7.9. (ke) heprealaista musiikkia ja muutoksia

Kyltistä sain napattua kuvan
kun odottelin sisään pääsyä

Sunnuntaina kävin pitämässä ensimmäisen heprealaisen musiikin kurssin paikallisen Bethel-kirkon nuorisokeskuksessa. Paikalle tuli kymmenkunta asiasta innostunutta aikuista nuorta. Käytännössä kaikki he ovat jollain tavalla tekemisissä eri seurakuntien musiikkityössä - joko kuorossa tai bändeissä. Yksi oli tullut paikallisesta Raamattukoulusta - nuori opettaja, joka oli erityisesti kiinnostunut Vanhasta Testamentista, hepreasta ja siksi myös heprealaistesta musiikista. Mukavan bändi oli paikalla. Kävimme läpi pari simppeliä yhden soinnun ihmettä (Shalom Chaverim ja David, Melech Yisrael) ja muutaman afterglow-tanssibiisin (Heveinu shalom, Hava Nagila ja Hinema Tov). Meidän piti olla siellä neljän tunnin setti, mutta olin kolmen tunnin jälkeen jo niin poikki, että jatkamme siitä sitten ensi kerralla. Vähän pientä säätöä jouduttiin kokemaan kun nuorisotalon johtaja Birendra ei saanut kaikkien luokkien ovia auki ja jouduimme kaikki ahtautumaan pieneen toimistoon. Mutta hyvin se toimi niinkin. Hyvä maku jäi itselle - olen muuten ollut aikamoisen ulkona seurakunnallisesta touhuista, kun kielimuuri on välissä. Tällä tavalla tutustun kuitenkin joihinkin paikallisiin kristittyihin kohtuullisen luontevasti. Harmitti jälkikäteen, että olin sen verran innoissani asiassa, että unohdin ottaa joukosta valokuvan.

talon rakentamista vanhalla
ja uudella tavalla

Pari yleisempää huomiota kuvien kera. On melkoisen ilmeistä, että Nepal on valtiona jonkinlaisen uuden ja vanhan rajapinnassa. Toisaalta on vanhoja traditioita, vanhoja tapoja tehdä työtä, elää ja pukeutua - toisaalta on nousemassa uusi, kansainvälisempi tapa toimia, uudet traditiot ja tavat elää. Yksi esimerkki on tämä oheisen kuvan rakennusteline-systeemi: puolet telineistä on bambua - vanhaa traditionaalista rakennustekniikkaa, joka sopi traditionaalisille pikkutaloille - ja puolet metallia, joka sopii modernimpaan rakentamiseen.  Itse rakennus edustaa tätä uudempaa traditiota, tulevaisuutta. Samanlaisia esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea: selvästi vanha pukeutumismalli (Daura Surawa-puku) hattuineen on poistumassa - karkean arvioni mukaan noin 1/5 miehistä käyttää enää paikallista kipa-hattua eli kapia ja nuorista ei käytännössä kukaan. Naiset kyllä käyttävät yli 90 %:sesti klassista saria ja huivia, vaikka nuorista naisista selvästi useampi on alkanut pukeutua länsimaisesti. Samoin tämä pullojen syytäminen jokeen edustaa samanlaista rajapintakäyttäytymistä: aiemmin kaiken VOI heittää jokeen, kun ihmisiä oli niin vähän - sinne ne häipyivät silmistä. Nyt kun ihmismäärä pääkaupungissa on kymmenkertaistunut pienessä ajassa, se ei enää vetele. Ennustan, että 10 vuoden kuluessa tulee suuri paine lähteä uudistamaan myös kaupunkikuvaa modernimmaksi - myös jätehuoltosysteemejä. Mutta ongelmina ovat raha ja mentaliteetti; nykyinen taso näyttää yhtäältä tyydyttävän paikallisia ja toisaalta valtion budjetissa ei liikoja rahoja ole kaiken uudistamiseen. Joku suomalaisista sanoikin, että Kathmandun ainoa toive on iso maanjäristys, joka laittaa koko kaupungin hajalle - länsimaisen valuuttahanat aukeavat ja saadaan rakentaa koko kaupunkin uudelleen nollasta.

hämärää mainontaa
Kathmandun kujilla...

Toinen huomio: koulutus on täällä iso bisnes, kuten ehkä aiemmin on tullut huomioitua. Heräsin tähän kun näin tämän ilmoituksen kadunkulmassa sähkötolpassa: "ilmaista koulutusta Suomessa" ja alla firma, joka sitä tarjoaa. Paikalliset ovat sitä mieltä, että yksityiskoulu se jotain on. Siitä saa pulittaa 200 - 500 euroa kuussa + menoja päälle. Luokkakoot näyttävät olevan pienempiä kuin normikouluissa (45 oppilasta luokassa oli siinä koulussa, jossa vierailimme esitestauksen tiimoilta kun kunnan/valtion koulussa oli 55).  Laskin, että jos 5-sarjaisessa koulussa oppilaita on luokka-asteella 45x5 eli 225 ja jokainen maksaa kuussa 500 euroa, siitä kertyy koululle noin 112.000 euroa kuussa. Kun opettajan palkka on koulussa noin 300 euroa kuussa (eli 3 kertaa enemmän kuin valtion virallinen palkka), voittoa jää sitten kuitenkin aika mukavasti tehdä koululle hankintoja ja maksaa ylläpidosta. On silti hyvä huomata, että paikallisilla perusihmisillä ei ole ollenkaan varaa tällaiseen ylellisyyteen, kun valtion palkat ovat mitä ovat (100 euroa kuussa). Tällaiset koulut on tarkoitettukin yläluokalle, bisnesveijareille, joilla tulotaso on samaa kuin Suomessa.

Tiilet saavat kyytiä kun
mummu laittaa hihat heilumaan

Yksi kiusallinen huomio vielä: Kävin taannoin Thamelissa, ja jo toisen kerran kaverit tulevat tarjoamaan avoimesti (joskin hiljaisella äänellä) "hyvää ruohoa". Näytänkö puutarhurilta, kun nämä viherkaverit niin luulevat? Laitan tähän vielä yhden kuvan siitä, miten "vanhat käytetähän loppuun" täälläkin päin maailmaa - en ole tohtinut näistä vanhemmista rouvista ottaa kuvia, mutta nyt sain nopeasti napattua. Tiiliä menee selässä useampia kiloja kerrallaan, kun vanhat rouvat laittavat raksalla menemään. Voi kuvata sitä, miten tasa-arvoista täällä päin on, tai sitä, miten heikko on eläke, kun pitää loppuun asti raataa.

3.9. (la) varoitus: Ei heikkohermoisille...

Pienellä sitä saa täällä
liikenteen sekaisin

Tämä viikko oli nyt vähän rikkonainen töiden puolesta. Saimme kyllä Social Studies tehtävät valittua, mutta muuten keskiviikkona oli naisten päivä ja koko kylä oli kiinni. Perjantaina yritín mennä töihin, mutta sielläpä olikin maolaisten tiesulku tuossa lähellä olevassa isossa risteyksessä- En nähnyt siellä kuin kolme lippukaveria heilumassa, mutta armeijaa ja poliisena oli rauhallisesti notkuilemassa myös paikalla. Mikään ei liikkunut paitsi jalankulkijat, pratkäkaveritkin  taluttivat yli risteyksen - jotka uskalsivat. Kuulin sittemmin, että se oli vain tunnin lakko, mutta kun ei töihin päässyt, piti olla etänä kotona. Tänään lauantaina oli embassyn mukaan oikein vaarallinenkin yleislakko - maoistien tiukempi siipi vastustaa jotain ja on kutsunut kaikki kaduille. Testaavat sillä tavalla asiansa oikeutusta. Jos kaduille menee paljon väkeä riotoimaan, saavat siitä voimaa ja vaativat jotain, mikä on itselleni epäselvää. Onneksi eilen oli sauna Embassyssa. Oli mukavaa turista suomea suomalaisille (vaikka oli meitä joku paikallinenkin mukana). Ja mukavaa oli saada kerrankin kunnolla vettä suihkusta.

Korvaa ronkittiin pihdeillä...

... ja tällaisia sieltä tuli ulos

Eilen katselin vartikoiraamme, kun entinen ärhäkkä vartiokaveri vapisi ja nuokutti päätään. Sillä on ollut korva kipea ja vähän nuutuneen oloinen on ollut. Annoin illalla saunasta tullessa makkaran ja sen se söi - samoin aamulla kävin pari antamassa.  Tänään kuulin sen huutavan tuskasta ja kävin katsomassa, mikä oli vikana. Siellä oli kaksi eläinlääkäriä paikalla. Toinen piti koiraa putkella ja lenkillä maassa ja toinen kaivoi sen korvasta MATOJA. Ne olivat tyypillisiä mädänsyöjämatoja, joita jokaisen meidän kroppaan tulee kun kuolemme. Nyt oli kyse elävästä koirasta, jonka PÄÄ on alkanut mätäntyä sisältä. Korvaa ei ole saanut hoidettua ja nyt sieltä näitä 1-1,5 cm pituisia toukkia saatiin ulos ehkä 20. Ja päälle laitettiin antibioottia ja katsotaan miten raukan käy. Ei näytä hyvältä - silmät ovat kuopalla ja koko kroppa on sillä selvästi niin kipea, ettei se pysty kunnolla laskeutumaan istualleen tai makuulleen. Sieltä se sitten katselee puolipökkyrässä. Niin oli naapurin vanhaisäntä minulle kuppilasssa sanonutkin, että meidän puolella kuulemma koira valittaa. En ollut kuullut, mutta varmasti on valittanut kun on korvaan sattunut. Olisiko joku käynyt sitä lyömässä vai olisiko jäänyt johonkin kiinni. Katsotaan elääkö kauaa. Jos elää kaksi päivää, alkavat antibiootit varmaan vaikuttaa.

Tällainen komistus on Khan

Tänään kävin muutakin isktriimiä harrastamassa. Kävin nimittäin katsomassa paljon hypetetyn Salman Khan -hindi-toiminta-komedia-leffan. Ei tekstejä. Oli aika kokemus, ja yllättävästi pysyi juonessa mukana - oikeastaan ymmärsi kyllä kaiken oleellisen. Aika huttua oli, mutta kieliposkessa tehty Bodyguard-juttu se oli. Tämä Salman Khan on järjettömän suosittu ollut Intiassa päin - tämä ei ole se vielä suositumpi Khan - vaan toinen. Kolme edellistä leffaa ovat olleet jymymenestyksiä, mutta tämä on saanut vähän heikompia arvioita. Oikeastaan lytättiin kunnolla paikallislehdessä - ehkä odotukset olivat korkealla. Siksipä halusinkin mennä katsomaan.  Muttei se nyt NIIN huono ollut. Kuka näitä muutenkaan haluaa kuin yhden kerran katsoa. Mutta teatterissa ei juuri muuta mennytkään - sen ensi-ilta oli keskiviikkona ja koko ajan pyörii täysille saleille kuudessa salissa yhtäaikaa kolmen tunnin välein. Jos kovin kiinnostaa, trailerin voi käydä katsomassa täältä linkin takaa.

Huomenna taas heprealaista musiikki yrittämään. Pitäisi kaiketi olla 15 tyyppiä tulossa. Pitäisi sinne kai kävellä - ehkä 3 kilometrin matka...

31.8.(ke) Taas esitestaus ja Teej



Tässä salainen resepti kuinka
loppukokeet tehdään.

Maanantaina olimme taas esitestaamassa tehtäviä kouluilla. Kyseessä oli siis jo 3. esitestaus; varsinainen iso esitestaus oli kesäkuussa ennen Suomi-lomaa, toinen oli reilu viikko sitten matematiikan TIMSS-tehtäville yhdessä isossa koulussa, ja nyt kolmas oli Social studies -oppiaineen Geography (tai Our Earth) -osa-alueen TIMSS tehtäville toisessa isossa koulussa. Näitä tehtäviä tullaan käyttämään Nepalin oppimistulosten vertaamiseen kansainväliseen tasoon - IRT-mallitan tulokset niin, että nähdään karkeasti, millä tasolla Nepalin 8. luokkalaiset ovat maailman lapsiin nähden matematiikassa ja maantiedossa. Vielä teemme neljännen esitestauksen PISA:n lukutaitotehtävien osalta - sellainen pieni osuus lisätään nepalin kielen kokeeseen.

"Tiedon jumala"
nepalilaiseen tapaan

Terhakkaa notkuilua
suomalaiseen tapaan

Testaus suoritettiin tällä kertaa - pienellä, kahden tunnin varoitusajalla - yhdessä isommassa, viisisarjaisessa yksityiskoulussa. Pyysimme käyttöömme kolmen luokkaa viidesta - parhaan, keskihyvän ja heikoimman (luokat näittivät olleen tasoryhmitettyjä). Itse olin siinä heikoimmassa ryhmässä. Ja tosiaan: kun luokkaan astui, tuli heti samanlainen tunnelma kuin suomalaisessa lähiöperuskoulussa. Lapset nuokkuivat pulpeteissa ja kaivoivat nenää - tuskin huomasivat vieraita - tervehtivät löysästi ja olivat vähän apaattisen näköisiä verrattuna kaikkiin muihin luokkiin, joissa olen käynyt. Mutta jollain tavalla positiivisen oloista se oli - kuten Suomessakin, yksilöllistä ehkä. Kiinnitin huomiota siihen, että luokkatila ei ollut lainkaan yhtä hadas kuin edellisessä koulussa. Siellähän jokaisella neliöllä istui 2,7 oppilasta. Täällä 8x5 tilassa (40 m2) istui 45 oppilasta eli jokaisella neliöllä oli vain 1,1 oppilasta eli suomalaisen väljää tuntui olevan (ehkä se mielikuva suomalaismaisuudesta syntyikin tästä?) Kaiken kaikkiaan koulun tiloja pidettiin aivan erilaisessa kunnossa kuin valtion kouluissa; nämä olivat siistit ja hoidetut - ei olisi hävennyt minkään modernin suomalaisen peruskoulun rinnalla. Pihassa tosin nökötti "tiedon jumalan" patsas, jota lapset käyvät rukoilemassa. Kiinnitin asiaan huomiota (ja kuvasin sen) ja rehtorilla tuntui olevan tärkeää selostaa, kuinka tästä uskonnollisesta symbolista ei ole haitta lapsille eikä ketään pakoteta patsasta palvomaan. Hyvä maku jäi koulusta ja mietin, miksi koulu näytti selvästi paremmalta kuin valtion koulut - keskellä esikaupunkia ei mitään, normi-rähjäisten talojen keskellä. Raha? Halu pitää hyvässä kunnossa?

Naisia punaisissaan matkalla
kohti juhlapaikkaa

Poliisirinki vartioi tiukasti
naisten oikeuksia

Tänään keskiviikkona oli sitten Nepalin naisilla ilon päivä. Kerran vuodessa naiset saavat purkaa auki tuntojaan ja iloita naiseudestaan naisporukassa. Teej-päivään kuuluu, että matkustetaan äidin kotiin ja siellä järjestetään naisbileet, jossa saa kertoa, kuinka on väärin kohdeltu tai laiminlyöty. Kathmandussa järjestettiin oikein isoja partyja. Kollega vihjaisi, että jos olen onnekas, saatan vanhalla Pasupatinatin temppelialueella nähdä tanssivia ja laulavia naisia. Koska ofiisi oli virallisestikin kiinni (vaikka periaatteessa vapaapäivä koski vain naisia, myös miehillä oli vapaata, koska samaan aikaan oli Ramadanin loppumisjuhla 2 %:lla kansasta...), päätin lähteä tarkistamaan tilanteen Pasupatinatiin. Kaupunkin tosiaan oli täynnä koreasti meikattuja, punaisiin pukeutuneita naisia matkalla kohti temppelialuetta. Mutta, mutta... miehiä sinne ei päästetty - poliiseilla oli tiukka vartiointi alueen portilla. Jäin siis raportointi vähälle. Näin joukossa myö selvästi länsinaisia karvevalisoimassa juhlaa - tai kaiketi omasta mielestään vakavasti mukana olemassa. Tuli itse asiassa vähän vihainen olo: tuskin edes käsittävät, miten tärkeä juhla päivä on nepalinaisille, joiden elämä on todella rajattua keittiön ja kaupan välille ja joiden keskustelu kulkee käytännössä päivittäisissä ruokatouhuissa ja pyykin pesussa. Juuri eräs suomikollegoista sanoi, että keskustelua ei käytännössä synny lainkaan perusnepalinaisen ja länsinaisen välillä, sillä keskustelun aiheet ovat niin rajalliset nepalinaisen elämänpiirin kapeuden vuoksi. Ja nyt tämän yhden päivän ajan saavat elää vapaan naisen elämää - samanlaista kuin länsinainen elää joka päivä. Varmaan se puhdistaa ilmaa.

Lyhyesti heprealaisen musiikin kurssista: kävin paikalla sunnuntaina, mutta koska oli banda-päivä, kukaan muu ei tullut paikalle. Jatkamme ensi sunnuntaina paremmalla onnella.

27.8. (la) Pienyrittäjyyttä ja Vieraita Suomesta

Pienyrittäjyyttä tuetaan
aitaa vasten

Kiinnitin huomiota tässä eräänä päivänä töistä tullessa 17:30 maissa, että mies nukkui kävelytiellä tällaisen fillarin perätuhdolla. Nämä eivät ole ollenkaan harvinaisia täällä nämä "kuljetuspalveluammattilaiset". Tämä on sellaista täkäläistä pienyrittäjyyttä: ainoa mitä sinulla on, on fillari ja siihen perään laitetaan leveämpi akseli ja 1,5 metriä lautoja, avot, siinäpä on kätevä kuljetuslaitteisto, jolla voi kuljettaa sänkyjä tai mitä hyvänsä huonekaluja, ylipitkiä putkia, metallitavaraa, tietokoneita - siis ihan mitä vain. Siinä voi siis jopa nukkua, jos ei pisnes oikein kulje. Täällä muuten kaikki puolueet - niin maolaiset kuin kokoomuslaisetkin - kannattavat pienbisnestä. Ei täällä oikein ole isoa bisnestä kai ollenkaan, mutta keskisuurta löytyy kyllä. Ja sitten näitä itsensä työllistäjiä - omenan myyjiä, kengänblankkaajia tai kuljetusalan specialisteja. Mutta sellaisellakin siis voi elantonsa hankkia. Isommassa bisneksessä - esimerkiksi Kashmir-huivien myyjänä voi tienata jo ihan kohtuullisesti - tänään juttelin huivimyyjäkaverin kanssa, joka tekee kuussa 5000 euron tulosta neljällä pikkukaupallaan Thamelin turistikaupungin osassa. Kun vertaa siihen, että valtion virkamies saa 100 euroa kuussa, niin onhan se iso raha tuo 5000 kuussa. Mutta sen se sanoi, ettei veroja makseta lainkaan tuollaisesta pikkubisneksestä. Tai maksetaan jos jaksetaan.

OPH:n tehonyrkki kouluttamassa
huivien myyjiä

Oli mukava yllätys, kun Embassystä Satu soitti perjantaina ja kysyi olisinko halunnut tulla mies-saunottajaksi kun Bhola oli kipeänä. No se kutsukin jo oli mukavaa, mutta vielä mukavampaa oli, että saunotettavat olivat OPH:n eliittinyrkki: Irmeli Halinen ja Leo Pahkin (siis Leoa saunotin isäntänä...) kollegoineen. Olivat tehneet pitkää päivää viikon verran Dhulikelissa opettaen lapsikeskeisen ja kompetenssiperustaisen  opetussuunnitelman tekemistä. Olivat kuulemma olleet paikalliset ihan pähkinöinä. Varmaan oppivat uutta. Irmeli ja Leo ovat kyllä varmaan oivallinen pari tällaisiin hommiin - molemmat ovat niin innostuneita ja innostavia, kun suomalaista koulutusjärjestelmää vievät maailmalle. Saunotus siis ole eilen perjantaina. Tänään aamusta innostuin viemään Irmelille kirjetta Suomeen vietäväksi ja kävelin tunnin sinne hotellille ja juuri tavoitin heidän aamupalalta. Siltä istumalta lähdimme vielä Thameliin ostoksille - minä vähän isännöin ja näytin paikkoja. Siitähän me Keshar Mahalin ja minun normi-soppapaikkani vierestä menimme. Ostivat kaupat sitten tyhjiksi huiveista ja naamareista ja kaikki olivat tyytyväisiä. Oikein oli mukava nähdä - varmaan puolin ja toisin.

paikallinen Roviotalo

paikallinen Raivontila

Pikkuhuomio paikallisesta englanninkielen taitamisesta. Sieltä kun keskustasta kävelin kotiin, hoksasin vierekkäin kaksi ravitsemusliikettä, joiden nimikyltit herättivät hilpeyttä ja muistumia Sri Lankasta, jossa näytti olevan samaa ongelmaa. Ei sillä että oma englanninkieleni oli täydellistä, mutta kuitenkin. Toinen liikeistä mainosti isosti olevansa "Resaturant" ja toinen väitti olevansa "Restaurent". Ihan jees, mutta mietitytti, että ehkä mainos oli ollut niin kallis, ettei ollut varaa sitä vaihtaakaan - tai ehkä sillä on toisenlaista mainosarvoa, että siinä on pieni kauneuspilkku. Olisihan se aika erikoista Suomessakin, jos ravintolan kyltissa lukisi "Ravintolan" sijaan "Raivontila" tai "Rivontola" tai "Roviotalo" - voisi vetää ihmisiä sisään eri tavalla kuin hygieeninen virheetön versio. Ainakin ehkä eri henkilöitä.

Huomenna alkaa se heprealaisen musiikin kurssi. Saas nähdä paljonko tulee heppuja - joitain varmaan tulee. Huomenna ja parina muunakin päivänä on luvassa tosin kolmen päivän Banda-putki eli yleislakkoja on tiedossa. Yritän kuitenkin mennä duuniin. Raportoin erikseen tuosta kurssista ensi viikolla.

24.8. (ke) voihan sen näinkin tehdä...

Torvikukat ovat nyt IN

Sunnuntaina kävin paikallisittain isossa ostoskeskuksessa ostamassa hiirtä kun edellinen laukesi kesken työn. Siellä kun käyn, usein nappaan jonkin kana-shwarman (Israelissa olleet tietävät mistä on kyse) tai käyn jonkin leffan katsomassa, jos sattuu jokin ei-hindileffa pyörimään isolla kankaalla. No nyt ei ollut mitään muuta kuin tämä hiiri. Siellä näinkin sellainen Nepalin ihmeen, että oksat pois. Harmi etten tajunnut siitä ottaa valokuvaa. Kyseessä nimittäin oli KÄSIN TEHTY AKKU, josta otettiin virtaa pieneen putiikkiin. Katsoin ensin, että mikä ihmeen häkkyrä siinä kaiken länsimaisen oloisen ostoskeskuksen keskellä on ja johdot perässä. Mutta kun tarkemmin katsoin, se tosiaan oli itse "remonttireiska" meiningillä tehty virtalähde. Puusta tai köydestä oli tehty kaksi sammiota, joista ulos näkyi akun navat - alla ja päällä oli puulevy. Se OLI villin näköinen, mutta herätti itsessä ajatuksia. Oikeastaan kaksi.

voihan ne sähköjohdot
noinkin laittaa...

Keshar Mahalin uusi puomi -
huomaa renkaat toisessa päässä

Ensiksi "voihan sen noinkin tehdä". Täällä eletään aikamoisen arkaistisesti ja lähellä käsintekemisen perinnettä - jotain siihen suuntaan olen vihjaillut aiemmissa kirjoituksissa. Täällä ihmiset osaavat - vähän niinkuin meillä maalla - tehdä itse vähistä tarvikkeista jotain. Tänään juuri kävin kengät plankkauttamassa kadunkulmassa kaverilla, jolla on kaksi hommaa: kenkien laitto ja sateenvarjojen korjaus. Meillä kun sateenvarjo menee rikki, sitähän ei saa korjattua millään vaan menee suoraan roskiin. Mutta tällä kaverilla oli toistakymmentä käytettyä metalliosaa, joita hän saattoi vaihtaa rikkimenneeseen suojaan. Samoin niin pieniä konepajoja ei Suomesta löydy kuin täältä: simppeleillä työkaluilla puretaan pikkumoottorit ja jotain niistä kai saadaan korjaamalla. Yksikin päivä katselin kun kaveri purki ja laittoi uudelleen puolan käämejä. Eli meillä vastaavaa hommaa ei tee enää kukaan - tehtaalla tehdään ja jos rikki menee, romunkeräykseen. Mutta ei täällä. Keshar Mahaliin hankittiin uusi portti, jota poliisit sitten avaavat ja sulkevat. Painoiksi olivat laittaneet -kätevästi - autonrenkaita sopivan määrän. Ja niinhän se näyttää kuin olisi tehtaalta suoraan... Ja nämä johtosysteemit. Voi pojat. Voihan sen näinkin tehdä. Toinen juttu mikä tuli siitä omatekemästä akusta mieleen oli, että miten kauaksi me lännessä oikeastaan olemmekaan menneet tällaisesta jokapäiväisestä kädentaidosta. Kuka meillä nuoremmasta polvesta enää osaa edes fillarin renkaita vaihtaa. Tai öljyjä vaihtaa autoon tai oikeastaan muutakaan tehdä autolle. Kuka on viimeksi vaihtanut ikkunalasin itse? Tai korjannut kodin piensähkölaitteita? Harva. Puhumattakaan, että osattaisiin tehdä AKKU. Meillä lännessä olemme aika hyvin ulkoistaneet asioita. Olemme ulkoistaneet erikoistyöt erikoiskavereille: erikoismies autoille, erikoismies fillareille, erikoismies remonttiin, erikoismies hoitamiseen, erikoismies kuolemiseen ja erikoismies hengellisille asioille. Viimeksi mainittu tietenkin koskee noin yleisesti suomalaista hengellistä kenttää. Vapaa-suuntalaiset ja herätysliikeaktivistit edustavat hengellisiä "erikoismiehiä".

Mitäpä sitä mies muuta tarvitsee
illalliseksi. Naisen kättä kaivataan...

Nyt on vähänlaisesti uutta ihmetystä tapahtunut - elämä pyörii melko hyvin työpaikan ja tämän man-caven välillä. Kotona olen ollut vähän niinkuin kanamunakuurilla - vadissa keittelen kun ei kattilaa ole. Pelkkää proteiinia eikä ylimääräistä energiaa. Työmaalla taas rakennamme osiopankkeja, joista sitten valitsemme tehtäviä lopulliseen testaukseen. Matematiiklan tehtävät on jo valittu ja nyt olemme tekemässä Social studies-pankkia. Iltaisin yritän saada näitä tekstejä valmiiksi ennenkuin Saila ja Oskari tulevat. Olen kyllä huomannut, että kirjoitusvirheitä tulee entistä enemmän. Yleensä sen on merkki väsyneisyydestä. Yritin kaksi yötä nukkua hyvin ja kai onnistuinkin. Nyt herään vasta kuuden maissa aamuvuoroon. Sitten menen toimistoon klo 10 - 17 ja taas jatkan työtä kotona siitä 18 - niin kauan kuin sormi liikkuu. Aika paljon menee aikaa sähköposteiluun. Isot kirjat juuri julkaistiin e-kirjaversioina ja niiden tiimoilta käymme viestintää. Sitten tämä asunnon remonttijuttu työllistää postia. Helposti päivässä pari tuntia menee sähköposteilussa.

Lieneekö laventeli vai Salvia -
ministeriön pihassa kuitenkin

Jaa, sellainen ennakkotieto, että ensi viikolla on TEEJ-juhla. Se on naisten juhla, jolloin vuoden aikana kertyneet paineet saa kertoa ulos. Juhla täällä merkittävä kulttuurinen juttu - kukaan nainen ei tule töihin tuona päivänä. Ovat jo hieman ottaneet förskottia ja hippaavat jotenkin naisporukoissa  niin, ettei työmatkabussi ole ollut kuin puolillaan parina viimepäivänä. Jos googlaat hakusanalla "teej", löydät ns. teej-lauluja. Naiset purkavat paineitaan usein laulamalla. Oheisessa linkissä on yksi puskakomediaversio sellaisesta. Huomaa, että naiset ovat pukeutuneita punaisiin ja kaunistautuneet vähän yli. Ensi viikolla on sellainen päivä.  Palaan tähän tuonnempana.

20.8. (la) julkisuutta ja univelkaa

Tämä kuva oli lehdessä

Sain Suomesta opettajien ammattijärjestöstä OAJ:sta viestin, että minua koskeva artikkeli oli julkaistu järjestön Opettaja-lehdessä. Juttu löytyy oheisen linkin takaa. Lehdessä oli kaiken kaikkiaan aika montakin sivua Nepalin koululaitoksesta, opettajista ja tilanteesta. Käykää ihmeessä lukemassa, niin saatte laajemman kuvan järjestelmästä kuin mitä minä pystyn antamaan. Juttu sai alkunsa niin, että Suomen Ulkoasiain Ministeriö (UM) lähetti tänne delegaation eri medioiden edustajia. Tätä delegaatiota oli sitten kierrätetty eri puolilla Nepalia. Muistan, että niiden kanssa iltaa istuimme Embassyssa ja tämä Ängäslevä minua haastatteli. Juttelin toki muidenkin medioiden edustajien kanssa, mutten ole niistä muista mitään kuullut. Näin siis Nepal sai julkisuutta ja tuntemattomammatkin kaverit saivat nyt sitten tietää, että olen täällä maailman huipulla maailmaa parantamassa.

Tätä saatiin tällä viikolla aikaan
kehitysyhteistyörahoilla - ei hääviä...

Kaiken kaikkiaan kehitysyhteistyö ei aina ole ollut kovassa huudossa Suomessakaan (ks. esimerkiksi  tämä Suomen Kuvalehden linkki), vaikka valtio siihen on sitoutunutkin laittamaan jonkin verran omasta budjetistaan.  Tänne Nepaliin laitetaan kaiketi noin 16 miljoonaa euroa koulutuksen kehittämiseen. Ongelma kaiketi on, että todelliset tulokset ovat olleet yleensä aikamoisen laihoja ja pysyviä muutoksia on vaikea saada aikaan. Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut toimia yleesä korkeantason asemissa ministeriöissä, joissa todelliset päätäökset tehdään. Niinpä on mahdollista, että jotain todellista muutosta tapahtuu. Luin jostain UM:lta tullesta viestistä, että kapasiteetin kasvattamista ei tapahdu yksilötasolla vaan instituutioiden tasolla - ts. ei voida kasvattaa yksilöiden kapasiteettia vaan järjestelmän. Sitä olen täällä juuri tekemässä. Sen sijaan heikompi tilanne on kansalaisjärjestöjen avustushommissa - kuten esimerkiksi FIDA:n tekemässä työssä, jossa yleensä liikutaan hyvin yksilötasolla: koulutetaan pääasiassa yksilöitä. Kun sitten yksilö päättää lähteä toiseen organisaatioon tai muihin hommiin, mitään ei jäänytkään jäljelle. No, mieleen tulee kertomus, jonka luin vastikää:

Tunnettu kirjailija ja runoilija työskenteli ja oli lomailemassa Espanjan etelärannikolla. Eräänä aamuna, hyvin aikaisin, hän oli kävelemässä rannalla.

Aurinko oli juuri noussut, sade lakannut, sateenkaaret olivat mahtavia, meri tyyni. Ihailessaan tätä ympärillään olevaa kauneutta, hän silmäili alas rannalle ja näki yksinäisen hahmon tanssivan rannalla.

Lumoutuneena tämän toisen henkilön nousevan päivän juhlimisesta hän meni lähemmäs. Kun hän tuli lähemmäs hän tajusi että nuori mies ei tanssinutkaan, vaan poimi rannalta jotain ja heitti mereen. Tultuaan nuoren miehen luokse, hän huomasi näiden olevan meritähtiä.

"Miksi ihmeessä heittelet meritähtiä mereen?" mies kysyi.

"Jos meritähdet ovat vielä rannalla, kun tulee laskuvesi ja aurinko nousee korkealle taivalle, ne kuolevat" vastasi nuorimies ja jatkoi niiden heittämistä mereen. 

"Tämähän on naurettavaa! Täällä on tuhansia kilometrejä rantaa ja miljoonia meritähtiä. Et voi tosissasi uskoa, että voisit mitenkään muuttaa asiaa."

Nuori mies otti maasta taas yhden meritähden, mietti hetken ja huomautti heittäessään sen mereen: "Se tekee muutoksen tälle yhdelle."

Ehkä tämän kehitysyhteistyön haaste onkin juuri tämä: ei olla kovin tyytyväisiä siihen, että yksilötasolla tapahtuu muutosta. Toki on historiassa tehty paljon virheitäkin hyvää tarkoittaen, mutta itse en ole vielä tullut kyyniseksi kuten jotkut täällä tapaamani vanhemmat kollegat näyttävät tulleen.

ei se ihme, että sekaisin menee,
kun öisin tekee hommia...

Yöunet ovat jääneet vähän vähiin viimeaikoina kun olen kirjoitellut tai oikeastaan editoinut tästä isosta metodikäsikirjasta (1600 s) englanninkielistä oppimateriaalia opetuslapsilleni. Aiemmin jo totesin, että saan Suomesta raakakäännöksiä ja niitä sitten tarkistelen ja toimitan kirjamuotoon - asemoin ja teen  hakemistoja ja kirjoittelen lisää tekstiä sen mukaan kuin on tarvista. Tarkoittaa kuitenkin, että illalla mennään nukkumaan noin 24 maissa tai jälkeen ja aivot herättävät noin 03 jatkamaan töitä. Välillä sitten nukun vielä aamulla ennen töihin lähtöä tunnin verran, mutta muutoin menee vähillä unilla. Eikä uni meinaa tulla kun menee sänkyyn - aivot ovat ihan virkeinä ja tuottavat psykedeelisiä kuvia samaan tapaan kuin aiemminkin kirjoja kirjoitellessa yöaikaan. Varmaan vähän ylikierroksilla. Ensialkuun kun niitä oli, se oli vähän pelottavaakin; pelkäsin, että tulen mielisairaaksi, mutta sitten se rupesi enemmänkin naurattamaan kun aivojen tuottamat kuvat olivat niin psykedeelisiä, että sanoinkin illalla nukkumaan mennessä Rouvalle, että jotkut animaattorit voisivat olla kiinnostuneita siitä, mitä näen kun laitan silmät kiinni.  Ja aina ne pois menevät yhden yön unilla.  No nyt lauantai meni sitten nukkuessa. Kävin ensin päivällä kävelemässä muutaman tunnin keskustaan ja takaisin hiirtä ostamassa (meni rikki tämä logitechin nanohiiri) - no eihän se uusi bluetooth-hiiri sitten toiminut kuitenkaan - ja olin reissun jälkeen sen verran väsynyt, että nukuin muutaman tunnin päivällä.

Ensi viikolla alkaa se musiikkikurssi. Saila ja Oskari tulevat näillä näkymin siitä viikon päästä, kun saavat Oskarin ensin 15-vuotiaaksi.

17.8. (ke) TIMSS esitestaus ja Party

Välillä pulina luokassa
oli aika kovan sorttinen

Tältä etäisyydeltä kuulee jo
toisen ajatuksetkin

Maanantaina järjestimme toisen esitestauskokonaisuuden TIMSS (Trends in Mathematics and Science Study) tehtävien tiimoilta. Olemme nimittäin tekemässä sellaisen hienouden jouluna pidettävän arvioinnin yhteydessä, että otamme mukaan joitain kansainvälisen testin (TIMSS) tehtäviä ns. linkkiosioiksi. Noiden linkkitehtävien avulla pystymme sanomaan kokeemme jälkeen, millainen on Nepalin nuorten (8-luokkalaisten) matemaattinen osaaminen verrattuna kansainväliseen tasoon. Esitestauksen perusteella näyttää siltä, että ihan hyvin pärjäisivät ainakin mekaanisissa tehtävissä. Olimme yhdessä isossa koulussa testailemassa tehtäviä ja opin pari asiaa: 1) On se jännä, miten pieneen tilaan saa mahtumaan 50 oppilasta. Laskin, että noin 20 m2 huoneeseen meni hyvin 54 oppilasta. Eli siis yhden neliömetrin alueella istui 2-3 kolme oppilasta. Ja se on aika paljon se. 2) Nepalilaiset oppilaat olivat hyvin avuliaita: jos joku naapuri ei tiennyt vastausta koekysymykseen, toinen auttoi auliisti. Eli siis "No Child Left Behind" - auta siis toista kokeessa, jos heikompi ei tiedä. Tietenkin oppilaiden olisi pitänyt tehdä itsenäistä työtä, mutta kun oppilaat ovat niin hartiat kiinni toisistaan, ettei työtä voinut tehdä itsenäisesti. Mitenhän ne organisoisivat meikäläisen ylioppilaskokeen, jossa tilaa pitää varata ainakin 2 metriä suuntaan? 

Bhoj pohtii olisiko pitänyt
jäädä kotiin tänään...

Pidimme myös tiukan palaverin ns. ulkoistamis-asiasta. Donorit edellyttävät, että jokin osuus mittauksesta ulkoistetaan, mikä on järkevä ajatus. Ainakaan ei ole järkevää palkata ministeriöön 20 konekirjoittajaa lyömään lopullista 48000 oppilaan dataa koneelle - on siis järkevää ulkoistaa se puoli. Samalla ulkoistetaan aineiston keräys ja pisteitys. Tätä tarkoitusta varten oli tehty tarjouskilpailu, johon vastanneet firmoille järjestettiin mahdollisuus kysyä ja kommentoida asiaa. Koko asia on ihan uusi Nepalissa: yleensä asiaan on kuulunut koko homman tutkimuksellinen puoli, nyt vain mekaaninen puoli. Osaamista tai ainakaan kokemusta asiasta ei siis ole millään firmalla. Kaikki yliopistojen edustajat loistivat poissaolollaan.  Ymmärrettävää, sillä heillä olisi ollut juuri se tutkimuksellinen osaaminen. Katsotaan miten homma edistyy. Aika tiukkaa tuntui palaverointi olevan ja Dr. Bhoj oli  välillä vähän liemessä niiden kysymysten kanssa.

Shyam haaveilee saunasta

Tänään keskiviikkona pidimme Embassyssä pienet EDUpartyt. Bhola ja minä alunperin järjestimme asiaa ja nyt kun Satukin tuli takaisin maahan, hän oli emäntänä. Olihan meitä hyvä lauma. Syötiin chicken wingsejä ja makkaraa ja saunottiin. Aika paljon oli Bhola saanut kavereita kasaan ja onneksi kaikki eivät jääneet saunaan. Pidot parani heti kun puolet lähti kotiin. Dr. Bhoj oli ensimmäisen kerran saunassa; sanoi seuraavansa minua, guruansa, kaikessa. Mutta, mutta. Minulta loppui veto ennen Bhojia ja sinne se jäi kavereiden kanssa vielä saunoilemaan kun minä jo lähdin huilaamaan. Shyam kiitteli kovasti kutsusta ja oli sitä mieltä, että hänen omistamaansa hoitolaitokseen (kyllä, oppipojallani on sivubisneksiä - sanoi ettei millään 10.000 euroa kuussa riitä elämiseen) rakennettaisiin joskus sauna. Voi olla että pääsen siihen konsultoimaan.


Yöt ovat jääneet nyt lyhyiksi - olen ollut niin kirjaprojektissa kiinni. Menen kyllä ajoissa nukkumaan, mutta sitten herään kahden jälkeen tekemään hommia. Nytkin vähän kyllä nukuttaa, mutta uni pakanee faraon silmistä kun alkaa tehdä hommia. Katsotaan, miten pitkään tänään jaksan tehdä hommia.