesta. Ja kovia nauramaan. Ja mieluusti antavat vähästään muillekin - bussissakin sisään kutsutaan,vaikkei tilaa olisikaan. Siis siellä istuvat kutsuvat - tietenkin myös sisäänvetäjä kutsuu. Ja sitten istutaan puolipehvalla penkin kulmalla. Ja jos joku ei tajua puolta penkkiä antaa, sisäänvetäjä opastaa kädestä pitäen missä kohdassa "tilaa" vielä on.

Kävin eilen tapani mukaan omenoita ostamassa. Niitähän menee kaksi päivässä - aamulla ja illalla - eli viikossa 14. Ja aina samaa laatua: Fujin ykköslaatua todennäköisesti kiinalaisilla pikkukäsillä poimittuna. Lähivihannesmyyjällä niitä on ja sieltä niitä aina käyn ostamassa. On vähän kallista kyllä (n. 50 senttiä omenalta), mutta mitäpä ei antaisi hyvästä omenasta, joka legendan mukaan pitää lääkäritkin loitolla. Myyjäpariskunta on aina yhtä iloisen oloinen ja moikkaavat jo pitkältä kun näkevät, vaikken ostamassa käykään. (Toisin kuin viereinen kauppias, joka vain synkkänä murahtelee kun käyn limuja ostamassa). No ostin siis perjantaina omppuja ja jotenkin tuli kotiin mennessä ajatus, että pitäisi antaa köyhille kauppiaille vähän ekstraa. Koska ajatus ei tullut itsestäni (kukapa luonnostaa muille mitään antaisi), ajattelin, että ehkä Jumala nyt muistuttaa, että jaa vähän omastasi. Niinpä tänään lauantaina käväisin viemässä kavereille 1000 rupiaa eli 10 euroa bonusta. Sanoin isännälle, että voi vaikka ostaa rouvalle jotain mukavaa. En tiedä oliko hyvä veto, mutta sydämestä annoin eikä se nyt minulle lovea kukkaroon tehnyt. Hyvin ovat palvelleet. Pohdin vain jälkikäteen, että josko ajattelevat minun ajattelevan heistä, että meneepä bisnes niin huonosti että kerjuurajaa pitää antaa. En kyllä ajatellyt, ja toivottavasti eivät muuta ajatteluaan minusta.

tupu, hupu ja lupu
vai oliko se toisin päin

asiantuntija työssään

Toimisto väki on saanut uniformut. Jostain hallituksen käskytyskoneiston uumenista on lähtenyt käsky, että kaikki valtion virkamiehet pitävät tästä eteenpäin joko virallista länsipukua tai paikallista nepalpukua. Ja samanlaista. Kiinalaiseen malliin. Rahan antoivat että kaikki saivat puvun. Olivat kyllä komean näköisiä uusissa puvuissaan, mutta ehkä vähän robotin oloisia kun kaikilla oli samanlainen puku. Luin sittemmin lehdestä, että tietyilla seuduilla nämä pukukaverit ovat nyt terroristien riistaa - on vaarallista liikkua valtion puku päällä, sillä siitä tunnistaa että olet riistäjien puolella. Ovat joutuneet menemään turvaan valtion virastotaloihin ja jotenkin lymyilemällä sitten ulos ILMAN pukua. Valittivat asiasta ja toivoivat ettei pukupakko olisi ollut ehdoton. Mutta on se. Tai en tiedä. No tuosta sitten intouduin ajatuksesta, että kun puvun teettäminen on senkin verran halvempaa täällä kuin kotona (100 euroa puku sisältäen pari paitaakin), niin kävin sitten tänään mittauttamassa itseni lähiräätälillä. Musta puku pitäisi putkahtaa ulos viikon päästä. Oikein pätevän tuntuinen kaveri oli räätäli. Huomenna käyn vielä paitakankaat katsomassa - kaupassa oli vähäisesti rypyttömiä mustia kankaita, mutta huomenna on lisää.

Muuten tämä lauantai (samoin kuin työpäivistä torstai ja illat) on mennyt aika tarkasti tietokoneen ääressä istumassa. Englanninkielisiä tekstejä on hiottu pojille materiaaliksi (ja omaksikin hyödyksi). Ja kun nyt ruoka on perinteinen tärkeä topikki, tiedoksi, että olen löytänyt uuden ihanuuden vanhasta ruokapaikastani: chicken wings singporelaisella barbequella luonnon puuliekillä grillattuna. ON hyvää. Sitä vain ei voi kuvailla. Eipä ole muuta tarvinnut valita sen jälkeen. Sitten yritän pitää kiinni näistä vapaapäivistä ja siksi huominen sunnuntai on vapaa. Kirjoitushommissa varmaan menee. Tai katsotaan nyt. Kirjoitushommat kutsuvat, vaikka kello on jo 22:30.

20.7. (ke) back into biznez

15.7. alkoi virallisesti Nepalin komennuksen 2. jakso eli 13 kuukauden loppuvaihe. Ulkoasiainministeriö teki viimein asiasta päätöksen. Sain siis pitää puolipakkolomaa kuukauden verran - ja kivaa oli. Kiitos vain kaikille ystäville, joiden kanssa sai jutustella, saunoa ja grillailla koko kesän edestä. Sain katsella ihan Suomalaista perusmaisemaa vähän aikaa ja se teki hyvää.Ja hankittiin Sailan kanssa uusi asuntokin. Siinähän se aika sitten menikin.

Lontoossa nepalilaiseksi naamioituneena

Ehdin heinäkuun alussa käydä pienellä visiitillä Lontoossa maailmanluokan teologisessa kongressissa. Osa-seminaari "Persuasive learning in Biblical Hebrew" oli vähän minun innottamana saatu järjestettyä. Innostuimme nimittäin ajatuksesta viime vuonna Atlantassa että pohjoismaisin voimin jotain yhdessä järkkäisimme. Onneksi tanskalainen Nicolai oli puuhamiehenä eikä itse tarvinnut kuin tulla paikalle. Ihan viimetipassa - edellisenä iltana - väsäsin kasaan esityksen Helsingin yliopiston hepreankielen oppimisprosessista. En oikeastaan kehdannut olla menemättäkään Lontooseen. Siellä sain muut ymmärtämään asian niin, että olin tulossa suoraan Nepalista. Vaatteet olivat aidot, mutta en huomannut kertoa, että olin jo kolmisen viikkoa ollut Suomessa välissä. Kuvasta nyt ei tiedä olenko Helsingissä vai Nepalissa, mutta Lontoossa ollaan King's Collegessa puhumassa.

suunnittelupalaverissa nukkumassa

Nepalin päässä työt ovat alkaneet sähäkästi. Olin maassa lauantaina ja sunnuntaiksi menin töihin katsomaan, missä mennään. Olivat saaneet matematiikan aineiston jo lyötyä dataksi ja siitä sitten vähän aloitimme tarkistamalla aineiston. Hetimiten tuli kuitenkin uutta kysymystä kehään: otanta on tekemättä. Miten tehdä? Kuka tekee? Millä aineistolla? Pitääkö muutella aiempia shabluunoita? jne. Pidimme Bhojin kanssa parikin palaveria aiheen tiimoilta. Täällä on myös juuri vuosi vaihtunut. Niinpä alkoivat suunnitella uusia vuosia ja siihen toimintaa. Nukuin palaverissa, mutta onneksi en ollut kovin tärkeä. Muistutin kuitenkin, että arviointiyksikkö on nyt alimiehitetty ja siihen tarvitaan jossain vaiheessa vahvistusta.

Sademetsän näköistä kasvustoa
opetusministeriön sisäpihalla

Asustelen taas arkaistisesti täällä Fidan toimiston yläkerrassa. Aikamoisen kuuma ja kostea on - sadekausi vielä jyllää yhden kuukauden ajan. Niin hiostava on, että kun kävelee portaat tänne huoneeseen, on paita aivan läpimärkä. Eikä meinaa millään saada yöllä nukuttua - fanin jouduin ostamaan. Katsotaan miten toimii. Mutta maa on nyt pölytön joten siinä mielessä on mukavaa olla ulkona.  Olen ehtinyt sopia itselleni vähän vapaa-ajan aktiviteetteja: Kathmandun yliopistoon menen nyt perjantaina luennoimaan testaamisesta ja IRT-mallituksesta (pyysivät ja lupauduin), seurakuntien nuorisokeskukseen menen pitämään heprealaisen musiikin erikoiskurssin (mies+kitara -meiningillä) ja Raamattukoululle menen todennäköisesti opettamaan vähän Jeesuksen juutalaisista juurista (itse ehdotin). Viimeksi mainitusta pidämme vielä tapaamisen raamattukoulun johtajan kanssa. Samalla tässä valmistelen englanninkielistä materiaalia noiden kirjojeni pohjalta. Joten iltapuuhaakin on - ei tule aika pitkäksi. Odottelen Sailaa ja Oskaria tulevaksi, mutta menee vielä reilun kuukauden verran.