20.8. (la) julkisuutta ja univelkaa

Tämä kuva oli lehdessä

Sain Suomesta opettajien ammattijärjestöstä OAJ:sta viestin, että minua koskeva artikkeli oli julkaistu järjestön Opettaja-lehdessä. Juttu löytyy oheisen linkin takaa. Lehdessä oli kaiken kaikkiaan aika montakin sivua Nepalin koululaitoksesta, opettajista ja tilanteesta. Käykää ihmeessä lukemassa, niin saatte laajemman kuvan järjestelmästä kuin mitä minä pystyn antamaan. Juttu sai alkunsa niin, että Suomen Ulkoasiain Ministeriö (UM) lähetti tänne delegaation eri medioiden edustajia. Tätä delegaatiota oli sitten kierrätetty eri puolilla Nepalia. Muistan, että niiden kanssa iltaa istuimme Embassyssa ja tämä Ängäslevä minua haastatteli. Juttelin toki muidenkin medioiden edustajien kanssa, mutten ole niistä muista mitään kuullut. Näin siis Nepal sai julkisuutta ja tuntemattomammatkin kaverit saivat nyt sitten tietää, että olen täällä maailman huipulla maailmaa parantamassa.

Tätä saatiin tällä viikolla aikaan
kehitysyhteistyörahoilla - ei hääviä...

Kaiken kaikkiaan kehitysyhteistyö ei aina ole ollut kovassa huudossa Suomessakaan (ks. esimerkiksi  tämä Suomen Kuvalehden linkki), vaikka valtio siihen on sitoutunutkin laittamaan jonkin verran omasta budjetistaan.  Tänne Nepaliin laitetaan kaiketi noin 16 miljoonaa euroa koulutuksen kehittämiseen. Ongelma kaiketi on, että todelliset tulokset ovat olleet yleensä aikamoisen laihoja ja pysyviä muutoksia on vaikea saada aikaan. Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut toimia yleesä korkeantason asemissa ministeriöissä, joissa todelliset päätäökset tehdään. Niinpä on mahdollista, että jotain todellista muutosta tapahtuu. Luin jostain UM:lta tullesta viestistä, että kapasiteetin kasvattamista ei tapahdu yksilötasolla vaan instituutioiden tasolla - ts. ei voida kasvattaa yksilöiden kapasiteettia vaan järjestelmän. Sitä olen täällä juuri tekemässä. Sen sijaan heikompi tilanne on kansalaisjärjestöjen avustushommissa - kuten esimerkiksi FIDA:n tekemässä työssä, jossa yleensä liikutaan hyvin yksilötasolla: koulutetaan pääasiassa yksilöitä. Kun sitten yksilö päättää lähteä toiseen organisaatioon tai muihin hommiin, mitään ei jäänytkään jäljelle. No, mieleen tulee kertomus, jonka luin vastikää:

Tunnettu kirjailija ja runoilija työskenteli ja oli lomailemassa Espanjan etelärannikolla. Eräänä aamuna, hyvin aikaisin, hän oli kävelemässä rannalla.

Aurinko oli juuri noussut, sade lakannut, sateenkaaret olivat mahtavia, meri tyyni. Ihailessaan tätä ympärillään olevaa kauneutta, hän silmäili alas rannalle ja näki yksinäisen hahmon tanssivan rannalla.

Lumoutuneena tämän toisen henkilön nousevan päivän juhlimisesta hän meni lähemmäs. Kun hän tuli lähemmäs hän tajusi että nuori mies ei tanssinutkaan, vaan poimi rannalta jotain ja heitti mereen. Tultuaan nuoren miehen luokse, hän huomasi näiden olevan meritähtiä.

"Miksi ihmeessä heittelet meritähtiä mereen?" mies kysyi.

"Jos meritähdet ovat vielä rannalla, kun tulee laskuvesi ja aurinko nousee korkealle taivalle, ne kuolevat" vastasi nuorimies ja jatkoi niiden heittämistä mereen. 

"Tämähän on naurettavaa! Täällä on tuhansia kilometrejä rantaa ja miljoonia meritähtiä. Et voi tosissasi uskoa, että voisit mitenkään muuttaa asiaa."

Nuori mies otti maasta taas yhden meritähden, mietti hetken ja huomautti heittäessään sen mereen: "Se tekee muutoksen tälle yhdelle."

Ehkä tämän kehitysyhteistyön haaste onkin juuri tämä: ei olla kovin tyytyväisiä siihen, että yksilötasolla tapahtuu muutosta. Toki on historiassa tehty paljon virheitäkin hyvää tarkoittaen, mutta itse en ole vielä tullut kyyniseksi kuten jotkut täällä tapaamani vanhemmat kollegat näyttävät tulleen.

ei se ihme, että sekaisin menee,
kun öisin tekee hommia...

Yöunet ovat jääneet vähän vähiin viimeaikoina kun olen kirjoitellut tai oikeastaan editoinut tästä isosta metodikäsikirjasta (1600 s) englanninkielistä oppimateriaalia opetuslapsilleni. Aiemmin jo totesin, että saan Suomesta raakakäännöksiä ja niitä sitten tarkistelen ja toimitan kirjamuotoon - asemoin ja teen  hakemistoja ja kirjoittelen lisää tekstiä sen mukaan kuin on tarvista. Tarkoittaa kuitenkin, että illalla mennään nukkumaan noin 24 maissa tai jälkeen ja aivot herättävät noin 03 jatkamaan töitä. Välillä sitten nukun vielä aamulla ennen töihin lähtöä tunnin verran, mutta muutoin menee vähillä unilla. Eikä uni meinaa tulla kun menee sänkyyn - aivot ovat ihan virkeinä ja tuottavat psykedeelisiä kuvia samaan tapaan kuin aiemminkin kirjoja kirjoitellessa yöaikaan. Varmaan vähän ylikierroksilla. Ensialkuun kun niitä oli, se oli vähän pelottavaakin; pelkäsin, että tulen mielisairaaksi, mutta sitten se rupesi enemmänkin naurattamaan kun aivojen tuottamat kuvat olivat niin psykedeelisiä, että sanoinkin illalla nukkumaan mennessä Rouvalle, että jotkut animaattorit voisivat olla kiinnostuneita siitä, mitä näen kun laitan silmät kiinni.  Ja aina ne pois menevät yhden yön unilla.  No nyt lauantai meni sitten nukkuessa. Kävin ensin päivällä kävelemässä muutaman tunnin keskustaan ja takaisin hiirtä ostamassa (meni rikki tämä logitechin nanohiiri) - no eihän se uusi bluetooth-hiiri sitten toiminut kuitenkaan - ja olin reissun jälkeen sen verran väsynyt, että nukuin muutaman tunnin päivällä.

Ensi viikolla alkaa se musiikkikurssi. Saila ja Oskari tulevat näillä näkymin siitä viikon päästä, kun saavat Oskarin ensin 15-vuotiaaksi.